Oma blogiluettelo

keskiviikko 24. elokuuta 2016

CY9C eiliset havainnot KP31GB

Paikallista tilataidetta vuodelta 2015 ohikulkijoiden iloksi

Tiistai aamun kuulemiset CY9C

Siinä 0330 maissa avasin rigin 3507 asema kuului, isot pojat OHsta oli kutsumassa. En heidän kuuntelun rauhaa halunut häiritä omalla kutsumisella, ei riitä panokset tuohon leikkiin. Tämä tuli selväksi nopealla kuuntelulla. Mitä taajuudella oli tapahtanut, ennen minun heräämistä, siitä ei ole tietoa, kelipiikki teoriassa oli jo selvästi ohi oman kuuntelun alkaessa.

Siirryin 40m ssb jossa 7120 oli venäläisten jäsentenväliset menossa, ainakin kieli vaikutti siltä. Siinä taajudella oli myös CY9C, ainoa lohtu oli että sen voimakkaan venäläisen aseman puheen taajuus oli erittäin matala, ja CY9C oli taas selvästi korkeampi puheen taajuus. Joten  pystyin sitä CY9C lukemaan saman aikaan kohtuulilsen hyvin.

Tiistai illan kuulemisia CY9C

Suorastaan panostin illan kuunteluun arvelin että niitä 15 - 10m bandeja aletaan vihdoin siellä aktivoida. Paikallisen auringonlaskun jälkeen 21024 alkoi kuulua EU asemien käheitä cw lähetteitä ja upissa kutsujia. Muutama jenkkikin siellä tuli läpi, ei vaan CY9C kuulunut, eteläinen EU sitä ajoi, ainakin vihjeiden perusteella. 10m ainoa asema jonka kuulin oli 5B4AIF, kutsui sitkeästi 28024 CQ:ta. Muilta bandeilta 12 tai 10m ei tullut yhtään vihjettä, silloin kun olin kuulolla.

Asemasta löytyi muutama RBN järjestelmään kuuluvan asemalta raportti myöhäisemmalta ajalta 12 ja 10m cw:ltä. Ajankohdista päätellen ei qsot oikein kulkenut, niin lyhyet oli näillä bandeilla oloaika.

http://www.reversebeacon.net/dxsd1/dxsd1.php?f=33928

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

maanantai 22. elokuuta 2016

CY9C , QSL ja mikä OQRS


Sisälmys:

Myötähäpeää EU puolesta, CY9C työskentelyssä
CY9C loki netissä
Heppo tapa hoitaa qsl ja sponsaaminen
Myy lehmä, osta sonni Perusinsinööri pohtii


Myötähäpeää EU puolesta, CY9C työskentelyssä

Kuuntelin  40m cw:llä pileuppia. CY9C hidasti olennaisesti cw nopeutta ja  pyysi VK / ZL. Signaali oli minulla S7, joten lukemisen ongelmaa, käsittääkseni ainakaan pitänyt olla. Jos ei kuule, ei pidä kutsuakaan, kuulemisesta ei tässä taajuudella kutsujista ei ollut kysymys, koska heidän ajoitus oli millisekunnileen oikea, oli vain väärä taajuus ja väärä maanosa. Nämä taajudella ilmoittautuneet, siis kutsujat  oli tietysti EU asemia. Upista josta asema otti, en edes kuunnellut arvelin, oli varmasti tarjolla runsasti EU asemia.

Suorastaan toivon että löytyisi sellaisia operaatteita dx-retkille, joilla olisi kanttia opettaa kantapään kautta EU:lle miten operoidaan, jos on suunnattua kutsua käytetään. Siihen on monia tapoja, lievempiä ja kovempia keinoja. Pidettyjen yhteyksien määrä ajaa näiden tavoitteiden ohi, taalat ja eurot ratkaisee - valitettavasti. 

Tätä olen toivonut joskus aikaisemminkin, vain sanomalla pileupin pitäjä määrää pelisäännöt, ja noudattaan itsekkin niitä, eikä lipsu seuravassa yhteydessä heti niistä. Taidan olla tämän mielipiteeni kanssa menneisyyden vankina. Pienet perusasiat tekee sujuvan työskentelyn miellyttäväksi, turha sählääminen jää pois.

Omat CY9C bandi puutteet

Ne on hf bandien ääripäissä 10m, 80m ja 160m, viimeksi mainittua jota en edes laske puutteeksi, koska se on omien rajallisten mahdollisuuksien ulottumattomissa. Tosi asia jonka olen jo aikoja sitten  hyväksynyt.

80m cw:llä voisi olla pientä mahista, kaikkien EU asemien sen jo saatua, jos olen silloin radioiden äärellä, valvomaan en asian vuoksi ala. 10m vaatii taas sopivaa hyppyä tänne sitä joskus saattaisi olla, olenko silloin taas paikalla?
Selvästi olen negatiivisella varauksella latautunut,  puutteiden saamiseen. 
Yhden yhteyden olen 20m ssb pitänyt.

Vähän on varovasti syystä tai toisesta ladanneet logiaa nettiin.

CY9C logi netissä ja clublog palvelut

Varmaan eräiden pettymykseksi Clublog julistaa.
This DXPedition is not using the leaderboards feature.

Propagation from FINLAND / zone 15 / Geo Propagation Map

Hyvänä palvelu sieltä löytyy milloin OH yhteydet pidetty bandeittain.
Sekä saman bandin voacapin laskemat kelienusteet OHsta

https://secure.clublog.org/charts/?c=CY9C

Heppo tapa hoitaa oma qsl ja sponsaaminen OQRS

http://clublog.freshdesk.com/support/solutions/articles/54921-oqrs-online-qsl-requests

Myy lehmä, osta sonni, opastaa Perusinsinööri Veijo edelleen

http://www.tekniikkatalous.fi/puheenvuorot/myy-lehma-osta-sonni-6575660?utm_source=Teta_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Teta_Uutiskirje

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



sunnuntai 21. elokuuta 2016

Annos CY9C St. Paul Island, Nova Scotia, Canada - August 19-29, 2016


https://en.wikipedia.org/wiki/Saint_Paul_Island_(Alaska)

CY9C

CY9C - St. Paul Island, Nova Scotia, Canada - August 19-29, 2016
Click here to visit our website.
Click here to visit us on QRZ.com.
Click here to visit us on Facebook.

https://secure.clublog.org/charts/?c=CY9C

Äänessä ovat  olleet ainakin seuraavilla bandeilla. dx-clusteri vihjeiden mukaan 21.8.2016 aamuun mennessä.


160 m cw
60m cw
40 m cw
30 m cw
20m ssb
20 m cw
17 m ssb
17 m cw
2m  ellei ole näppisvirhe 20m taajuudesta
Vielä on korkkaamattomia bandeja ja modeja.

Voacap ennuste välille OH - dipoli 100w,  CY9  1/4 aallon keppi saarella.
Aamulla oli vielä klo 0530 GMT  hyvä singnaali 40m cw:llä, mittarissa S7 vaikka paikallisesta auringon nousta oli jo kolme tuntia kulunut.

SDBW

SDBW

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

lauantai 20. elokuuta 2016

Syksyn dx-peditioiden avaus CY9C St Paul Isl.



Rantakivissä näkyy vedenpinnan korkeus keväällä
Sisälmys:

 CY9C St Paul Isl.
Tee oman aseman hf keliennuste Voacap haluttuun kohteeseen
Tulevia dx-retkiä

Taas on se aika vuodesta jolloin eka dx-pedio ajaa minut rigien avaamiseen ja dx-clusteriin OH2J kytkeyttymiseen heti  aamuisin, sekä kuuntelua muillakin taajuuksilla kuin 3699.Vaikka sinne on ollut harvemmin asiaa.

Nyt se oli CY9C St Paul Isl.

19.8.2016 Perjantaina illansuussa

Kuuntelin 20m cw:llä, siellä se pihisi monta tuntia samoin kuin OJ0DX , suunnilleen samalla suunnalla täältä.OJ0DX skippi ei vaan satu tänne, CY9C kyllä nousi noin tunti ennen paikallista auringonlaskua,mittaria se ei nostanut silloinkaan. 

En yhtään OH asemaa kuullut menevän läpi, tosin kuunteluni ei ollut aina 100% teholla, enkä upista kuunnellut olenkaan, ketä siellä kutsui. Eteläisempaa EUta meni läpi ja tietysti usan asemia sekaisin, tämä viittasi siihen että siellä otettiin vahvat asemat pois kutsumasta. Jos täällä ei mittarini nouse, en sinne saa täältä vahvaa signaalia joka menisi läpi, siis en edes kutsunut.

Oletin että paikallisen auringonlaskun maissa olisi signaali noussut mittaria nostavaksi, jos tehoa siellä voisi olla käytössä 500 w ja suunnattava antenni olisi käytettävissä, mihin suuntaan se sitten sojotti, jos oli käytössä.

 Anteeksi runsaat jos sanat, kyllä merenkeskeltä 500w ja suunta-antennilla pitäisi saada vahvempi cw signaali. Ainoa toivo on että se suunta-antenni ei ollut EU suntaan, pitäähän kotiin saada yhteyksiä. Sponssiakin on sieltä runsaasti tulossa, kiitos paikallisen verottajan kohtelu hyväntekeväisyys lahjoituksiin, näin olen ymmärtänyt.

Dx-clusterin mukaan asema oli myös saman aikaan 15m cw:llä, täällä ihan hiljaista.

Eteläisestä EUsta annettiin samaan aikaan näin vihjeitä.

 21007.0  CY9C        19-Aug-2016 1840Z  wkd 1.1 up rst 319               -IC8BMP-
 21007.1  CY9C        19-Aug-2016 1824Z  QSX 21008.12 599+            -CT4NH-

20.8.2016 Lauantaina illansuussa

14170 CY9C oli ssb tarjolla, muutama OHkin siinä meni läpi, signaalia ei mittarissa huomannut. Auringon laskuun selvästi nousi ihan mittarissakin. Uppi nousi ajoittain jopa 14190 saakka. Kyllä oli EUsta kutsujia, hyvin meni usan seassa läpi. Myös OH-asemat oli hyvin edustettuna läpimenneissä. CW ei  ollut tarjolla samaan aikaan tällä bandilla, joten ehkä 500w oli käytössä ja signaali kohttuullinen ssb täälläkin.

Tee oman aseman hf keliennuste haluttuun kohteeseen


Täällä voit rakentaa vuovac oman ja vasta-aseman tiedoista keliennusteen, eri hf - bandeille.


Yleisiä perustietoja Voacap ohjelman perusteista, aika laajastikin


Tässä valittu kopio sivulta: QUICK  GUIDE

HF Propagation Prediction and Ionospheric Communications Analysis

8. Articles of interest

English

Finnish

Swedish



Uutena palveluna huomasin voacap ennusteen voi rakentaa myös venäjäksi.

NEW! VOACAP Oнлайн: Прогноза прохождения для частот 3-30 МГц


Tulevia dx- retkiä


2016 Aug312016 Sep10Aves IYX0VW4DTATDDX
20160813
By 14 ops fm NA-020; 40-6m; CW SSB; exact dates uncertain
September
2016 Sep012016 Sep15East KiribatiT32AZKH6QJDXW.Net
20160608
By KH6QJ fm Kiritimati I; 80-10m (no WARC); CW SSB; QRV for All Asia SSB and WAE SSB
2016 Sep032016 Sep24BonairePJ4
NEW (Aug19)
LotWTDDX
20160819
By PA3BWK as PJ4/PA3BWK; 80-10m; mainly CW, some RTTY PSK, possibly SSB; QSL also OK via PA3BWK direct
2016 Sep032016 Nov25Pitcairn IVP6AHDL2AHDL2AH
20151116
By DL2AH; 40-10m; SSB + digital; 100w; Windom or triple leg; holiday style operation; QRV from French Polynesia (Mangareva/Gambier) probably using TX2AH or TO2AH beforehand

http://www.ng3k.com/misc/adxo.html
73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Syksyn dx- tarjontaa

Repoveden kansallispuisto 2015  OHFF- 0025
http://www.luontoon.fi/repovesi

Sisälmys

Kaikki mitä tarvitset kisa työskentelyyn SM3CER sivut
Kuukauden työskentely vihjeet, mukana dx-asemiakin
Daily DX-bulletiinin vihjeitä by W3UR
Syksyn saapumisen merkkiä luonnossa
Pienen puutarhan etuja
Tekemättömät antenni puuhat
Rauhaton rauha 1944 -1950

Kaikki mitä tarvitset kisa työskentelyyn

- Kisa kalenterit
- Säännöt
- Kisa ohjelmat
- Dx vihjeet
- Tulospalvelut

  http://www.sk3bg.se/contest/

Monthly DX Report 01.08.2016 - 31.08


Monthly DX Report 01.08.2016 - 31.08
STARTENDDXCCCALLSIGNINFO
13.08.201622.08.20165H Zanzibar Island (AF-032) by Alex/UX0LL and Alex/UT5UY. QSL via M0URX.
07.08.201608.08.20165N Martin, LW9DTR.
24.07.201602.08.20165R Nosy Be Island (AF-057) by John, IK5BCM.
06.08.201620.08.20166Y Armin, DK9PY.
24.07.201603.08.20169A Krk Island (EU-136) by Janez, S53V.
30.07.201601.08.2016BY Hengsha Island (AS-136) by Alon/BD4DYH, Tang/BD4CB, Lu/BD4CD, Xuhui/BD4CQ, BD4AOU, Changhua/BD4GNV, Long/BG4FRZ, Carey/BH4AYG, Fan/BH4BKF, Li/BH4BUI, Yu/BH4CAC, Ji/BH4CNN, Esa/OH7WV, Joerg/DF9LJ and possibly others.
05.08.201619.08.2016CU Sao Miguel Island (EU-003) by Freddy, F5IRO.
19.08.201629.08.2016CY9 St. Paul Island (NA-094)
28.07.201601.08.2016DL Neuwerk Island (EU-127, WFF DLFF-005) by Joe/DM4DL, Christoph/DM5HF, Marc/DL1MRD and Axel/DB1WA. QSL via DM4DL.
08.07.201618.08.2016DL Baltrum Island (EU-047, DID/GIA N-06) by Mario, DJ7MH.
20.08.201627.08.2016F St. Marcouf Islands (EU-081) by Francis/ON8AZ, Pat/ON7PQ, Gert/ON7USB and Tim/ON5HC.
27.07.201603.08.2016G St. Mary's Island (EU-011) by Jim, DL1DAW.
29.07.201601.08.2016G St. Agnes Island (EU-011) by Dominic, M1KTA.
27.07.201601.08.2016G Lundy Island (EU-120) by 2E0HDG, Bryant/G3NVB, Colin/G4GBP, Andy/G4JNT, Brian/G0UKB, Liz/M0ACL, Rhodri/M0RHO and M1ENU.
27.07.201603.08.2016G Isles of Scilly (EU-011) by Jim, DL1DAW.
13.08.201621.08.2016GM Isle of Arran (EU-123) by Gary/2E0FYQ, Alan/G0RCI, Judith/G4IAQ, Dave/ G4IAR, Alan/G4VUA, Kevin/G6SSN and Pete/M0USY.
29.07.201601.08.2016GM Shetland Island (EU-012) by Norman/GM3WIJ, Allan/GM4ZUK and John/MM0JOM. QSL via GM3WIJ.
29.07.201602.08.2016GM Orkney Islands (EU-009) by Jamie, 2E0SDV.
29.07.201603.08.2016HS Chang Island (AS-125) by members of the HSDXA Team. QSL via E20GMY.
31.08.201609.09.2016I Capraia Island (EU-025) by Giuseppe, IK5WWA.
13.08.201625.08.2016IS Sardinia Island (EU-024) by Felix, DL6JF.
28.07.201601.08.2016JA Minami Daito Island (AS-047) by Nobu, JA0JHQ.
27.08.201627.08.2016JA Kasado Island (AS-117) by Kenji, JA4GXS.
30.08.201624.09.2016JT David, OK1DBS.
29.07.201601.08.2016JW Spitsbergen (EU-026) by Helge, LB5WB.
01.08.201605.08.2016KL Cooper Island (NA-172) by Cezar, VE3LYC.
30.08.201631.08.2016KL Adak Island (NA-039) by John, KG4FJC.
11.08.201616.08.2016OJ0 Market Reef (EU-053) by Dietmar/DL3DXX, Rene/DL2JRM, DJ4XX and Robin/DO2XX. QSL via DL3DXX.
29.07.201602.08.2016OZ Samso Island (EU-172) by Immo, DL8MF.
18.07.201605.08.2016SM Ledskar Island (EU-135) by Anders, SM5EFX.
26.08.201624.07.2016SV Lesbos Island (EU-049) by Juergen, DK3SJ.
23.07.201611.08.2016SV Syros Island (EU-067) by Theodoros, SV1EJD.
26.07.201602.08.2016SV Thassos Island (EU-174) by Laci, HA0NAR/HG0R.
29.07.201602.08.2016SV Alonnisos Island (EU-072, WLOTA LH-4091) by Gianni/SV2FPU, Evangelos/SV2RJV and Llias/SV2RST.
19.07.201601.08.2016SV5 Rhodes Island (EU-001) by Igor, OH2FUW.
19.07.201618.08.2016T2 Tom, KC0W.
14.08.201618.08.2016UA9 Kambalnyy Island (AS-142, RR-13-14) by Vasily/R7AL, Vasily/RA1ZZ, Serge/RW5D, Vladimir/RK8A and Yury/UD0XAA.
04.08.201616.08.2016UA9 Shikotan Island (AS-062) by members of Russian Robinson Club (RRC).
29.07.201602.08.2016UA9 Gusmp Island (AS-070) by Vasily/R7AA and Yuri/R2DG.
11.08.201617.08.2016UA9 Shikotan Island (AS-062) by Andrey/R6MG, Dmitry/RA6ABC, Yuri/R7MR, Vladimir/UA0FAM and Andrew/UA3EDP.
30.07.201605.08.2016UA9 Iturup Island (AS-025) by Yuri, RM0F.
23.07.201612.08.2016V3 Turneffe Atoll (NA-123) by Jim, W2JHP.
19.08.201623.08.2016V3 Victor, WB0TEV.
25.07.201601.08.2016VE A team of nine members of the VE2UMS Amateur Radio Club will put four stations on the air from CQ zone 2.
22.07.201606.08.2016VE Ellesmere Island (NA-008) by Pierre, VE3KTB.
14.08.201627.08.2016VK
Dirk Hartog Island (OC-206) by Pavel, VK6NX.
18.08.201622.08.2016VK King Island (OC-233) by Tony, VK3VTH.
10.07.201605.08.2016W Desert Island (NA-055) by Mike, W2IY.
29.07.201601.08.2016W Galveston Island (NA-143) by Joe, K5KUA.
07.08.201618.08.2016XU Koh Rong (AS-133) by Steff/HB9FXL and Rolf/HB9MUQ.
29.08.201605.09.2016XX9 Coloane Island (AS-075) by Andrea "Andy", IK7YTT. QSL via IW7EGQ.
25.07.201620.08.2016YJ Loh Island (OC-110) by Rod, YJ8RN. QSL via NZ4DX.

Print overview

http://www.dx-info.de/

Daily DX-bulletiinin vihjeitä by W3UR

http://www.dailydx.com/calendar.html


Syksy saapuu

Yksi varma alkavan syksyn merkki,  mustikoiden seassa alkaa olla punertavia puolukoita. Ainakin koneella poimittaessa. Toinen varma merkki ettei hyttysiä ole nimeksikään kiusaamassa minua ulkotöissä. 

Pienen ns. puutarhan etuja

Olen onnitellut itseäni ettei meillä ole isoa puutarhaa, joidenkin mielestä ei edes pientä, ja sekin joka talvi pienenee luonnon voimien ansiosta - kiitos siitä. Olen katsellut tämän vuoden omena satoa ja siitä aiheutuvaa paniikkia useille omistajille. 

Nyt ollaan huolissaan ruokahävikistä, mihin hävikki sarakkeeseen se omenien  ja muiden kotipuutarhojen sato kirjataan jota ei oteta talteen.Tuskin mihinkään, todetaan vain kuin metsämarjat osa poimitaan.

Tekemättömät antenni puuhat

Nyt on yhdestoista hetki antenni puuhille, ellei halua pakkasia odottaa. Minullakin se 6 m antennin syöttöjohto ja liitin edelleen katsastamatta, mistä ne swr lukemat oikein siunaantuu, yli oman tarpeen. 

Rauhaton rauha 1944 -1950

http://www.elore.fi/rauhaton-rauha-2015/

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi