Oma blogiluettelo

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Willis Isl. VK9WA ollut hyvin tarjolla, ja moneen uuteen lokiin tullut merkintä

Lumista talvea odotellessa

Lyhyt yhteenveto VK9WA 12m ssb yhteydestä tiistai aamuna

Tyypillisesti aamupalan jälkeen siirryin dx-clusterille , VK9WA vihjeitä oli tullut 12m ssb, asema ei täällä vielä kuulunut, kutsuvat UA0:llat kuului. Kello oli 05.00 maissa, kuuntelin vihjeissä mainittua 24955 taajuutta ja välillä upissa kuuluvia kutsuvia asemia. Vähitellen taajuudella alkoi pihistä jotain, klo 5.30 maissa alkoi asemasta tulla muutama sana läpi luettavasti.

En vielä lukenut kaikkea, joten en edes kutsunut. Kello 5.40 maissa signaali oli jo kokonaan luettavaa, joten aloin seurata tarkasti pileuppi liikennettä ja kelasin toisella vfo aluetta mistä otti vasta-asemia. Huomasin selvästi että up 5-10 ei pitänyt paikkaansa vaan operaattori otti selvästi ylempänä. Kutsujat oli selvästi keskittynyt 5 tai 10 päätteisiin taajuuksiin, eka rypäs oli 24960 , seuraava 24965 jne. Mutta mutta,yhteyksiä syntyi niiden välistä, etsin sielä ylhäältä sopivan välin 24968, ja siitä se tuli . Siis selvästi ylempanä kuin operaattori ilmoitti, joten toisella vfo:lla oli helppo etsiä, jos vain malttoi.Tämä ei ole ainut kertaista, näissä ympyröissä toimittaessa.

Yhteyden pidin kello 0549 utc , paikallinen auringon nousu oli minulla 0623 utc, joten selvästi ennen aurinkoa kelinousi täällä luettavaksi. Minulla 6 elm monobanderi reilussa 30 metrissä.

VK9WA työskentelyssä, on ollut periaateenani, rajoitettu ATNO, vain puuttuvia bandeja tai modeja olen kuulostellut, muut saa jäädä rauhaan. Kiitettävästi niitä on tullutkin 40m ssb, 20m ssb, 12m ssb ja 10mssb.
ATNO =  All Time New One....

80m bandi on myös puuteessa
 
Signaali on hyvin ollut ssb:llä ja cw:llä kuultavissa, en isojen poikien sarjassa pärjää, katsotaan myöhemmin, jos tilanne vähän rauhoittuisi.
Eilen ehtoolla eräs VK laittoin vihjeen että cw:llä, ottaa taajuudelta ja siihen rakoseen OH2FT breikkasi ja meni läpi. Siitä alkoi kauhea kutsuminen, joka jatkui ja jatkui. Siirryin taustalle, joten en tiedä miten tilanne ratkesi, luulisin että upista ottamiseen siirryttiin, pakostakin ei täällä pystynyt kuulemaan kenelle mahdollisesti vastasi, aina kun joku lopetti kutsumisen toinen aloitti, vasta-aseman kuuleminen oli mahdotonta.

Jussin OH5O Windomikin toimii dx-antennina

Jussi talkkasi minulle ettei kuullut vasta-asemaa olenkaan silloin kun pidin sinne yhteyden, hänellä on antenni kerrostalonkatolla.
Myöhemmin Jussi ilmoitti että S9 oli vihdoin signaali hänelläkin ja lokimerkintä tuli 0805 utc.

Kelin nousua on vain maltettava odottaa

Jos keli nousee idästä ja kuunneltava asema samasta tai Pacifikin suunnasta, olen usein törmännyt tilanteeseen, että Ville OH5RF raportoi kuulemisesta, minulla ei vielä mitään merkkiä.
Ensin olin vähän hämmästynyt, että mitä minulla nyt pasti pielessä. Mutta jo 10 minuutin kuluttua asema on ollut pihinässä, ja 15 minuutin päästä jo hyvin luettavissa Sama ilmiö koskee myös Manun OH7UE kanssa joka on vielä idemmässä, siinä ero on jopa 30 minuuttia.

This DXPedition is not using the leaderboards feature

Clublog VK9WA loki sivuilla  todetaan mielestäni järkevästi, dx-harrastuksen kokonaisetua palvellen. This DXPedition is not using the leaderboards feature

Lyhenteitä joita dx-vihjeissä on usein lisämerkinnöissä

Abbreviations in this DXNL:
===========================
ARLHS    Amateur Radio Lighthouse Society
BCA      Belgian Castles Award
DICE     Diploma Islas de Chile
DIFO     Diplome des Iles Francaises d'Outre Mer
GIOTA    Greek Islands On The Air
IOTA     Islands on the Air
LoTW     Logbook of the World
MIA      Mediterranean Sea Island Award
OQRS     Online QSL Request System
WCA      World Castles Award
WLOTA    World Lighthouse On The Air Award

 [DXNL] DXNL 1963 (Nov 18, 2015)

  *** 65 years DARC *** 1950 - 2015 ***

                a free and weekly service of
           DARC Committee "DX and HF contesting"
                 (http://www.darcdxhf.de)

                Editor: Klaus Poels, DL7UXG
                (e-mail: dxnl@dxhf.darc.de)

Täältä voit tilata tämän mainion DXNL sähköpostiisi tekstiversion
http://www.dxhf.darc.de/mailman/listinfo/dxnl

Vuoden 2015 teknisin lainaus fin-ham, listalta by OH3UW

Sähkölaitteille on annettu tiettyjä raja-arvoja, joita ne eivät saisi
ylittää.
Käytännössä kuitenkin arvot ovat niin suuret, että häiriöitä tulee varmasti.
HF-taajuuksilla raja-arvo johtimeen johtuvasta tasosta on 55 dBuV, joka
on käytännössä vastaanottimen antenniliittimessä mitattuna s9+10dB.
Tämä on aivan sietämätön taso.
Ja jos asennustekniikassa on jokin pielessä, signaalitaso on vielä suurempi.


Tosi surullista luettavaa.

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



 

maanantai 16. marraskuuta 2015

Hyvä alku OH-asemille Williksen VK9WA työskentelyssä


Mennyttä kesää haikaillen

Skimmerin kuulemiset

Tässä maanantai aamun 16.11.2015 kopio OH6BG ja SK3W skimmerin kuulemisista asemasta VK9WA. Antaa vähän osviittaa keleistä, tietysti siellä operaatorin panostus eri maanosiin on otettava huomioon, mistä maanosasta ottaa.Useilla bandeilla on kelialue aika laaja, joten kuuntele tarkkaan mitä maanosaa siellä halutaan. Joten älä kutsu jos et ole oikeassa maanosassa.

Lisä miinuspiteitä saat vielä jos olet väärässä maanosassa, ja kutsut vielä pileuppi taajuudella. Esimerkiski VK9WA on selvästi ilmoittanut, ettei ota omalta taajuudelta.Kuten yleensä merkittävät dx-operaatiot.

Minä olisin vielä niin tarkka jos, siellä pyydetään esimerkiksi OH1 asemaa, en minä kutsu jos minulla ei ole OH1 kutsua ja jos en olisi juuri sillä kutsunut. Aiheutan vain taajuudelle aivan turhaa QRM lisäkuormaa, OH1 aseman yhteyden estämiseksi. Etenkin jos kyse on pistetaajuudesta jossa taistellaan kuka pääsee läpi. Tuota sanoisin jo tahalliseksi häirinnäksi.

de freq  dx snr speed mode time UTC
OH6BG           1825.0  VK9WA     12 dB    27 wpm            2015-11-15 19:03:00
SK3W            7026.3  VK9WA     50 dB    26 wpm            2015-11-15 18:43:00
OH6BG           7026.3  VK9WA     41 dB    26 wpm            2015-11-15 18:37:00
SK3W            7023.0  VK9WA     32 dB    30 wpm      CQ    2015-11-15 18:00:00
OH6BG          10105.0  VK9WAEU/AF     21 dB    29 wpm      CQ    2015-11-15 15:42:00
OH6BG          10105.0  VK9WAEU/AF     23 dB    27 wpm      CQ    2015-11-15 15:29:00
OH6BG          10105.0  VK9WA     26 dB    27 wpm      CQ    2015-11-15 15:20:00
OH6BG          10105.0  VK9WANA/SA     27 dB    26 wpm      CQ    2015-11-15 15:03:00
OH6BG           7023.1  VK9WA     17 dB    28 wpm      CQ    2015-11-15 15:01:00
SK3W            7023.1  VK9WA     18 dB    29 wpm      CQ    2015-11-15 14:53:00
OH6BG           7023.1  VK9WA     16 dB    27 wpm      CQ    2015-11-15 14:51:00
SK3W            7023.0  VK9WA     22 dB    30 wpm      CQ    2015-11-15 14:42:00
OH6BG           7023.0  VK9WA     19 dB    31 wpm      CQ    2015-11-15 14:40:00
SK3W            7023.0  VK9WA     21 dB    30 wpm      CQ    2015-11-15 14:28:00
OH6BG           7023.0  VK9WA     17 dB    30 wpm      CQ    2015-11-15 14:27:00
SK3W            7023.0  VK9WA     11 dB    29 wpm      CQ    2015-11-15 14:11:00
SK3W            7023.0  VK9WA     11 dB    29 wpm      DE    2015-11-15 14:11:00
OH6BG           7023.0  VK9WA     13 dB    28 wpm      DE    2015-11-15 14:11:00
OH6BG          10105.0  VK9WA     15 dB    31 wpm      CQ    2015-11-15 14:04:00
OH6BG          21022.2  VK9WA     29 dB    25 wpm            2015-11-15 12:36:00
SK3W           21019.9  VK9WA     17 dB    26 wpm            2015-11-15 12:28:00
SK3W           14030.0  VK9WA     46 dB    28 wpm      CQ    2015-11-15 12:19:00
SK3W           14030.0  VK9WA     45 dB    28 wpm            2015-11-15 12:17:00
SK3W           14055.0  VK9WA     44 dB    24 wpm      CQ    2015-11-15 12:06:00
SK3W           14020.0  VK9WA     38 dB    25 wpm      CQ    2015-11-15 12:04:00
SK3W           14020.0  VK9WA     38 dB    25 wpm            2015-11-15 12:04:00
OH6BG          14020.0  VK9WA     24 dB    28 wpm      CQ    2015-11-15 12:04:00
SK3W           21020.1  VK9WA     19 dB    30 wpm      CQ    2015-11-15 11:12:00
SK3W           21019.9  VK9WA     10 dB    32 wpm      CQ    2015-11-15 10:22:00
OH6BG          24891.1  VK9WA     23 dB    32 wpm      CQ    2015-11-15 10:07:00
SK3W           21020.1  VK9WA     19 dB    33 wpm      CQ    2015-11-15 09:48:00
SK3W           21020.2  VK9WA     16 dB    30 wpm      CQ    2015-11-15 09:11:00
SK3W           21020.0  VK9WA     22 dB    31 wpm      CQ    2015-11-15 08:43:00
SK3W           21020.0  VK9WA     23 dB    33 wpm      CQ    2015-11-15 07:20:00
SK3W            3534.0  VK9WA     35 dB    33 wpm            2015-11-15 07:04:00
SK3W            3514.0  VK9WA      7 dB    25 wpm      CQ    2015-11-14 18:28:00
SK3W            3514.0  VK9WA      7 dB    25 wpm            2015-11-14 18:28:00
OH6BG          18075.0  VK9WA     11 dB    28 wpm      CQ    2015-11-14 11:38:00
OH6BG          18075.0  VK9WA     11 dB    28 wpm            2015-11-14 11:38:00
OH6BG          18075.0  VK9WA      9 dB    25 wpm            2015-11-14 11:15:00
SK3W            7072.3  VK9WA     43 dB    33 wpm            2015-11-08 19:06:00

Programming by Juho Juopperi OH8GLV & Jari Perkiömäki OH6BG.

VK9WA lokiote OH-asemista

VK9WA

Be sure to check the "Last QSO in database" date/time. We plan to upload logs twice daily. Thank you for your support.
 SR/SS: 19:17Z / 08:12Z  Last QSO in database: 2015-11-15 22:29:27

Propagation to VK9WA from FINLAND


Real (QSOs)

Predicted (Tnx VOACAP †)
10m: 22 QSOs
13_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

12m: 22 QSOs
7_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

15m: 24 QSOs
8_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

17m: 15 QSOs
6_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

20m: 16 QSOs
7_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

30m: 17 QSOs
8_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

40m: 23 QSOs
7_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

80m: 12 QSOs
5_
01234567891011121314151617181920212223
GMT Time

Hint: The time with the tallest bar is the best time to work VK9WA on that particular band
† Data for VOA prediction models from http://www.voacap.com/. Thanks to OH6BG, HZ1JW, OH8GLV for VOACAP and VE3NEA and CT1BOH for suggestions.


73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi