Oma blogiluettelo

lauantai 28. joulukuuta 2019

Pitääkö olla huolissaan - kyllä





Kotimaan HF kilpailujen tulevaisuus ja kilpailukohtainen mainonta
Nopea vilkaisu ua9qcq.com listauksiin siellä olevista tuloksista kotimaan kisojen osalta
yhteysmäärät ovat selvästi laskeneet, osa syynä on 40m alueen kotimaan kelit. Toisaalta siihen vaikuttaa myös kisaan osallistuvien asemien lukumäärä. Ja siihenkin vaikuttaa kisojen ennakko mainonta, tai sen puute, joka nyt tuli selvästi esiin. 
CCF Joulukisan lopulliset osallistuja määrät on vielä avoimet, mutta kehnolta näyttää. 
Pitkästä aikaa oli auringonpilkkuja dx-clusterin mukaan 23, Joulukisan aikana. Olin mukana ssb osassa. 80m kotimaan keleissä en huomannut mitään eroa, tyypillistä kotimaan keliä siihen päivän aikaan, 40m alueella loki merkintöjä oli muutama viimevuotista runsaammin, ja kertoimia tietysti.

HS kirjoittaa, asiantuntijat vastaavat ainakin kokeilu:

Venäjä aikoo irrottaa itsensä kansainvälisestä internetistä. Silloin Suomesta tuskin pääsee venäläisille sivuille.

Liittyyko  tämä Olegin hätähuuto juuri tuohon pakote uhkaan? 

 FRIENDS!!! The website ua9qcq.com URGENTLY need Your support!!!

   We need to move the servers to another site. In this regard, it is necessary to collect about 800 USD (or 700 EURO) in a short time. We kindly request you to provide all possible financial assistance.

   Citizens of other countries can provide support through the payment system "PayPal" (Login: oleg@ua9qcq.com).

   For those who will provide assistance, please kindly report to oleg@ua9qcq.com from whom was the payment and how much.

   73! de Оleg UA9QCQ.

Meillä seuraavat SM-sarjaan kuuluvat kotimaan kisat olleet ua9qcq.com palvelussa
se missä nämä palvelimet nyt on ei minulla ole tietoa, uhka on ainakin teoriassa olemassa, ettei palveluja ole saatavissa tulevaisuudessa. Se koskisi seuraavia kotimaan kisoja. Jos tilananne jatkuu nykyisen tapaan.
K.S.Sainio
Kesäkisa
Viitosten Syysottelu
Ainoastaan Kalakukko on ollut paikallisten kerhojen tulospalvelun varassa.

Pitääkö olla huolissaan?
Onko syytä asialle tehdä jotain, Putinin palomuurin asetuksen saattaa vielä tiukentua , ilmassa on selvästi sellaisia merkkejä, myös nettiliikenteen valvonta siellä tiukkenee. Esimerkiksi voisi kysellä ruotsalaisten kanssa yhteistyön mahdollisuutta, heillähän on valmis järjestelmä kuukausittaisten kisojen tulospalveluun. Jos oman järjestelmän pystytys ja ylläpito on  ylivoimainen tehtävä.

Kauan eläköön dx- ja kilpailu dinosaurukset!
mukaellen Markku Tuhkasen OH4UI viimeistä pääkirjoitusta RA9-10 2019
Valittaen näin todeta, koska lehti alkoi jo kiinnostaa.

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

Ei kommentteja: