Oma blogiluettelo

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kotimaan kisat ja cw skimmeri - uusi uhka paperi lokille ja vfo pyörittäjälle

Katsohan kellonaikaa kuinka silloin vorkittiin North Cookkia 10 metrillä ilman dx-nettejä ja klustereita, raportti 44 oli tuolle ruotsalaiselle dx-perheelle tyypillinen. Tuntuu ettei kelit enää tule tuollaiseksi. Minulla oli lyhytpuominen 3-ellunen 28mc.lle tuohon aikaan Lammilla matalan 2 kerroksisen luhtitalon katolla.
Jussi OH5C

  
Sudanista on saatu asema aktivoitua ja uusien harrastajien saamiseksi ääneen on hyvässä alussa. 
 3523.0  ST2AR        7-Dec-2011 0354Z                                <RU7A>
http://www.k3lp.com/et3aa_december_2011.htm


Tuvalulta T2T on ollut jo muutaman tunnin poissa vihjeistä, joten ennakkotiedot saattavat pitää pitää paikkansa ja retki on päättymässä tai päätynyt.

Kuin sivujen tilastoista ilmenee, ei EU ja SSB mode olleet kuin välttämätön paha, ehkä vähän kärjistäen. No saihan kuitenkin ihan uutena bandina 12m cw ja 40m ssb bandi modena. Tuo 10m kelipiikin tehokkaampi hyödyntäminen tänne jäi kaivelemaan.

Jarin skimmeriin oli tämä T2T 10m tarttunut, joten ei se näköjään ihan toivon tapaus ollut.
OH6BG          28021.8  T2TT            27 dB    32 wpm           2011-11-24 13:38:00

Tammikuussa pitäisi HA porukan mennä sinne Tuvalulle joten odotan, osaako tämä ryhmä näitä EU kelipiikkiä silloin paremmin hyödyntää. Toiveet on ainakin korkealla.
12 JAN - 25 JAN          T2        T2HA    by HA5AO & team. More info when available

Kuutosten Kuudennen Päivän Cup tuli vanhalla fintestillä workittua todella pitkästä aikaa, kun ei tuo CAT ohjaus näy onnistuvan. Caprillon väätäminen onnistui hyvin, tällä lokin tekijällä, jopa minulta. Nyt on selvät ohjeet ja välineet jolla se onnistuu – näin meitä tumpeloita pitää ohjailla.
Säästää kisan järjestäjiä monelta turhalta puuhalta. Kelloajat vain epähuomiossa jäi lokissa paikalliseen aikaan, siinä onnistumisen ilossa, Jari OH6BG korjasi kiitos


Skimmeri tuo uuden lisän, kotimaan cw kisoihin sieltä on helppo seurata, mistä ne kertoimet ja mahdolliset puuttuvat vasta-asemat löytyy.

LUOKAT:    Kummassakin sarjassa erikseen yleis-, perus- ja kerhoasemaluokat.
           Kerhoasemaluokassa sallitaan multi-operator/multi-transmitter
           -työskentely.
           
           Muissa luokissa yksi työskentelijä ilman avustajia. Kilpailija, joka
           ei ole maininnut lokissaan mihin luokkaan osallistuu, joutuu
           kilpailemaan yleisluokassa.

Näillä säännöillä, joita minä avaisin näin jos olisi minun tarve tulkita. Kerhoasemaluokassa sallitaan ”avustaja” joka voisi olla vaikka skimmeri, joka laiskan avustajan kevyesti päihittäisi tehoissa. Ja skimmeri voi olla vaikka joka asemalla.

Tässä SK3W ja OH6BG skimmerien tulostusta

Käsittääkseni SK3W oli kyllä testin aikana pystyssä ja jakoi kuulemisiaan.

73, Pertti OH5TQ

maanantai 5. joulukuuta 2011

Kuka oli pohjoisella ja kuka eteläisellä Cookilla

 

DX de JA6AKW:    24891.0  E51MAN       up                             0649Z
 
Maanantaina aamulla, tuon vihjeen jälkeen, olin taas valmis taajuutta kuuntelemaan, 
SP suunnalla ei mitään. Ajattelin näin aamulla myös käydä LP suunnasta kuuntelemassa, koska silloin sitä keliä on tuonne, periaatteessa.

 Antenni oli edellisin illan kuuntelulta SP suunnassa. Alkoi antenni kääntyä, ja tuttua cw pileupin workintaa alkoi kuulua taajuudella, kun LP suuntaan lähestyttiin.  Linukan lämmetessä oli aikaa sopivasti kuunnella mistä Bill otti, ja sieltä se tuli jopa yllättävän helposti. 
             
05Dec2011@07:04:56 OH5TQ -> LOCAL e51man tulee via LP 12m cw:llä, oh kelpaa   
Tässä se sitten tuli North Cook 12m bandilla, kyllä sitä oli kytätty. 

Group Name: Manihiki Atoll
Claimed by: 30.8% of participants.
Main prefix: E5
Location: 9.92S - 10.58S / 160.83W - 161.25W
DXCC: N COOK IS
Group Contains:
  • Manihiki
  • Rakahanga
Sunset in OC-014 will be in approximately 12.5 hours at 04:53 UTC.
 
The following activations have been accepted for credit three or more times:
  • E51QQQ
  • E51WWB
  • ZK1AAN
  • ZK1AF
  • ZK1AKX
  • ZK1ANN
  • ZK1APM
  • ZK1ASQ
  • ZK1CG
  • ZK1DI/P
  • ZK1HCC
  • ZK1MA
  • ZK1NCI
  • ZK1OQ
  • ZK1QC
  • ZK1SCQ
  • ZK1SCR
  • ZK1SDE
  • ZK1TTG
  • ZK1USA
  • ZK1VVV
  • ZK1XP
  • ZK1XR
lähde:

Ja vastaava lista South Cookilta iota OC-013 asemista täältä.

Kuka on missäkin ollut, varmaan selviää myös qsl-kortista, mutta tässä kutsuja joista IOTA komitealle on tullut tarpeelliset dokumentit, joten saattaa kelvata dxcc-awardiinkin

         73, Pertti OH5TQ

[CCF] Pohjoismaista yhteistyötä kelientarkkailussa

            

Skimmeriasemat SK3W ja OH6BG syöttävät tällä hetkellä kaikki vihjeensä
(CQ, DE ja luokittelemattomat) osoitteeseen
 
http://www.voacap.com/skimmer/index.php
. 
Sivu kulkee nimellä "Nordic
Real-Time Propagation".
 
Puhetta on ollut muidenkin skimmeriasemien osallistumisesta yhteisen
Balttian maiden/Pohjoismaisen kelintarkkailuklusterin rakentamiseen.
Kaikki halukkaat Balttian/Pohjolan skimmeriasemat ovatkin tervetulleita
syöttämään vihjeensä tälle yhteiselle sivustolle.
 
Mikäli olet kiinnostunut syöttämään vaikka vain yhden bandin vihjeitä ja
vaikkapa vain osa-aikaisesti, ota yhteyttä niin lähetän
aggregaattorilinkin paluupostissa.
 
73 Jari OH6BG
_______________________________________________
CCF mailing list
CCF@contesting.com

http://sk3w.se/skimmer/comment-page-1#comment-5353 

24891.0  E51MAN       4-Dec-2011 1659Z  up 1 599                     <EA1MR>
Täällä taas oltiin valmiina vastaaottoon jopa linukka lämpimänä, ei mitään.
OH2J dx-clusterin, DK0WCY keli-infot näyttää hyytyneen 25.11.2011 päivälle. 
 
KUUTOSTEN KUUDENNEN PÄIVÄN CUP 2011
AIKA:      Itsenäisyyspäivä, 6.12.2011 kello 0800-1000 UTC
ALUEET:    3510-3545 kHz ja 7010-7040 kHz.
 http://www.oh6aa.com/cup.html
  
Tulossa olevia  
16/12-30/12      E44PM: Palestine    
http://www.hb9iqb.ch/palestine.html
                        
28/12-06/01/12   AA4VK/CY0, N1SNB/CY0, WA4DAN/CY0: Sable Isl (NA-063)  
http://www.cy0dxpedition.com/
 
Pientä dx-väsyä on ollut havaittavissa, syynä ehkä myös ajanpuute, on pitänyt aamuisin olla jo pois radioiden ääreltä ja illalla puhki päivän puuhista. Joten 12 ja 10m aamupäivystys on jäänyt pahasti väliin. Ei kuitenkaan hätää, vaikka Tukiainen yritti esittää  Apinamiestä turvamiesten kainalossa, ja maanjäristys vieraili kaupungissa.
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2011/12/01/Kouvolassa+2,9+magnitudin+maanj%C3%A4ristys+aamutuimaan+%E2%80%94+j%C3%A4ristys+vuoden+voimakkain/20112116/4
 
Linkki
Paikallista historiaa, Kustaa III ja 1790 luku, samalla kivellä jopa Mannerheim?
Kustaan kuskivi


73, Pertti OH5TQ

torstai 1. joulukuuta 2011

CQ WW CW 2011 ohi ja ARRL 10m kisa tulossa, ja 160m menossa

2011 / CQ WW DX Contest CW
Unofficial claimed scores. 4391 calls. Updated on-line. Source: 3830 + Logs received page (beta testing)
 
 Poimintoja luokista joissa esiintyy OH kisailijoita
 SOSB/160 HP
      S59A.............260,022
     KV4FZ............167,688
     OH6MW............119,324
     Z36W.............108,276
     F6DDR.............84,525
     EW1DO.............77,462
     
SOSB/80 HP
      EF8S...........1,085,292 (OH2BYS)
     TC2X.............667,000 (OH2PM)
     EY3M.............590,240 (K6AW)
     E71A.............519,162
     W1MK.............422,484
     N4PN.............399,355
  
SOSB/20 HP
      VK6LW..........1,391,845
     CR6T...........1,117,766 (OH1NOA)
     TF3CW............934,880
     N4TB.............932,932
     YL3FT............798,000
     W7WA.............698,227
 
      TI5A...........3,428,840 (K0AV)
     KR2Q...........1,634,952
     OH5Z...........1,342,029 (OH5WH)
     DK5WL..........1,244,805
     LZ2SX............989,232
     UR5LAM...........888,520
 
Helppo seurata kilpailutulosten kehitystä, nämä kerätään lokeista jotka lähetään 3830 sivustolle.
 http://pileup.ru/cqww_cw.php?year=2011

Joulukuun 10-11 pv 2011
http://www.arrl.org/10-meter

Linkki

73, Pertti OH5TQ

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

XF1M iota NA-078 jahdissa

                                                             Vuodelta 1990

 XF1M iota NA-078 on aktiivinen 3.12.2011 erään tiedon mukaan 3.12.2012 saakka. 7147 tiistaina aamulla kuuntelin, ei oikein noussut luettavaksi, paikalliseen auringon nousuun jossa olisi kelipiikki. Jäi kuitenkin taajuudella kuuntelemaan, jos sieltä tulisi uudelleen, keliä olisi sinne, ja kelipiikki vielä edessä. Illan suussa samaa pihinää samalla bandilla, nyt vain via LP, RA3CQ kutsui ahkerasti ja pitkään, mutta ei näyttänyt tuottavan tulosta. JA ja VK vihjeistä päätellen siellä oli luettavissa. Myöhemmin illalla oli 12m ssb vuoro tänne ei edes pihinää riittänyt.

Keskiviikkona oli jo tullut cw vuoro ja bandeja lisää tarjontaan, puolen yö molemmin puolin täällä paikallista aikaa, kelit ei tänne sopineet mitenkään tietysti 10, 15 ja 20m. Keskiviikkona 02.00 utc olin pystyssä ja 14217 tuli vihje, W6sta että siellä ollaan. Oletan että vahvoja jenkkiasemia kuulin, samoin etelän EU asemia osittain tuolla antenni suunnalla, joka oli SP.
Näyttää tällä tyylillä vaikealta, täältä pohjolasta.

Kävin alhaalla kahvilla, ja uusi vihje 7150.9 ja siitä alkoi tankkaaminen, pää oli auki H5 meni läpi, mutta koko kutsun läpi saaminen, oli vaikeaa, tai ainakin lukeminen täällä  ja ääntäminen siellä päässä ei meinanneet kohdata. Toistoa toiston perään, taas piti vaihtaa tango, tokioksi ja sitten kelpasi. Aamulla myös RA3CQ meni läpi - kertaheitolla.
Yllättävää ettei päälle kutsujia ollut vaikka, taajuus oli varattuna omasta mielestäkin kiduttavan pitkään. Siitä kiitos taajuudella olleille iotan workkijoille. Kello oli melko tarkkaan 05.00 utc maissa, näytti siinä muitakin tankkaajia olevan etenkin täältä itäisesti EUsta.


Tämä tuli hissukseen  North Cookilta, jenkkilän ruuhka oli jo ohi, hyvin sopi mukaan.
14004.8  E51MAN      30-Nov-2011 0257Z  599 tnx Bill splx 73s       <YV5JGO>


3D2AG Tony on menossa Rotumalle  Joulukuun puolenvälin maissa, muutamaksi viikoksi.
Varustettuna akuilla, aurinkopaneeleilla, ja  pyykkinkuivaustelineellä (Spiderbeam) 80 ja 40m dipolilla. Siinä saa pilkut ja kelipiikki olla kohdallaan että 12 tai 10m ssb yhteys syntyy.


HK0/M Malpelolle suunnitellaan vahvasti isoa retkeä heti vuoden 2012 alussa
See you in the pileups in late January 2012


Tilaa täältä
 DX Newsletter a free and weekly service of DARC Committee "DX and HF contesting"

  
73, Pertti OH5TQ