Oma blogiluettelo

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Tammikuun hiljaisuudessa vain 9LY1JM on poikkeus- nyt QRT


Paikallinen Sonnanjoen Myllykoski, 1900 luvun alun padon kivimuuria vielä osa pystyssä
kuvattu 18.1.2019

9LY1JM Sierra Leone

Ollut neljän aseman voimin ja monella modella äänessä, hyvin näyttää OH asemat sitä työskennelleet. Kärkipään asemilla listauksessa on täpliä kuin auringossa hyvinä aikoina pilkkuja, reilusti yli 20.

Minusta se on hyvä osoitus että aseman masiiviselle tarjonnalle on tarvetta.
Tällä vauhdilla reilut 50.000 yhteyttä tulee heillä ja reilut yli 60% yhteyksistä EU joten en yhtään ihmettele hyvää OH aseminen osuutta heidän lokissaan.

Kerran kuussa pitäisi olla tämän kaltainen usean moden ja alueen tarjontaa olla, tulee oman aseman laitteiston kunto ja asetukset tarkastettua ja mielenkiintoa bandien kuunteluun pysyy, meillä varttuneillakin harrastajilla.


Aina aamuisin ja iltasella ja välillä päivälläkin katselin dx-clusteria, jos asema kuului niin kutsuin. Joten muutaman kerran olen siellä lokissa.


Minullakin oli vain tarve 160m joka näyttää jäävän haaveeksi koska 160 m  dipolin syöjohdon kiinnityspiste oli irronnut maston kupeesta, paikka joka on noin 30m metrissä. Yritin 80m dipolilla väkisin, mutta en saanut luettua kuin jollekkin  TQ:lle sieltä annettiin 599, kuka se todella oli jolle se annettiin se ei selvinnyt vaikka pari toistoa oli, joten en siellä lokissa tuolla bandilla ole.


https://clublog.org/charts/?c=9LY1JM


18.1.2019
IOTARSGBStation CallsignNoteQRV (GMT)JANQSL
No.CreditFromTo1819202122232425262728
2019
JAN
AF-03727.5%9LY1JM1021OQRS/F5GSJ
SA-02321.9%ZY6C1820PY6TV
NA-12228.3%HI1LT2028W2CCW
NA-09123.6%VE7ACN/72529
NA-18028.8%V31JZ/P316-FebOQRS/NN7A
OC-02521.4%P29VCX315-FebOQRS/SM6CVX
FEB
OC-12822.5%DU1WQY/1414DF8DX
OC-15314.6%P29NI611OQRS/G3KHZ
SA-07122.8%ZY2FM1417
AS-12828.1%3W9JF165-MarF6CTF
NA-12228.0%HI1LT2028W2CCW
NA-2490.0%KP3RE*2224OQRS
MAR
OC-13821.1%VK4/JA8COE1417
APR
AF-05912.0%J20DX1420
MAY
NA-250P0.0%K9AJ/KL7,KD6WW/KL7(TBD)*1013
EU-192P0.0%8S2K*E/May or B/Jun
JUN
EU-11223.4%MS0INTMiddle/June
JLY
AS0636.5%R63RRC*Middle
AS-15212.0%RQ73QQMiddle
Listaus jatkuu...

http://www7b.biglobe.ne.jp/~ja1qxy/sub17.html

73, Pertti OH5TQ
oh5tq (at) sral.fi