Aasi ohjastanineen odottaa kyyditettäviä Beshalman kylässä.
Euroopan
köyhin valtio.
Matkustaminen
yhteen Euroopan harvinaisimpaan valtioon tapahtui vaivattomasti
yhdellä koneenvaihdolla. Lentoaika Kiovaan oli vain kaksi tuntia ja
puolentoista tunnin tauon jälkeen jatkoimme tunnin lennolla Moldovan
pääkaupunkiin, Chisinauhun. Lentoyhtiö oli UIA (Ukraina).
Tarjoilu koneessa oli maksullista, mutta tuotteiden hintataso oli
uskomattoman edullista. Tilasin tölkin heidän paikallista Lvivske
merkkistä olutta, 0,5 l maksoi vain 2€. Meitä oli 20 hengen
ryhmä, jonka Alial Travel oli koonnut yhteen tälle harvinaiselle
kohteelle. Huomasin, että meitä yhdisti yhteinen harrastus;
uusien maiden bongaus.
Moldova
on noin 350 km pitkä ja 150 km leveä valtio Romanian ja Ukrainan
välissä. Maasto on tasaista ja korkeinkin kohta on vain 430 metriä.
Bruttokansantuote henkilöä kohti on noin 3000 usd ja 40% asukkaista
elää köyhyysrajan alapuolella. Keskipalkka on noin 270 € /
kuukausi. Naapurimaasta Romaniasta on siirtynyt yrityksiä Moldovaan,
koska Romaniassa on korkeampi elintaso.
Maaseudun
kauneus mykisti.
Ensimmäisen
päivän ohjelmassa oli kaupunkikierros, valitettavasti sateisessa
säässä, jonka aikana totesin rakennusten olevan suurimmaksi
osaksi vanhaa Neuvostotasavallan aikaista arkkitehtuuria. Paljon oli
myös puolivalmiita rakennuksia, suorastaan hunningolle jätettyjä
rakennustyömaita. Toisaalta oli ilahduttavaa nähdä niin paljon
vihreyttä, sillä katujen varsia reunustivat tuuheat kookkaat puut.
Maaseudulla
vierailu sai minut vakuuttuneeksi sen tuottavuudesta, sillä en ole
vuosiin nähnyt niin hyvin hoidettuja peltoja ja viljelmiä. En
ollenkaan ihmettele, miksi halukkuus maallemuutto on lisääntynyt.
Maa, jota viljellään, on ravitsevaa, mustaa multaa, joka on
himoittu vientituote. Suurin osa pelloista on valjastettu
viinirypäleiden viljelyyn, koska viinin tuotanto on noin 25% maan
bruttokansantuotosta ja se työllistää noin 27% maan kansalaisista.
Tuotannosta 95% menee vientiin noin 30 eri maahan.
Maaseudulla
ajaessamme ihmettelin huoltoasemien suurta määrää, ja eri
öljy-yhtiöitä taisi olla tusinan verran; Rompetrol, Patrom,
Sanatrix, Lukoil, Tidrex, Bemol, Taco, Cara Altin jne. Huoltamoilla
ei kuljettajan välttämättä tarvinnut nousta autosta ulos, sillä
tankkauksen ja maksun hoiti huoltoaseman työntekijä. Bensiinin (95
okt.) hinta huhtikuussa 2016 oli 15,74 MDL eli 0,72 € / litra.
Moldovassa
on viime vuosina ollut voimakas devalvaatio, sillä vain muutama
vuosi sitten oli kurssi euroon nähden 12 MDL, mutta nyt se on 22
MDL. Maan rahayksikkö on nimeltään leu.
Nuoret
aikuiset muuttavat ulkomaille.
Maan
työikäisistä on joka viides töissä ulkomailla, varsinkin nuoria
vetää puoleensa Italia ja Portugali. Siirtymistä helpottaa kielten
yhtäläisyys, sillä Romanian/Moldovan kieli on lähellä latinan
kieltä, jolloin he ymmärtävät helposti toisiansa. Työpaikkoja on
tarjolla esim. rakennusalalla.
Aasit
liikenteessä.
Etelä
Moldovassa sijaitsee Gagausian autonominen tasavalta, jonka asukkaat
ovat vanha turkkilaisen kansanheimon jäseniä. Pääkaupunkina on
Komrat. Gagauzit ovat siitä erikoinen kansa, että heillä on oma
kielensä, kulttuurinsa ja rikkaat kansanperinteensä, mutta
kirjakieltä heillä ei ole.
Kävimme
Beshalma nimisessä kylässä seuraamassa heidän kansallispukuun
sonnustautuneen ryhmän tanssi- ja näytelmäesitystä; aiheena
morsiamen pukeminen vihkitoimitukseen. Pääesiintyjäksi valittiin
matkanjohtajamme Albina, joka osoittautuikin ilmiömäiseksi
näyttelijäksi.
Kylän
pääraitilla koimme aikamatkan menneisyyteen, sillä puukaukaloa
muistuttavan kärryn eteen oli valjastettu hevosen sijasta aasi ja
matkustajina ohjastajan lisäksi oli pari täti ihmistä. Laitumilla
lammaspaimenetkin kaitsivat lampaita.
Ajelua
maan alla.
Paluumatkalla
kävimme maistelemassa viinejä Shirsovan tehtaalla ja tämä oli jo
toinen viinintuotantoon liittyvä vierailu, sillä edellisenä
päivänä olimme Crikovan viinitehtaalla. Tämä vierailu oli
ainutlaatuinen kokemus, jonka ovat kokeneet myös kymmenet
presidentit, pääministerit ja muut arvovieraat. Yhtiön
edustustilat ja viinivarastot valtavine tynnyreineen sijaitsevat
syvällä maan alla. Nimettyjä katuja on noin 100 km.
Suomi
on ollut useita kertoja esillä Moldovassa, sillä maassa on pidetty
useita seminaareja, näyttelyitä, elokuvaviikkoja ja konsertteja,
joiden aiheina on ollut mm. Mannerheim, Kalevala ja Alvar Aalto.
Edellä
olevan kirjoitukseni asiatietojen pohjana on oppaamme Albinan
kertomat tietoiskut.
Moldovan hintataso ei päätä huimannut, sillä tämä ruoka-annos maksoi 3.60 euroa.
Transnistrian raha on rupla ja Moldovan leu. Kuvassa myös olutetiketti Moldovasta.
Crikovan viinitehtaan maanalaiset käytävät ovat maailmankuuluja
Shakkilauta odottaa pelaajia Chisinaun keskustassa.
Oppaamme Albina pääroolissa gagauzien näytelmässä
Riemukaari Chisinaussa.(maailman suurin on Pohjois-Korean Pjongjangissa)
Hotelli Cosmos oli majapaikkamme koko oleskelumme ajan. Huoneiden hinnat alkaen 33 euroa
Teksti ja kuvat Aatto, oh6pn@sral.fi,
ipa-Botnia
73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi