Oma blogiluettelo

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

3Y0Z Bouvet 2018





Sisällys:
Bouvet retkien historiaa
VOACAP ennusteen kolme parasta taajuutta, uusi päivitys
Bouvetin 3Y0Z taajuudet

Kaikkien Bouvet retkien historia ja QSL kortit 

Näistä sivuilta löytyy myös muita mielenkiintoisia dx-historian yksityiskohtia.

http://lesnouvellesdx.fr/galerie/galerie2.php?page=topten&pfx=3Y0b
[OHDXF] Päivitys VOACAP P2P:n parhaan taajuuden etsintään


Sain tehtyä pienen merkittävän muutoksen uuteen, parasta taajuutta etsivään toimintoon VOACAP P2P -ennustepalvelussa. Nyt toiminto löytää kolme parasta taajuusaluetta (FREQ, FREQ2 ja FREQ3). Samalla aavistuksen muutin tapaa, jolla määritetään paras taajuus.

Usein on nimittäin niin että paras taajuus (FREQ) ja toiseksi paras taajuus (FREQ2) kilpailevat keskenään ja niistä on joskus hankala sanoa, kumpi on oikeasti parempi. Tämä oli myös syy siihen, miksi laajensin parhaan taajuusalueen etsintää kolmeen alueeseen. Näin pystyy hakemaan kullakin tunnilla parasta työskentelybandia, vaikkakin kolmanneksi paras taajuus (FREQ3) saattaa ainakin joskus olla vain teoreettinen mahdollisuus, jota ei toimi käytännössä.

Ennusteen pohjalla olevat tiedot (SDBW, REL, SNR ja MUFday) näytetään vain parhaimmalle taajuudelle, eikä FREQ2:n ja FREQ3:n tietoja näytetä tuloksissa. Niitä toki voi tutkailla ennusteen tekstimuotoisesta versiosta, johon on linkki tulossivun alareunassa.
http://www.voacap.com/p2p/
Kirjoitin tästä uudesta palvelusta myös pienen selostuksen osoitteeseen (englanniksi):

https://voacap.blogspot.fi/2018/01/getting-best-operating-frequency-in.html

73 Jari OH6BG

_______________________________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/listinfo/ohdxf


Linkki ennuste sivuille

http://www.voacap.com/p2p/

Lähiaikojen kuunnelluimmat taajuudet

3YØZ Band Plan

https://www.bouvetdx.org/band-plan-frequencies/

Twitterssä ja facebookissa on 3Y0Z seurannat päivitetty, samoin dx-clusterin hälytykset päivitetty.

 Nyt vain aktiivista odottelua.


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



Ei kommentteja: