Oma blogiluettelo

perjantai 15. helmikuuta 2019

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 80 SAUDI ARABIA (HZ)

Vuoristossa kohtasimme paviaaneja, joita hemmottelimme porkkanoilla


Syksyllä 2018 matkustin Aventura/ Tres Hombres matkatoimistojen
järjestämällä viikon pituisella Saudi Arabian kiertomatkalla.
Vierailukohteina kaupungit Riad, Jedda sekä Taif.
Ennen lähtöä oli kuitenkin hankittava viisumi, jonka kävin anomassa
henkilökohtaisesti Saudi Arabian suurlähetystössä Helsingissä. Siellä
otettiin valokuva sekä sormenjäljet. Matkatoimisto oli jo aikaisemmin käynyt
kirjeenvaihtoa Saudi Arabiaan saadaksemme kutsun vierailla maassa.


Turismia maassa
Saudi Arabiassa käy vuosittain miljoonia vierailijoita, jotka ovat pääsääntöisesti
pyhiinvaeltajia ja liikemiehiä.
Jokin aika sitten oli sanomalehti Pohjalaisessa artikkeli, jossa kerrottiin
megaprojektista “ Neom”, jota suunnitellaan turistikohteeksi Punaisenmeren
rannalle. Tarkoitus on, että lomanviettäjät voisivat saapua sinne vuoden 2022
loppupuolella.  Tavoite on asetettu miljoonaan vierailijaan 2035 mennessä.
Tämä määrä ei ole utopistinen, sillä naapurivaltiossa Arabiemiraateissa
vierailee vuosittain yli 14 milj. turistia. Vetonaulaksi on ajateltu Madain Saleh’n
historiallista kaupunkia, joka on Unescon maailmanperintökohde.


Nähtävyyksiä Riadissa
Pääkaupunki Riadissa asuu noin 6 miljoonaa ihmistä. Tutustumista kaupungin
nähtävyyksiin haittasi rankkasade. Erityisesti mieleeni jäi Kansallismuseo, jossa
nähtävää oli sijoitettu 28000 m2 alueelle kahteen kerrokseen.
Myöskin Kingdom Centre Tower, joka on 99 kerroksinen, 302 metriä korkea
pilvenpiirtäjä, ja huipulla sijaitsee katettu lasinen Skybridge - kävelysilta, josta
avautui upea kaupunki panoraama miljoonine valoineen ilta hämärässä.
Sisäänpääsymaksu oli 15 euroa. Rakennuksessa sijaitsee myös ostoskeskus
sekä Four Seasons Hotelli, jossa on nk. Pearl Floor -kerros naisasiakkaita
varten. Huoneet maksavat 300-7000 euroa/yö.




Tutustuimme pikaisesti myös Deera aukioon, jossa perjantaisin toteutetaan
kuolemaan tuomittujen teloituksia mestaamalla. Aukion laidalla sijaitsee talo,
josta omaiset saavat seurata teloitusta, talon seinässä lukee teksti My Prayers,
My Happiness. Keskellä aukiota maassa oli viemärikaivon ritilä, jonka
merkityksen ymmärsimme. Wikipedian mukaan teloituksia tapahtui 146
vuonna 2017.


Naisetkin autokouluun
Kesällä 2018 ajokorttilakia lievennettiin ja naiset saivat oikeuden hakeutua
autokouluun. Samalla annettiin jo kortin omaaville ulkomaalaisille naisille
ajo-oikeus. Koska olen itse toiminut autokoulun opettajana, olin enemmänkin
kiinnostunut asiasta. Tämä muutos aiheutti autokouluihin tungoksen, ja
odotusaika kouluihin on ollut jopa 9 kuukautta, koska mieshenkilö ei voi
opettaa naista ajamaan, täytyi kouluttaa naisia autokoulun opettajiksi.
Ajokortin hankintahinta naisille oli 1500 usd ja miehille 400 usd.
Näin suuri muutos autoilijoiden määrässä on vaikuttanut, ettei vielä ole keritty
järjestämään naisille tarpeeksi parkkiruutuja ( sallituissa ruuduissa lukee vain
Naisille kyltti).
Ajokorttiuudistus lisäsi naisille uusia työpaikkoja, sillä autoliikkeisiin tarvitaan
myös naisia automyyjiksi. Uusia autoja myydään vuodessa jopa yli 400 000
kappaletta. Autoliikenne on Saudi Arabiassa nopeatempoista ja turvaväli on suuremmaksi
osaksi tuntematon käsite. Suoraan sanottuna en itse uskaltaisi istua kuskin
paikalle.


Jeddan kummajainen
on kesken jäänyt tornitalo, jonka piti valmistua 2020, jossa olisi ollut korkeutta
kilometrin verran. Kun rakennusta oli saatu valmiiksi 26 kerrosta, tultiin siihen
tulokseen, että rakentaminen keskeytetään. Valmiiseen rakennukseen oli
suunniteltu Kone Oy:n valmistamat maailma nopeimmat hissit
( hissin nopeus  10 m/sekunti). Valmiin rakennuksen kustannukset olisivat
nousseet noin 2.2 miljardiin usd.
Tämä pilvenpiirtäjä saattaa olla maailman korkein hunningolle jäänyt rakennus,
mutta Jeddasta löytyy lisäksi todella maailman korkeimmat nähtävyydet;
King Fahdin lahjoittama suihkukaivo, suihkun korkeus vaihtelee välillä
m 260-312 Majakka 133 metriä korkea. Lipputanko 171 metriä korkea.




Ruusunkukista hajuvettä
Kolmas kaupunkikohteemme oli Taif, joka sijaitsi 130 km päässä Jeddasta.
Matka sinne edellytti vuoriston ylitystä, joka sujui jouhevasti hienosti rakennettua
kaksikaistaista moottoritietä pitkin ( molempiin suuntiin kaksikaistaisia).
Turvallisuus oli huomioitu rakentamalla betoniaitoja ulkoreunalle, keskelle ja
sisäreunalle.
Taifin kaupungissa kävimme seuraamassa, kuinka ruusunkukista valmistetaan
tislaamalla hajuvesiä ja ruusuvettä. Saimme kukin 250 ml pullon ruusuvettä
lahjaksi.


Poistullessa pysähdyimme vielä vuoristossa syöttämään paviaaneille
porkkanoita ja hyvin näyttivät maistuvan.


Pyhiinvaelluskohde Mekan lähettyvillä autonkuljettaja seurasi yläpuolella olevia
liikenteen kaistamerkkejä, sillä yhdessä luki “vain muslimeille”.
Kuljettajamme valitsi kaistan, joka johti kiertotielle.


Matka ylitti reilusti odotukseni niin ohjelmallisesti kuin meidän matkalaistemme
huomioimisessa. Paikalliset oppaamme ja Antti pitivät esimerkillisesti huolta
veden ja välipalojen saannista. Tutustuimme myös kamelimarkkinoihin,
snorklaukseen Punaisellamerellä, risteilyyn luxus veneellä, jeeppisafarilla
hiekkadyyneillä ja ruokailulla beduiinien tapaan, jossa tarjottiin maauunissa
kypsytettyä lammasta.



Tämän kamelin kerrottiin olevan hyvin kallis

Jeddassa saa ihastella maailman korkeita suihkulähdettä, joka Iltavalaistuksessa on vaikuttava näky 


Kauppiaalla on tarjolla taateleita jokaisen makuun



 Pilvenpiirtäjän rakentaminen keskeytyi



Tämä ravintola on rakenneuttu perinteisesti;mutaa, savea ja puuta käyttäen



Perinteinen ateria nautittiin lattialla istuen



Jeddan vanhassa osassa on entisöity vanhoja taloja




Juha ja paikalliset naiset, jotka halusivat ottaa selfiet muistoksi


Teksti ja kuvat Aatto, oh6pn@sral.fi,  IPA-Botnia

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi


tiistai 12. helmikuuta 2019

Harvinainen Iota saariryhmä tulossa ääneen KP3RE NA-249




https://dx-world.net/kp3re-culebra-island-na-249/

Tämä uusi Iota tuskin tulee niin helpoksi saada lokiin kuin OH10X, meille ihan erillinen vastaanotto heti bulletiinin jälkeen. Siinä taisi käydä bulletiinin tekstiin ja lukijan omatoiminen muutos, viitaten bulletiinin kuittauksiin pieni ristiriita, joita ei ehditty toteuttaa koska heti bulletiinin päätyttyä OH10X Martin toimesta aloitti vastaanoton OH-piirijärjestyksestä samalla taajuudelle. Jolla muuten venäjää puhuvat asemat oli kokoajan äänessä, haitaten jopa Martin lukemista. Heikompien OH asemin lukemisessa, kovaa ne tänne kaakonkulmalle, tulivat koko bulletiinin lukemisen ajan. Ja ovat muuten olleet usein siinä samalla taajuudella aina bulletiini antamisen ajan, ja ainakin täällä hyvin kuultavissa.

 KP3RE kanssa varmasti saadaan taistella jenkki muurin kanssa, sinne väliin on vain päästävä, ellei ihan erillistä EU vastaanottoa ole luvassa. Jossa taas eteläinen ja läntinen EU on vahvoilla ja meille peräkyläläisille saattaa tippuu murusia pitopöydältä. En ole löytänyt operaattorien listaa, toivotaan että siellä vastaanottoa pyörittävän vfo liikkuu aktiivisesti eikä ole jumittautunut vain tietylle up taajuudelle, joka on varsin yleistä operaattoreilla joilla ei ole dx-retkista, isompaa kokemusta. No ehkä päälle kaatuva pileuppi opettaa kantapään kautta nopeasti vfo pyörittämisen edun.

Tämä KP3RE on toinen aktivointi tuosta Iota saariryhmästä
25.10.2018 klo 12.54 KP4/EI9FBB 20m cw:llä NA-249/p löytyy lokimerkintä.


https://dx-world.net/kp4-ei9fbb-vieques-island-puerto-rico-na-249p/

On sitä muutakin tarjolla

73 Pertti OH5TQ
oh5tq (at) sral.fi

torstai 7. helmikuuta 2019

New IOTA on Ice DXpedition EU-192 QRV NW






New IOTA on Ice DXpedition
Inakari Island coordinates: Lat: 65° 41′ 49.4460″ Lon: 24° 10′ 5.0460″
We are proud to announce that a new IOTA island will be activated for the first time by a small international team during this very cold winter with local temperatures on the island dropping to around -20C (-4F).
Kataja/Inakari Island has been added to the list by the IOTA Committee in October 2018 as EU192.
Martti-OH2BH, Nigel-G3TXF, Niko-OH2GEK and Gerben-PG5M will be travelling by snow mobiles several kilometers out over the frozen seas of the Bothnian Bay to set up camp on Inakari Island, the Finnish part where they will use an abandoned fisherman’s refuge. As Inakari Island is part of the Bothnian Bay National Park the party need to obey several related restrictions, but they have been successful in dealing with them all.
From 7-11 February, we will be running two stations simultaneously across 80-40-30-20-17-15 meters, operating CW and SSB. Call sign is OH10X and QSL via PG5M and using Club Log. Log search is available on Club Log. We will provide daily posts on www.dx.to to keep you updated on progress and on the conditions on the island.
Regards, Gerben = PG5M


73 Pertti OH5TQ
oh5tq(at)sral.fi

maanantai 4. helmikuuta 2019

Uutta Iota ryhmää tarjolla KP3RE toimesta NA-249

Historiaa: DX-clusterit OH2RBH ja OH2RBQ sekä puheclusteri Laura OH2RAQ Helsingin                                                Pasilassa joskus 1990 alussa





4.2.2019)
IOTARSGBStation CallsignNoteQRV (GMT)FEBQSL
No.CreditFromTo4567891011121328
2019
JAN
OC-02521.4%P29VCX Cancelled31OQRS/SM6CVX
NA-18028.8%V31JZ/P316-FebOQRS/NN7A
FEB
OC-12822.5%DU1WQY/1414DF8DX
OC-15314.6%P29NI Cancelled
SA-07122.8%ZY2FM1417
AS-12828.1%3W9JF165-MarF6CTF
NA-2490.0%KP3RE*2224OQRS

Uusi IOTA NA-24
9

We are pleased to announce our first IOTA DXpedition 2019 as a Group, Radio Operadores del Este, Inc Amateur Club under the callsign KP3RE on Culebra Island IOTA NA-249 as part of the Puerto Rico Coastal Island group on 
February 22-24, 2019. Logs will be sent to Club Log and LoTW. (Write by KP4RV) 

(DX World Net News on 14/Nov/2018)

http://www7b.biglobe.ne.jp/~ja1qxy/sub17.html

73 Pertti OH5TQoh5tq(at)sral.fi