Yleisnäkymä Basseterre- kaupunkiin laivan kannelta katsottuna. Edessä satamaterminaali lukuisine kauppoineen.
Tässä entisessä brittiläisessä siirtokunnassa asuu suurimmaksi osaksi (95%) Länsi-Afrikan orjien jälkeläisiä.
Pinta-alaltaan tämä kahden saaren muodostama valtio on kooltaan yhteensä vain 261 neliökilometriä ja asukkaita on noin 52000. Tämän suuruinen vastaa Kotkan kaupunkia, jossa myös väkiluku on sama.
Vuoteen 2005 asti oli valtion tärkein tulonlähde sokerintuotanto, mutta sen muututtua tappiolliseksi, ryhdyttiin kehittelemään mm. offshore-finanssialaa.
St. Kitts ‘n Basseterrestä
on vuoden 2019 joulukuun jälkeen tullut yksi merkittävimmistä Itä- Karibian risteilykohteista. Muutoksen sai aikaan lisälaiturin valmistuminen Port Zante satamaan, jonne matkustajia voi saapua päivittäin jopa 12000. Palataampa takaisin risteilykauteen 2005-2006, jolloin risteilyvieraita oli 117000. Neljä vuotta myöhemmin luku oli jo yli puoli miljoonaa ja sen jälkeen nousu on ollut räjähdysmäistä ( kuten silloinen maan matkailuministeri totesi) ollen nyt jo yli 1.5 milj. Voin vain kuvitella millainen tungos syntyy Basseterren historiallisessa kaupunginosassa.
Vierailimme siellä ennen lisälaiturin valmistumista. Kaupungin lähes kaikki nähtävyydet ovat helposti tavoitettavissa kävellen, sillä ne sijaitsevat laivaterminaalin välittömässä läheisyydessä samoin kuin tavaratalot. Satamaterminaalista löytyy noin 60 liikettä. Hinnat ovar Itä- Karibian dollareissa, joten jaa hinta kolmella, tarkka kurssi on 1 euro = 3,31 XCD.
Mikäli shoppailu ei huvita, niin uimarantoja löytyy jo 10 minuutin matkan päästä. https://gangwaze.com/blog/best-beaches-in-st-kitts-near-cruise-port
Kansalaiset eivät maksa veroja
On selvää että valtio saa melkoisesti tuloja turismista, joten maan verotusjärjestelmä on yksi maailman parhaista. Tästä johtuen maan kansalaisten ei tarvitse maksaa tulo-, perintö-, varallisuus- eikä lahjaveroa lainkaan. Tämä on suuri houkutus monelle varakkaalle ulkomaalaiselle, koska heillä on mahdollisuus ostaa maan passi tietyin ehdoin ostamalla esim. kiinteistöjä.
https://www.iqcruising.com/ports/caribbean/saint-kitts/overview-saint-kitts-cruise-port.html
Nevis saarelle
on risteilylaivojen vierailuja rajoitettu, sillä sinne saapuu laivoja vain talvi-
kaudella marras-huhtikuussa. Tätä emme tienneet ennen sinne menoa, vaan oli pelkkä sattuma, että varasimme risteilyn joulukuuksi. Kun matkan jälkeen tarkastelin sinne saapuvien laivojen aikatauluja, totesin kaikkien laivojen olevan pienehköjä, vain muutaman sadan matkustajan luksuslaivoja. Nämäkin joutuvat jäämään redille, josta matkustajat kuljetetaan maihin tendereillä.
https://nevisisland.com/useful-info
Tunnettuja historian henkilöitä
on lähtöisin Karibian pienimmän itsenäisen valtion Nevis saarelta. Tunnetuin henkilö on epäilemättä Alexander Hamilton ( s. 1755), jonka kasvot ovat esillä joka päivä usd 10 dollarin seteleissä. Muutettuaan Nevis saarelta Yhdysvaltoihin, hän toimi monessa julkisessa virassa, kuten pankkiirina ja valtion virastoissa. Hänestä povattiin jopa maan presidenttiä, mutta hänen yksityiselämässä tapahtunut skandaali esti hänen nousunsa presidentiksi.
Toinen merkittävä nimi historiasta on Lord Horatio Nelson, joka oli Britannian laivaston sankari. Hän tapasi tällä saarella leskirouvan ja seurustelu päätyi St.John Frgtreen kirkkoon , jossa pari vihittiin 1787.
Nevis saari kohteena sopii henkilöille, jotka arvostavat luonnossa liikkumista, niin sademetsässä kuin Nevis Peak tulivuoren rinteillä. Myös veteen liittyvät harrastukset ovat täällä arvossaan.
Saarten välillä oleva Narrows salmi on vain 3 km leveä ja saarten välillä kulkee lautta säännöllisesti.
St. Kittsin nykypäivän kuuluisin henkilö lienee pikajuoksija Kim Collins, joka on kilpaillut myös Helsingissä.
Saarten vitsaus
on vervet-lajin apinat, jotka tuotiin saarille Afrikasta uudisasukkaille lemmikkieläimiksi. Nyt ne ovat maataloudessa suurena harmina, sillä niitä joudutaan hätistelemään pois viljelypalstoilta mitä moninaisin tavoin kuten pelottelemalla kumikäärmeillä. Apinat jahtaavat myös lintujen pesiä, joista popsivat munat suihinsa. Monet turistit haluavat kuvauttaa itsensä apinan kanssa, joten niistä on tullut monelle liiketoimintaa. Yöksi ne suljetaan häkkeihin, joten näin ulkopuolisesta se tuntuu epämiellyttävältä.
Ajankohtaista
Meidän kohdaltamme jäi vuoden 2020 ulkomaanmatkat yhteen Lähi-Idän kierrokseen ja tilanne on tällä hetkellä ns. Jäissä, sillä yksinkertaisesti en rohkene varata yhtäkään ulkomaan reissua. Toivon hartaasti, että syyskuussa 2021 voisi jo matkustaa Itä-Kanadan rannikolla olevalle St. Pierre ja Miquel -saarelle. Tämä olisi ollut kohteemme syyskuussa 2020, mutta Kanadan valtio sulki maan risteilysatamat maaliskuussa 2020 koronan tähden.
HYVÄT LUKIJAT saanen kaikesta huolimatta toivottaa hyvää ja parempaa uutta vuotta 2021,
Lisäksi neidit / rouvat huomasitteko otsikossa mainitun numeron 88?
Numerot ovat radioamatöörikieltä ja tarkoittaa suukkoja ja rakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti