Oma blogiluettelo

perjantai 11. tammikuuta 2013

AATON MUKANA MAAILMALLA​, OSA 13 ZIMBABWE (ent.Etelä Rhodesia)



   

Zimbabwen oma raha on menettänyt ostovoimansa. Tällä 20.000 000 000 miljardin dollarin rahalla ei kaupasta saa mitään.

  
Victorian putoukset.
 
Yksi upeimmista maailman luonnonilmiöistä, joka ei jätä yhtäkään matkailijaa kylmäksi.
Tutkimusmatkailija David Livingstone saapui putouksille ensi kertaa 157 vuotta sitten. Skottina hän halusi nimetä ne kuningatar Victorian mukaan. Paikalliset kutsuvat putouksia nimellä Mosi-Oa-Tunya eli Savu, joka jylisee.
Se eroaa Niagaran ja Iquasun putouksista siten, että vesimäärä putoaa 107 m alas rotkoon, josta valuu useamman kilometrin matkan rotkon pohjaa pitkin Karibajärveen.
 
Livingstone kuoli Sambian puolella 60 vuotiaana ja taru kertoo, että alkuasukkaat kuivattivat hänen ruumiinsa ja hautasivat vain hänen sydämensä puun juurelle, itse ruumis lähetettiin Englantiin. Livingstone oli paikallisten keskuudessa suosittu, koska vastusti tarmokkaasti orjakauppaa.
 
Paviaanit vaivana.
 
Majapaikaksemme oli valittu Rainbow Victoria  hotelli ( www.Victoria-Falls-rainbow-hotel.com ). Saavuttuamme hotelliin, oli hotellin sisäpihalla täysi hulina käynnissä. Paviaanilauma  kirkui  äänekkäästi  ja  hyppi pitkin hotellin  seiniä  parvekkeille tutkien innokkaasti mahdollisuutta päästä huoneisiin tutkimaan matkalaukkuja.
 
Ostoksilla.
 
Victoria Falls´n pienessä kaupungissa ostosten teko onnistui hyvin jalkaisin. Valitettavasti matkamuistojen myyjät olivat välittömästi iholla.
Zimbabwen oma valuutta on menettänyt arvonsa ja ostovälineenä käytetään naapurimaiden valuuttaa sekä Englannin puntaa että euroja. Katukauppiailta voit ostaa parilla USD itsellesi matkamuistoksi jopa 20 000 000 000 miljardin arvoisen setelirahan.
Suosittelen ostospaikaksi Curio-markettia eli markkina-aluetta, jossa on mahdollisuus tinkiä. Ravintolassa maksoi yksi olutpullo halvimmillaan 1 USD ja kaupassa sama pullo 90 senttiä.
 
Mitä jäi mieleen.
 
Maan köyhyys ja siitä johtuen paikalliset kerjäsivät turisteilta vaatteita ja tavaroita sekä pyysivät tuomaan heille hotellihuoneen pesuaineita.
Suomen ulkoministeriö luokittelee Zimbabwen epävakaaksi tai muuten riskialueeksi, tosin matkan aikana sitä ei huomannut. Kotiinpaluu tapahtui Sambian kautta.
 
Loppuvuoden matkustelua.
 
Joulukuussa 2012 keskellä Atlanttia, Finnairin lennolla AY05 kohotin maljan saavutettuani 1 milj. lentokilometrini vapaa-ajan-matkailun parissa 50 vuoden aikana. Tällä lennolla matkusti myös presidentti Ahtisaari, mutta lentokoneen etuosassa. Muistutan kaikkia, jotka matkustavat USA:n, heidän täytyy itse noutaa matkalaukkunsa ja kuljettaa ne jatkolentonsa matkalaukkujen kuljetushihnalle.
Risteilimme pari viikkoa Karibialla ja uutena valtiona sain Turks and Caicos saaren, olen nyt vieraillut yht. 26 Karibian saarella.
Paluulentomme oli 2 h myöhässä ja Finnair oli jo aikaisemmin perunut lentomme Vaasaan, joten olimme jumissa jouluaattona hiljaisella Hki-Vantaan lentoasemalla. Onneksi Finnair tuli apuun ja tarjosi meille hotelliyön ja upean joulupäivällisen sekä joulusaunan.
 
 
Muutoksia DXFC - taulukkoon.
 
DXFC-taulukossa tapahtui miellyttäviä muutoksia vuoden vaihteessa (www.dxfc.org). Lista kertoo hamsien käymistä radioamatöörimaista. Tony, OH1TD kiersi xyl  kanssa maailman ympäri. Useista mielenkiintoisista kohteista mainittakoon Pääsiäissaaret. Itse olen tyytyväinen muutaman pykälän nousuun ylöspäin.
 
 
http://goafrica.about.com/od/zambia/a/Victoriafalls.htm


 
Zimbabwen ja Sambian rajalla käy jatkuva pauhe, ainutlaatuinen Victorian putous on vaikuttava näky.



                  Rotkon yli menevä rautasilta rakennettiin 1904-05 brittien toimesta.



 Löytöretkeilijä David Livingstone oli ensimmäinen eurooppalainen joka näki putoukset vuonna 1855.


 
 Paviaanilauma valloitti pihapiirin ja yritti päästä parvekkeiden kautta huoneisiin.
 
 

 
 Zimbabwessa osataan veistää puuveistoksia. Tämä taideteos oli hotelimme uima-altaalla.
 

 
 Kirjoittaja Victoria Falls- kaupungin järjestys- ja rikospoliisien kanssa.

  
 Teksti ja kuvat Aatto, OH6PN     oh6pn@sral.fi


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
oh5tq@sral.fi
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
skype on

torstai 10. tammikuuta 2013

Keliä on - mutta ei kuitenkaan!

Nuori Alppiruusu lumessa
 
Date Hour         SFI   A   K Exp.K   R    SA   GMF Aurora  Logger

10-Jan-2013 05 169   5   1      1      153  eru    qui    no      <DK0WCY>
Solar Flux on 169 ja pilkkuja 153, siis hyvää HF-keliä.

Vaikka ei olla 1990 luvun alun keliessä muistelee Jussi OH3LCH,  10m ssb yökelissä yhteyttä KH6IJ/M kanssa Hawajille.

Keskiviikkona ilta päivällä Z81Z, ensin 10m cw:llä, tuli jopa 80m dipoliin, siirtyi 15m cw:lle niin myöhään että täällä vain pihisi ja myöhemmin 20m cw:llä sama tilanne. Molemmlla viimeksi mainituilla bandeilla kuuntelin monobandereilla. Jotenkin jäi iltakelista tuohon suuntaan vähän vaisu vaikutelma. Bandit meni hyvin aikaisin kiinni.

Missä vika torstaina tämä tuli taas hyvin ja 100w riitti hyvin, mittarissa s 7-9
 21003.0  Z81Z        10-Jan-2013 1532Z  TNX FOR NEW ONE !!!  2.20 up<SQ7FPH>

Eilen aamun vihjeitä

1831.5 OG1X 9-Jan-2013 0538Z <W6OAR>

1834.7 OH2BO 9-Jan-2013 0548Z <KW7Y>

1830.5 OH3XR 9-Jan-2013 0439Z CQ DX <N6ML>


3511.0 OH2FT 9-Jan-2013 0542Z <VE3BR>

3506.0 5Z4/DL1QW 8-Jan-2013 1657Z cq cq <DL1QW>
5Z4 Oli hintelä signaali täällä, mutta kutsujia oli sitäkin enemmän.


http://dx-world.net/2012/5z4-df3fs-5z4-dl1qw-kenya/


Etelä-Sudanista uusi kutsu tarjolla.
14005.0 Z81Z 8-Jan-2013 1629Z LISTN 1 UP <Z81Z>
21013.9 Z81Z 8-Jan-2013 1553Z up 1 QSL via K4ZW <IK8T



 



Tässä dx-tarjontaa alkuvuodeksi 2013
http://www.dailydx.com/Calendar.htm


MPK:n HF-radioliikennekoulutusta tarjolla ympäri maata, katso kurssit.
http://oh5ag.com/pdf/MPK_kurssi.pdf

Tarkista täältä yhteytesi ja laita qsl- pyyntö vetämään.
6W7SK
E51E
T6LG
VP2MRV
K1GI/VP9
V5/DX3DXX
V55A
RI1ANC
XU1A
JD1BLY
PJ5J
V63XG
J68UN
5T0SP
8Q7AU
ZL9HR
9Y4/DL7VOG
7P8D
FS/K9EL
EL2A
3W2J
PJ7I
PT0S
5V7TH
P29VPB
C4W
T30PY
3B9SP
http://www.clublog.org/expeditions.php

Tästä vaan taxia tilaamaan Pietarista tai Moskovasta!

DK2OM 28065.0 - Russian taxi - FM 1048 09 Jan
DK2OM 28115.0 - Russian taxi - FM 1045 09 Jan
DK2OM 28255.0 - Russian taxi - FM 1045 09 Jan
DK2OM 28265.0 - Russian taxi - FM 1045 09 Jan
DK2OM 28285.0 - Russian - FM - S9 1039 09 Jan

http://www.dxsummit.fi/Announcements.aspx

DK2OM kuuntelun ja ilmoitusten tuloksia.
http://www.iaru-r1.org/index.php?option=com_qcontacts&view=contact&id=119%3Awolfgang-hadel-dk2om&catid=61%3Amonitoring-service-coordinators&Itemid=180

Näytteitä erilaisista häiriöistä
http://web.archive.org/web/20071021154325/http://www.arrl.org/tis/info/HTML/rfi-noise/


de OH2KIF

http://www.radiomuseum.org/forum/dual_plate_triodes_a_review.html?thread_id=211038
ihmeputkia…

http://www.n5ese.com/rfd.htm
Resonant Feedline Dipole

11-18.1 Lord Howe Isl. VK9L By JA3ARJ as VK9/JA3ARJ, JA3BZO JA3HJI AE6XY W7AVO W7PBL likewise; 80-6m; CW SSB RTTY; see qrz.com for QSL policy
http://dxing.at-communication.com/en/lord-howe-island_ja3arj-vk9l_ja3bzo-vk9l_ja3hji-vk9l_ae6xy-vk9l_w7avo-vk9l_w7pbl-vk9l/

Ensi viikolla minulla alkaa sairasloma, Meilahdessä leikataan katsotaan miten pitkään siinä menee, milloin olen taas rigien äärellä.


Linkit
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/yllatystutkimus+sahkoyliherkat+todella+aistivat+magneettikenttia/a868100?s=u&wtm=tt-07012013

Tästä tulee mielenkiintoinen kokeilu.
http://www.clasohlson.com/fi/Lumilinko-Cotech-5,5-hv-(3,7-kW)/Pr315052000#moreinfo


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
oh5tq@sral.fi
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
skype


lauantai 5. tammikuuta 2013

LU6W ja LP kelit - ja TX5K pohdintoja samasta aiheesta

Vuoden 2013 tammikuun alun keskipäivän aurinkoa Verlassa




Heti lauantaina aamulla LU6W kuunteluun, joko ovat päässeet saarelle ja ääneen. Tuskin olin saanut dx-clusteriin yhteyden, niin eka LU6W vihje tuli, illalla olin jo 14260 jättänyt rigiin, antenni oli SP suunnassa, pientä pihinää vain sieltä kuului asemasta. Ehdin jo miettiä,  no odotellaan kelin nousua, katsoin tapani mukaan keli-indeksit ja ne oli nousseet todella hyvin, ja k-indeksit kuitenkin alhaalla - hyvä. Ja LP kelin mahdollisuus kävi heti mielessä, ei muuta kuin mastoa kääntämään, sieltä se tuli mittaria nostaen. 100w ei vaan riittänyt linukka piti laittaa tulille. Vaikutti siltä että eteläinen EU tankkasi yhteyksiä. Yhdessäkään EU:n antamassa vihjeessä, ei ollut LP kelin mainintaa, suoraan vain sinne puskivat, todenköisesti. Ei muuta voi päätellä vihjeistä.

Se mikä tässä aamussa oli silmiinpistävää, EU pileuppia oli tarjolla, ajoittain myös DL ja G oli erikseen kysyttiin, mutta sujuvasti, siihen ei juututtu tankkaamaan jos asemia ei ollut.

Operaatorit oli osaavia pileupin pitäjiä, kuten odottaa saattoi operaattori listaa silmäillessä. Kuten tässä ensimmäistä kertaa äänessä olevassa IOTA ryhmässä pitääkin olla. On sääli jos tälläiseen paikkaan mennään pileuppi työskenlyä harjoittelemaan.

Myös tulevaa TX5K Clippertonia ajatellen, saattaa LP keli olla merkittävä suunta meitä ajatellen. Ehkä Clipperton sijaitsee paremassa LP kelin paikassa tänne. SP kelit vain tyypilliseen jenkkikelin aikana maximissa, jos ei EU silloin ole kohteena olemme kyllä heikoilla jos jenkien yli tai seassa pitää sinne yhteys saada, suunta on tänne suoraan jenkkilän yli.

14260.0 LU6W 5-Jan-2013 0721Z iota SA-096 LP <OH5TQ>

Vasta tässä vaiheessa alkoi tulla LP vihjeitä EUsta, täälläkin hyvin tuli.

14260.0 LU6W 5-Jan-2013 1014Z best LP IN JN09 <F6BFH>

Myös numeroittain ottamisen koulutusta saatiin, oikein tuutin täydeltä, jopa kutsuilla mainiten jos väärällä numerolla, tai muuten ei oman kutsun kirjaimet sopineet haluttuun kutsuun.

Tämä on juuri sitä jämäkkyyttä jota tarvitaan, pileupin pyörittävältä, oli ilo kunnella - hyvä hyvä hyvä.

http://lu6w.yolasite.com/
http://www.rsgbiota.org/info/groupinfo.php?refno=SA-096


Oikeita ja vääriä kutsuja dx-vihjeissä

DX de WL7E: 3505.0 H40FN simplex at the moment 1709Z BP40
DX de WL7E: 3505.0 9M6YBG correct call. i need coffee 1711Z BP40

Tässä oli taas hyvä pileupin paikka, montakohan merkkasi H40FN lokiin, eikä kuunnellut mitä vasta-asema antoi kutsukseen.


Morse koodia ollaan hyväksymässä UNESCO aineettoman kulttuuriperinnön kohteeksi. Kertoo Deutscher Amateur Radio Club (DARC) ja IARU.

Myytävä kontti hyvillä perusvarusteilla.

http://www.nettikone.com/muu-merkki/huolto-toimisto-harrastekontti/1112293

 
73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
pertti.oh5tq@gmail.com
oh5tq@sral.fi
http://tupala.mine.nu/oh5tq/
skype on                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             







 
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            










tiistai 1. tammikuuta 2013

FO/c Clipperton tulossa TX5K

Ennen vesisateita oli lunta
 
 
Jos kaikki menee hyvin niin 3.1.2013 LU6W äänessä IOTA SA-096, ensimmäistä kertaa.

http://www.rsgbiota.org/info/search.php?q=SA096&search=Search

http://lu6w.yolasite.com/

TX5K fo/c Clipperton 28.2. -10.3.2013
Tämä alkuvuoden ehkä merkittävin dx-peditio kutsulla TX5K (FO/C) Clipperton

DXCC Historiaa FO/Clippertonilta IOTA NA-011
* FO0AAA
* FO0CI
* FO0XA
* FO0XB
* FO0XC
* FO0XD
* FO0XE
* FO0XF
* FO0XG
* FO0XH
* FO0XX
* TX5C
http://www.rsgbiota.org/info/groupinfo.php?refno=NA-011

http://lesnouvellesdx.fr/galerie/galerie2.php?page=fkfofwqsl&pfx=FO_C&id=FO0XX

http://lesnouvellesdx.fr/galerie/galerie2.php?page=fkfofwqsl&pfx=FO_C&id=FO0XA

 
1978 FO0XC http://hamgallery.com/qsl/country/Clipperton_Island/fo0xc.htm
 
1992 FO0CI http://www.flickr.com/photos/theroadtothehorizon/sets/72157594520683234

http://dx.qsl.net/cgi-bin/logform.cgi?fo0ci

2000 FO0AAA
2008 TX5C
Ne kolme yhteyttä jotka FO0CI ja TX5C kanssa ovat olleet kaikki 14-16 utc välillä, bandit 20 ja15m, vuoden aika ollut suunnilleen sama. Jenkki kelien kanssa samaan aikaan, jenkkilän yli tännekin ajetaan lyhyttätietä. Kelloajoista päätellen, ei ehkä pitkäntietien keliä noilla bandeilla ole ollut, 40m sitä olisi voinut olla, ei vaan noilla bandilla. Myös toivoa yhteyksistä nostaa EU operaattorien mukana olo.

OH3GGQ
 
 
Joko olette tämän keksineet? Mä huomasin itse, että selkiytyy pileupin hallinta kovasti, kun näkee cw-asemat myös graafisesti.
http://oh3ggq.blogspot.fi/2012/02/hint-using-waterfall-in-cw-pileups.html


Kovasti kiinnostaa, miten pitkällä viiveellä, bandin todelliset tapahtumat pääsee ruudulle saakka. Jos on nopeaan pileuppi työskentelyä, ei siinä kutsuja tahkota. Vaan pidetään yhteyksiä, joissa ooverin pituus on lyhyimmillään vain raportti "5NN", kutsut on aikaisemmin vaihdettu ilman turhia toistoja.
Käytännön kokemuksia ja millä laitteistolla tuo ilmoittamasi tulos saavutettu?Tulokset julkaistaan tässä blogissa, jos saan siihen luvan.
 
 
Linkki
Vuoden 2012 merkittävin tiedeuutinen oli Higgsin hiukkasen todennäköinen löytyminen. Havainto tehtiin Euroopan hiukkastutkimuskeskus Cernin noin seitsemän miljardia euroa maksaneella LHC-kiihdyttimellä.


Halvemmallakin olisi voitu päästä, sillä tapasin hiukkasen sattumalta Kuusankosken SEO:n baarissa viime viikolla. Ulkonäöltään se vastasi täysin tutkijoiden kuvauksia: nenä oli pitkä, pää kalju kuin biljardipallo ja yllään sillä oli oranssit huomioliivit ja toppahousut.
http://www.kouvolansanomat.fi/Kulttuuri---Monologi/2012/12/29/Maailmankaikkeuden+selitys/2012214926648/404


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
skype on