Oma blogiluettelo

perjantai 7. helmikuuta 2020

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 85 KOSOVO (Z6)



Maailman rumimmaksi rakennukseksi väitetty Pristinan Kansalliskirjasto on kuitenkin minun suosikkini kaupungissa


Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan vielä ollessa voimissaan oli Kosovon maakunta autonominen osa Serbian eteläosassa. Vuosia kestäneiden kahakoitten jälkeen ryhdyttiin neuvottelemaan itsenäisyyden hakemista, ja mukana näissä osapuolten tapaamisissa toimi presidentti Martti Ahtisaari sovittelijana.
Yksipuolinen itsenäistyminen vuonna 2008 aiheutti Serbiassa ja Pohjois-Kosovossa vakavia mellakoita, ja itsenäisyyttä ei ole vieläkään tunnustettu kaikkien YK-valtioiden puolesta. Serbialle on jopa annettu ukaasi, mikäli he eivät tunnusta lähinaapuriaan, ei heitä tulla ottamaan EU:n jäseneksi.
Kosovo on pinta-alaltaan pienempi kuin Etelä-Pohjanmaa ja sieltä on muuttanut pois jopa 850 000 asukasta.

Nähtävyyksiä Pristinassa 
Kosovon pääkaupungin nähtävyydet on helposti saavutettavissa parhaiten kävellen. Varasimme siihen aikaa pari päivää, joka riitti mainiosti.
Valitsimme majapaikaksi aivan keskustan sivukujalla sijaitsevan uuden City Inn hotellin, joka osoittautui kaikin puolin erinomaiseksi.
Viereinen katu oli Äiti Teresa-bulevardi, joka näyttelee suurta roolia asukkaiden viikonlopun vietossa. Se on nähtävyyksien keskittymä, sillä lähes kaikki tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat tämän kadun molemmin puolin tai lähietäisyydellä.
Kävimme katsomassa mm. seuraavat kohteet; 
- Vanha kaupunki, jossa lukuisia moskeijoita ja vanha kellotorni
- 3 sakarainen monumentti Veljeyden ja yhtenäisyyden muistoksi
- Parlamenttitalo
- Kansallisteatteri
- Skanderbergin ratsastajapatsas
- Keskuspuiston kahvila, jossa nautimme macchiaton eli cappuccinon
- Äiti Teresa patsas. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto 1979 pyyteettömästä työstään mm. Kalkutan lastenkodeissa. Paavi Franciscus julisti hänet pyhimykseksi vuonna 2016.

- NewBorn, vastasyntyneen muistomerkki paljastettiin, kun Kosovo julisti itsenäisyytensä helmikuussa 2008. Tilaisuudessa monumentti peitettiin 99 eri maan lipuilla.
- Heroines typografinen veisto, jossa on 20 000 nastaa. Muistomerkki sai Golden A  Design Award palkinnon. Tämä luomus pystytettiin Kosovon sodassa menehtyneiden naisten muistoksi.
- huonokuntoisen Radio Kosovon rakennuksen
 Takana on metalliverkolla verhoiltu Kansalliskirjasto, joka on saanut runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan.
- Äiti Teresan katedraali, jonka edessä on korkea kellotorni
- Presidentti Bill Clintonin pronssinen patsas sijaitsee hänen kunniakseen nimitetyn bulevardin varrella. Toivomus patsaa pystyttämisestä tuli Kosovon albaaneilta Kosovon sodan jälkeen, koska presidentti oli avustanut Naton pommituksissa entistä Jugoslaviaa vastaan. Presidentti saapui Pristinaan näköispatsaan paljastustilaisuuteen henkilökohtaisesti (lähde;Yle)
- myös George Bush nuorempi on saanut nimikkokatunsa Pristinaan. Hän puolestaan tunnusti Kosovon itsenäistymisen jälkeen.

Hämmästyttävän alhainen hintataso 
Meille vierailu Pristinassa oli antoisa, mutta kaupungin roskien  kierrätys- palvelut olivat vielä lapsenkengissä. Mutta ihmisten ystävällisyys sai unohtamaan miinus tekijät. Hotellimme henkilökunta palveli ja täytti kaikki toiveemme, mm. saimme käyttää vastaanoton tietokonetta päästäksemme tekemään lennon sisäänkirjoituksen.
Hotellimme yhteydessä oli myös erinomainen 5. tähden ravintola Seasons by Otium, jossa söimme mm. Kalakeittolounaan, jonka hinta oli 3,19 euroa/henkilö ja viereisessä marketissa hämmästelimme ruokatarvikkeiden alhaisia hintoja, esim. 0,5 litran paikallinen oluttölkki maksoi 0,50 euroa.
Hintojen ymmärtämistä helpotti yhteinen valuuttamme Euro. Tietojeni mukaan Kosovon väestöstä yli puolet elää köyhyydessä.

Kotimatka viivästyi 
Lähtöpäivän aamulla sumu laskeutui lentokentän ylle, emmekä päässeet liikkeelle aikataulun mukaisesti, josta johtui, että jäimme jatkolennolta Helsinkiin jumiin Istanbulin lentokentälle. Meidät majoitettiin 35 km päässä sijaitsevaan Marriot hotelliin, jossa meille tarjoiltiin kevyt illallinen. Seuraavana aamuna klo 04:00 meidät kuljetettiin takaisin kentälle. Koska saavuimme Helsinkiin noin vuorokauden myöhässä, kokeilimme käyttää yritystä, joka olisi puolestamme hakenut vakuutuskorvausta, mutta koska Turkki ei ole EU jäsenmaa, asiaa ei viety eteenpäin. Yritys lupaa hoitaa tällaisia asioita asiakkaan puolesta ja onnistuessaan veloittavat prosenttipalkkion.

Istanbulin uusi lentoasema 
valmistui 2019 ja täytyy myöntää, että se on todella tyylikkäästi suunniteltu ottaen huomioon matkailijan tarpeet. Terminaali on mitoitettu nyt 90 milj. lentomatkustajalle vuositasolla, mutta suunnitelmissa on laajentaa sitä 200 miljoonalle asiakkaalle.
Koneenvaihtoon on syytä varata aikaa, vaikka virallisesti neuvotaan yhden tunnin riittävän. Ei tule onnistumaan matkalaukkujen kanssa, koska jo rullaukseen laskeutumisen jälkeen menee 15 minuuttia portille, kone voi olla myös myöhässä, ja jatkoportti saattaa sijaita jopa yhden kilometrin päässä, joten järkevä vaihtoaika voisi olla noin 2-3 tuntia.



Presidentti Bill Clintonin pronssinen näköispatsas

Newborn eli vastasyntyneen muistomerkki paljastettiin Kosovon saatua itsenäisyyden helmikuussa 2008


Äiti Teresan muistopatsas


Palkittu Heroines typografinen veistos herättää uteliaisuuden

Skanderbergin ratsastajapatsas

Yksi Pristinan seinämaalauksista eli muraaleista 

Keskustan Fehmi Agani- kadulla on runsaasti valinnanvaraa ravintoloiden suhteen

Teksti ja kuvat Aatto, oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

TI9A ainakin äänessä



Tämä vanha uutinen vuodelta 2016 muistui mieleen. TI9A TI9C retkeläiset on tulossa tänään 2.2.2020 ääneen, toivotaan ettei uusia yrittäjiä ole tähän sarjaan ole tulossa.

https://dxnews.com/ti9a/ Näyttää olevan jo äänessä. 40m cw:llä
https://dx-world.net/ti9c-cocos-island/  Samoin, ainakin vihje 30m cw:llä

Uusia uutisia ulkomailta 
Jännittävä tarina siitä, miten häirikkö EASSYL (FDDA) jäljitettiin!

DQRM tarkoittaa "Deliberate QRM" eli tahallista häiritsemistä. Mikä tietenkin jo radioamatöörimääräysten mukaan on kiellettyä.

DX-workkijoita on pile-up'eissa piinannut muutaman vuoden asema, joka lähettää "EA5SYL", "EASSYL", "FDDA" tai "FBDA" DX-aseman päällä. Asema on välillä ollut Suomessakin kiusallisen voimakas.

Pieni kansainvälinen ryhmä radioamatöörejä ryhtyi aktiivisesti suuntimaan asemaa esiin. Tällaisen DQRM-aseman suuntimisessa vaikenta on se, että koskaan ei tiedä milloin asema on äänessä. Onneksi "EASSYL" oli tässä poikkeus ja hyvinkin aktiivinen.

Englannista ja Espanjasta suunnittiin asema korkeimman tason ammatti-maisilla suuntima-asemilla Rooman alueelle. Paikalliset luotettavat hamit keräsivät listan 60 asemasta alueella, joiden tiedettiin olevan aktiivisia ja osaavan sähkötystä. Tarkalla profiloinnilla listalta saatiin karsittua muut paitsi kolme asemaa.
Näiden kolmen aseman viereen ajettiin autolla – kun "EASSYL" oli ääneessä – ja vastaanottimella, jossa oli erittäin lyhyt piiska-antenni ja 18 dB:n vaimennus. Vain yhden aseman kohdalla "EASSYL" kuului voimakkaasti. Asema oli löydetty.

Vielä ennen viimeistä toimenpidettä RBN-lokitiedoista yhdistettiin "EASSYL" ja tämän aseman tiedot. Kumpikin oli ollut äänessä usein samoina päivinä jopa niin, että asema oli joitakin kertaa ajanut ensin omalla tunnuksellaan DX-aseman ja pian tämän jälkeen ryhtynyt häiritsemään "EASSYL"-tunnuksella.

Tälläisessa tapauksessa tärkeintä ei ole saada syyllistä kiinni tai rangaistua. Vaikka todisteet olivat lähes 100 %, ryhmä päätyi mielenkiintoiseen loppuratkaisuun: Asemalle lähetettiin IARU:n nimissä kirje, että "EASSYL" on suunnittu hänen lähelleen ja pyydettiin häneltä apua aseman lopulliseksi löytämiseksi. Vastausta kirjeeseen ei tullut mutta myöskään "EASSYL" ei ole meitä enää tämän jälkeen häirinnyt.
http://www.dx-world.net/wp-content/uploads/2016/05/DFing-DQRM.pdf

http://www.oh3ac.fi/Kerhokirjeet%202014a.html

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

lauantai 1. helmikuuta 2020

DX keliä on, voiko joku toisin väittää - Antenni kannattaa olla


Kouvola - Heinola tie 46 varrelta 2014 Sompasen kohdalta

Juha Vanhatalo OH5CW 
 
Radioaktiviteetti-infoa Kouvolasta ...
Vaikka elämme auringonpilkkujakson minimiaikaa, niin radiokeliä on kyllä riittämiin - Toki antennien merkitys korostuu erityisesti - kun näitä heikkoja DX -signaaleja haalitaan eetteristä ympäri pallon ...
Tässä radioamatööriaseman OH5C tammikuun 2020 qsot kartalla.
Modet FT8, FT4 ja CW ja bandit 160m, 20m ja 17m.
Kaksisuuntaisia radioyhteyksiä kuukauden ajalta lokissa yhteensä 961 kpl, joista vajaa parisataa kappaletta CQWW 160m CW -kontestissa tammikuun vimosena viikonloppuna ...
DXCC maita lokissa yhteensä 77 kpl.
Kuukausi sitten tuli kyselyä VK/ZL -qsoista ...
Greyline (auringon nousu/lasku) aikana 160m:llä tupsahtelee kyllä helpohkosti noita hienoja DX-qsoja, mutta käytännössä OH5C:n VK/ZL -qsot ovat tulleet aamupäivisin 20m/17m -bandeilla. Monobanderi -biimit tekeevät varsin hienoa työtä !! .. Lähetystehon ollessa max 100W 😎
Kommenttikentissä .kml -fileiden tuotoksia googlemapsin karttapohjilla - kiva graafinen ominaisuus 🧐
It´s RadioRock´nRoll guys 😅🍷😎
ps .. ns makroqsoja ei tässä otannassa ole yhtäkään 😎😎

Kuvan mahdollinen sisältö: taivas ja ulkoilma

Facebook sivuilla on erittelyt  Pohjois-Amerikan ja Japanin yhteyksistä kartalla.

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

torstai 30. tammikuuta 2020

Kaksi TI9 asemaa tulossa - Uusi Iota ryhmiä tulossa ääneen- Auringossa pilkkuja

Sisällys
TI9A
TI9C
DK0WCY majakan keli-infot, auringon pilkut
IOTA Uutisia 
Signal-to-noise ratio based scores Kiwi SDR

Nyt on tarjontaa kaksi retkikuntaa samaan aikana samalla suht harvinaisella dxcc-maassa

Toisella näistä on mahdollisuus kuulua täällä pohjanperillakin, jos osallistuja listaa katselee.
Tai ainakin olen optimistinen, sieltä kokemusta löytyy EU kelien suhteen.

http://ti9a.info/
https://dx-world.net/ti9c-cocos-island/

Auringonpilkkuista olemme nollasta päässeet eroon, joka suoraan näkyy
ja kuuluu bandeilla myönteisesti

 Date          Hour    SFI    A     K   Exp.K        SA        GMF   Aurora Logger

29-Jan-2020 13      74      9     2      1         11     qui qui      no         - DK0WCY-
29-Jan-2020 12      74      9     2      0         11     qui qui      no          -DK0WCY-
29-Jan-2020 14      74      9     2      1         11     qui qui      no         - DK0WCY-
29-Jan-2020 16      74      9     1      2         11     qui qui      no         - DK0WCY-
29-Jan-2020 17      74      9     1      2         11     qui qui      no         - DK0WCY-
29-Jan-2020 18      74      9     3      0         11     qui qui      no         - DK0WCY-
29-Jan-2020 19      74      9     3      1         11     qui qui      no         - DK0WVY-

http://www.dk0wcy.de/


30.1.2020
IOTARSGBStation CallsignNoteQRV (GMT)JANFEBQSL
No.CreditFromTo28293031123456712
2020
JAN
OC-12018.4%DU1S/124Early/FebJA1PBV
NA-24914.9%KP4/AA7CH315-FebOQRS
FEB
SA-101p0.0%CB0Z New IOTA*35OQRS
NA-01249.1%TI9ABWN 112
NA-19928.4%FS/VE7ACN*916OQRS
NA-1533.5%6F3A (as XE3)*1117XE1SY
NA-24914.9%KP3RE2123EA5GL
MAR
OC-20050.0%W8S Swains Island1025
AS-06814.9%RI0B*12????
AS-207p0.0%R207NEW New IOTASpring




On January 12th, DX-World first made reference to an IOTA DXpedition to Alejandro Selkirk Island, SA-101NEW. Today, we can reveal more info.
Nando, IT9YRE and Mike, K9AJ hope to be active from Alejandro Selkirk Island (SA-101NEW) during February 3-5, 2020 as CB0Z. QRV on CW/SSB; 40, 30, 20, 17 and 15m. Possibly FT8. Vertical antennas with 2 stations. [more]
Alejandro Selkirk Island. Sunrise 01-19-2020 at 10:30 GMT sunset at 00:37 GMT

https://dx-world.net/cb0z-alejandro-selkirk-island-sa-101new/

Signal-to-noise ratio based scores Kiwi SDR 
Calculated between the 95th percentile of power levels across the whole spectrum (signal), and the median power level (noise).
If you are a KiwiSDR owner trying to improve your setup and looking for metrics to evaluate it, the Auto Scale button will also give you instant, real-time signal and noise level indications through the WF max and WF min numbers.

http://rx.linkfanel.net/snr.html

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi