Maailman rumimmaksi rakennukseksi väitetty Pristinan Kansalliskirjasto on kuitenkin minun suosikkini kaupungissa
Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan vielä ollessa voimissaan oli Kosovon maakunta autonominen osa Serbian eteläosassa. Vuosia kestäneiden kahakoitten jälkeen ryhdyttiin neuvottelemaan itsenäisyyden hakemista, ja mukana näissä osapuolten tapaamisissa toimi presidentti Martti Ahtisaari sovittelijana.
Yksipuolinen itsenäistyminen vuonna 2008 aiheutti Serbiassa ja Pohjois-Kosovossa vakavia mellakoita, ja itsenäisyyttä ei ole vieläkään tunnustettu kaikkien YK-valtioiden puolesta. Serbialle on jopa annettu ukaasi, mikäli he eivät tunnusta lähinaapuriaan, ei heitä tulla ottamaan EU:n jäseneksi.
Kosovo on pinta-alaltaan pienempi kuin Etelä-Pohjanmaa ja sieltä on muuttanut pois jopa 850 000 asukasta.
Nähtävyyksiä Pristinassa
Kosovon pääkaupungin nähtävyydet on helposti saavutettavissa parhaiten kävellen. Varasimme siihen aikaa pari päivää, joka riitti mainiosti.
Valitsimme majapaikaksi aivan keskustan sivukujalla sijaitsevan uuden City Inn hotellin, joka osoittautui kaikin puolin erinomaiseksi.
Viereinen katu oli Äiti Teresa-bulevardi, joka näyttelee suurta roolia asukkaiden viikonlopun vietossa. Se on nähtävyyksien keskittymä, sillä lähes kaikki tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat tämän kadun molemmin puolin tai lähietäisyydellä.
Kävimme katsomassa mm. seuraavat kohteet;
- Vanha kaupunki, jossa lukuisia moskeijoita ja vanha kellotorni
- 3 sakarainen monumentti Veljeyden ja yhtenäisyyden muistoksi
- Parlamenttitalo
- Kansallisteatteri
- Skanderbergin ratsastajapatsas
- Keskuspuiston kahvila, jossa nautimme macchiaton eli cappuccinon
- Äiti Teresa patsas. Hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto 1979 pyyteettömästä työstään mm. Kalkutan lastenkodeissa. Paavi Franciscus julisti hänet pyhimykseksi vuonna 2016.
- NewBorn, vastasyntyneen muistomerkki paljastettiin, kun Kosovo julisti itsenäisyytensä helmikuussa 2008. Tilaisuudessa monumentti peitettiin 99 eri maan lipuilla.
- Heroines typografinen veisto, jossa on 20 000 nastaa. Muistomerkki sai Golden A Design Award palkinnon. Tämä luomus pystytettiin Kosovon sodassa menehtyneiden naisten muistoksi.
- huonokuntoisen Radio Kosovon rakennuksen
Takana on metalliverkolla verhoiltu Kansalliskirjasto, joka on saanut runsaasti mielipiteitä puolesta ja vastaan.
- Äiti Teresan katedraali, jonka edessä on korkea kellotorni
- Presidentti Bill Clintonin pronssinen patsas sijaitsee hänen kunniakseen nimitetyn bulevardin varrella. Toivomus patsaa pystyttämisestä tuli Kosovon albaaneilta Kosovon sodan jälkeen, koska presidentti oli avustanut Naton pommituksissa entistä Jugoslaviaa vastaan. Presidentti saapui Pristinaan näköispatsaan paljastustilaisuuteen henkilökohtaisesti (lähde;Yle)
- myös George Bush nuorempi on saanut nimikkokatunsa Pristinaan. Hän puolestaan tunnusti Kosovon itsenäistymisen jälkeen.
Hämmästyttävän alhainen hintataso
Meille vierailu Pristinassa oli antoisa, mutta kaupungin roskien kierrätys- palvelut olivat vielä lapsenkengissä. Mutta ihmisten ystävällisyys sai unohtamaan miinus tekijät. Hotellimme henkilökunta palveli ja täytti kaikki toiveemme, mm. saimme käyttää vastaanoton tietokonetta päästäksemme tekemään lennon sisäänkirjoituksen.
Hotellimme yhteydessä oli myös erinomainen 5. tähden ravintola Seasons by Otium, jossa söimme mm. Kalakeittolounaan, jonka hinta oli 3,19 euroa/henkilö ja viereisessä marketissa hämmästelimme ruokatarvikkeiden alhaisia hintoja, esim. 0,5 litran paikallinen oluttölkki maksoi 0,50 euroa.
Hintojen ymmärtämistä helpotti yhteinen valuuttamme Euro. Tietojeni mukaan Kosovon väestöstä yli puolet elää köyhyydessä.
Kotimatka viivästyi
Lähtöpäivän aamulla sumu laskeutui lentokentän ylle, emmekä päässeet liikkeelle aikataulun mukaisesti, josta johtui, että jäimme jatkolennolta Helsinkiin jumiin Istanbulin lentokentälle. Meidät majoitettiin 35 km päässä sijaitsevaan Marriot hotelliin, jossa meille tarjoiltiin kevyt illallinen. Seuraavana aamuna klo 04:00 meidät kuljetettiin takaisin kentälle. Koska saavuimme Helsinkiin noin vuorokauden myöhässä, kokeilimme käyttää yritystä, joka olisi puolestamme hakenut vakuutuskorvausta, mutta koska Turkki ei ole EU jäsenmaa, asiaa ei viety eteenpäin. Yritys lupaa hoitaa tällaisia asioita asiakkaan puolesta ja onnistuessaan veloittavat prosenttipalkkion.
Istanbulin uusi lentoasema
valmistui 2019 ja täytyy myöntää, että se on todella tyylikkäästi suunniteltu ottaen huomioon matkailijan tarpeet. Terminaali on mitoitettu nyt 90 milj. lentomatkustajalle vuositasolla, mutta suunnitelmissa on laajentaa sitä 200 miljoonalle asiakkaalle.
Koneenvaihtoon on syytä varata aikaa, vaikka virallisesti neuvotaan yhden tunnin riittävän. Ei tule onnistumaan matkalaukkujen kanssa, koska jo rullaukseen laskeutumisen jälkeen menee 15 minuuttia portille, kone voi olla myös myöhässä, ja jatkoportti saattaa sijaita jopa yhden kilometrin päässä, joten järkevä vaihtoaika voisi olla noin 2-3 tuntia.
https://www.rantapallo.fi/pondekengissa/2018/05/24/8-huomiota-kosovosta-uudesta-suosikkikohteestani/
Presidentti Bill Clintonin pronssinen näköispatsas
Newborn eli vastasyntyneen muistomerkki paljastettiin Kosovon saatua itsenäisyyden helmikuussa 2008
Äiti Teresan muistopatsas
Palkittu Heroines typografinen veistos herättää uteliaisuuden
Skanderbergin ratsastajapatsas
Yksi Pristinan seinämaalauksista eli muraaleista
Keskustan Fehmi Agani- kadulla on runsaasti valinnanvaraa ravintoloiden suhteen
1 kommentti:
Kosovo olisi uusi maa minulle.
Pitänee mennä,kun noin hyvältä näyttää!
73 Tony /oh1td
Lähetä kommentti