Oma blogiluettelo

torstai 5. huhtikuuta 2018

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 74 GHANA (9G)


Ghanan ensimmäisen presidentin Kwame Nkrumah´ in patsas joutui ilkivallan kohteeksi, jolloin patsaan pää irrotettiin. Takana oleva monumentti on pystytetty  presidentin muistoksi.


Kiertomatkamme kolmas kohde, samalla myös viimeinen, tunnettiin aikoinaan
nimellä Kultarannikko. Ennen itsenäisyyttä Ghana oli Iso-Britannian hallinnassa,
josta irrottautui vuonna 1957. Ghana oli ensimmäinen Afrikan maa, joka sai
eurooppalaisten siirtomaaherruuden jälkeen itsenäisyyden.
Kooltaan Ghana on yli neljä kertaa suurempi kuin Togo ja BKT on käydyistä
kohteistamme suurin. Eikä se mikään ihme ole, onhan valtiolla
luonnonrikkauksia kuten timantti- ja kultakaivoksia. Kullantuotanto on
Afrikan mantereen toiseksi suurin.


Kerrostaloja maaseudulla


Ennen Accraan tuloamme ohitimme Tsokolin kylän, jonka lähistölle oli
rakennettu huomattavan suuri kerrostaloalue. Oletan alueen rakennetun
italialaisten toimesta, sillä he rakennuttavat niitä vuokra-asuntomarkkinoille.
Maahan saapuu myös pakolaisia, joista suurin osa on lähtöisin Nigeriasta.
Ylitimme Voltajoen, jonka yhteydessä on myös maailman suurin tekojärvi
kooltaan 8500 km2.


Liikenne puuroutui


sitä enemmän mitä lähemmäksi saavuimme pääkaupunki Accraa.
Näin suomalaisen silmillä nähtynä se oli kaaosmaista, mutta tämä oli hyvä
asia paikallisille yksityisyrittäjille, jotka kaupustelivat hedelmiä ja tavaroita.
Tässä kohtaa muistutan lentokentälle menosta kotiin paluun koittaessa.
Ruuhka liikenteessä sekä lentoasemalla oli sietämätöntä.
Suunnaton ihmismäärä tuotti lisälämpöä tiloihin, jota ilmastointi ei pystynyt
viilentämään riittävästi.


Nähtyä ja kuultua


Ghanan pääkaupungissa Accrassa teimme kiertoajelun, jonka yhteydessä
näimme mm. Ghanan ensimmäisen presidentin Kwame Nkrumah´n
mausoleumin ja vieressä olevat patsaat sekä suihkualtaan.
Hänen patsaansa joutui ilkivallan kohteeksi menettäen päänsä.
Patsas sijaitsi silloin läheisen vanhan parlamenttitalon edessä,
joka nykyisin toimii Oikeustalona.
Nkrumah toimi presidenttinä vuodesta 1960, kunnes hänet syöstiin
vallasta kuusi vuotta myöhemmin, jolloin hän oli vierailemassa Kiinassa.
Hän kuoli vuonna 1972 eturauhassyöpään.
Museot kuuluvat myös perinteiseen kaupunkikierrokseen ja meillä oli kohteena
amerikkalaista syntyperää oleva W.E.B. DuBois nimisen kansalaisoikeusliikkeen
johtajanakin toimineen henkilön muistoksi tehty rakennuskompleksi.


Pistäydyimme myös Macola nimisellä torilla, josta on tullut turistien suosima,
koska siellä on laaja valikoima batiikki kankaita ja mahongista valmistettuja
veistoksia.


Tasa-arvoisuus virkoja täytettäessä


Oppaamme Tero tiesi kertoa Ghanan korkeimmista viroista, joissa toteutuu
sukupuolten tasa-arvoisuus. Naisia työskentelee tällä hetkellä mm.
Korkeimman hallinto-oikeuden puh.johtajana, Eduskunnan puhemiehenä ja
oikeuskanslerina. Kovasti muistuttaa Suomen tilannetta. Samoin koululaitos on
järjestetty suunnilleen samalla lailla kuin meillä. Nykyinen presidentti yrittää
saada II-asteen koulutusta ilmaiseksi.


Jäteongelma


on siellä valtava ympäristö katastrofi (samoin kuin muuallakin Afrikassa).
Accran läheisyydessä olevalla Old Fadama slummialueella asuu 80.000
köyhää ihmistä, joista osa saa elantonsa viereiseltä kaatopaikalta, jossa
hajotetaan tietotekniikka laitteita, jotka päätyvät sinne Euroopasta. Alue on
kooltaan 8 hehtaaria. Laitteista irroitetut johdot ja kaapelit poltetaan,
jolloin niistä saadaan muovi pois ja jäljelle jäävä kupari ja alumiini myydään
välittäjille ( lähde: tv dokumentti).




Muuten Ghanalla menee hyvin, sillä siitä voi tänä vuonna tulla Afrikan
nopeimmin kasvava talous. Näin kertovat ennusteet Maailman pankista ja
Kansainvälisestä Valuuttarahastosta. (lähde: Pohjalainen 22.3.18).


Vainajan arkun valinta


Accran läheisyydessä asuvan Ga-heimon keskuudessa vallitsee tavallisuudesta
poikkeava tapa valita vainajalle arkku. Tavallisesti vainajan omaiset tuskailevat
arkun valinnasta, mutta tällä heimolla se ei tuota ongelmaa, sillä vainajan
ammatti ratkaisee pulman. Kalastajan arkku voi siis muistuttaa vaikkapa kalan
muotoa.


Hinnoista


sen verran, että 1.5 litran vesipullo markkina-alueen baarista ostettuna maksaa
3 cidiä (0.60 €) ja iso pullo Club-olutta uimarannan kojusta tingittynä maksoi
7.5 cidiä (1.5€)
Labadi Beach hotellissamme hinnat olivat korkeat, esim. Spagetti annos
maksoi yli 100 cidiä (n. 20€).






Accran keskustan uudempaa arkkitehtuuria


Ghanan entinen parlamenttitalo on nykyisin Oikeustalo



Asiakkaita odotellessa voi ottaa vaikka pienet torkut


Ghanan Itsenäisyyden muistomonumentti Accrassa


Suihkukaivo Accran keskustassa


Ghanan viiden cidin paperiraha on arvoltaan 0.92 euroa. Ylärivissä vasemmalla on valtion ensimmäinen presidentti Kwame Nkrumah.

Teksti ja kuvat Aatto, oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

KH7/N6NVK Wake Isl. QRP ja keppi - toivotaan toivotaan sarjassa!


Sisällys

3B9A  Rodriques

KH7/N6NVK Wake Island
Kalakukko 2.4.2018
3B9/F4BKV Rodriques
Tuli hyvin tänne, ssb ääni ärsyttävän kireälle vedetty.

 7164.0  3B9/F4BKV   31-Mar-2018 2158Z  QRT for his Sunrise         -SP4PBI-

https://dx-world.net/3b9-f4bkv-rodrigues-island/


KH9/N7NVKWake Island
01.04.2018-01.07.2018
DXCC Prefix:KH9
IOTA:OC-053
Start Dato:01.04.2018
Slutt Dato:01.07.2018
QSL viaLotW
Kilde
Kilde 2https://www.qrz.com/lookup/db/N7nvk
Greetings,
I will be on Wake Island (Atoll) for a rotation of 3 months on and 1 month off starting in April 2018. As of now I have not establsiehd what day or time I will be on the air (we are +12 UTC), Once I determine my availability, I will post it here and notify ARRL to be posted in the DX bulletin. I will be using an Elecraft KX3 into some type of verticle....power output will be QRP for now.  I will be working split and please have patience with me as I have not been on the receiving side of a pile-up. I do use LoTW but can only upload when internet is available.....which is limited. 
As of now I do not have QSL cards but I hope to have some on my next rotation. We do have a US Post Office on the island but mail is only delivered every two weeks during resupply.  I hope to work out the logistics and cost for the QSL cards for those that want them. 
DXCC:  Wake Island     Grid:  RK39     ITU Zone: 65      CQ Zone: 31      IOTA: OC-053
Please feel free to email me.
73's


KH7/N7NVK Wake Island


Näillä tiedoilla tämä on todella haastava edes kuulla täällä, vaikka olisi cw:llä. Tuskin siellä mitään digimodea esimerkiksi FT8 on tarjolla? Sanoisin ssb ihan lähes toivoton tapaus, QRP teho ja keppi. No katsellaan vain dx-clusterin vihjeitä, kun niitä ilmestyy mistä niitä annetaan ja yritetään kuunnella taajuutta. Jos edes teoriassa on siihen aikaa sillä bandille tänne keliä.


Maanantaina 2.4.2018 Kalakukko 2018


SSB: Maanantai 2.4.2018, 07:00-08:59 UTC (10:00-11:59 SA)
CW: Maanantai 2.4.2018, 10:00-11:59 UTC (13:00-14:59 SA)
RTTY: Maanantai 2.4.2018, 13:00-13:59 UTC (16:00-16:59 SA)
Jaksot:
SSB: 07:00-07:59 ja 08:00-08:59 UTC (10:00-10:59 ja 11:00-11:59 SA)
CW: 10:00-10:59 ja 11:00-11:59 UTC (13:00-13:59 ja 14:00-14:59 SA)
RTTY: 13:00-13:29 ja 13:30-13:59 UTC (16:00-16:29 ja 16:30-16:59 SA)
http://oh7ab.fi/kalakukko2018/

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kalakukkokilpailu 2018


Kalakukkokilpailu 2018
SM-Kalakukko 2018 toisena pääsiäispäivänä, ma 2.4.2018.
Kalakukkokilpailun järjestää tänä vuonna yhdessä Pohjois-Karjalan Radiokerho ry, OH7AB; ja Kuopion Seitoset, OH7AA. Kilpailu käydään toisena pääsiäispäivänä ma 2.4.2018. Kalakukko on yksi SM-osakilpailuista.
Kilpailuaika:
SSB: Maanantai 2.4.2018, 07:00-08:59 UTC (10:00-11:59 SA)
CW: Maanantai 2.4.2018, 10:00-11:59 UTC (13:00-14:59 SA)
RTTY: Maanantai 2.4.2018, 13:00-13:59 UTC (16:00-16:59 SA)
Jaksot:
SSB: 07:00-07:59 ja 08:00-08:59 UTC (10:00-10:59 ja 11:00-11:59 SA)
CW: 10:00-10:59 ja 11:00-11:59 UTC (13:00-13:59 ja 14:00-14:59 SA)
RTTY: 13:00-13:29 ja 13:30-13:59 UTC (16:00-16:29 ja 16:30-16:59 SA)
Saman aseman saa työskennellä kerran kummankin jakson aikana kummallakin taajuusalueella eli yhteensä neljä kertaa. SSB- ja CW-osassa jaksot kestävät tunnin, RTTY-osassa puoli tuntia.
Taajuusalueet:
SSB: 3600-3750 kHz, 7060-7140 kHz
CW: 3510-3550 kHz, 7010-7040 kHz
RTTY: 3580-3600 kHz, 7040-7060 kHz
Kilpailusarjat:
a) Yleisluokka, yli 100 W
b) Yleisluokka, 100 W
c) Perusluokka
d) QRP-luokka max. teho 5 W
e) MultiMulti-/kerholuokka
f) Single Band 80 M
g) Single Band 40 M
h) Uusien amatöörien luokka (ensimmäinen lupa myönnetty 1.1.2017 jälkeen)
Multi/Multi-luokassa saa olla äänessä kerrallaan yksi signaali/bandi, operaattoreiden määrää ei ole rajoitettu. Asemien tulee sijaita samassa QTH:ssa (=samassa osoitteessa), esim. kerhotilat. Lokit, joiden lähettäjä ei ole ilmoittanut kilpailusarjaansa tai on puuttellisesti täytetty, käsitellään tarkistuslokeina.
Single Band ja MultiMulti/Kerho -luokissa ei ole erillisiä teholuokkia.
Sanoma:
RS(T) + juokseva numero + maakuntatunnus. Esim. 59(9) 001 UU. Juokseva numero on kolminumeroinen ja tulee aloittaa numerosta 001. MultiMulti-luokan asemat antavat joko erillisen tai juoksevan numeron 80 m ja 40 m -alueilla numerosta 001 alkaen.
Kilpailussa käytetään seuraavia maakuntatunnuksia osoittamaan osanottajan maantieteellistä sijaintia:
AL Ahvenanmaa, EK Etelä-Karjala, EP Etelä-Pohjanmaa, ES Etelä-Savo,
KE Keski-Suomi, KL Kymenlaakso, KP Keski-Pohjanmaa, KT Kanta-Häme,
KU Kainuu, LA Lappi, PH Päijät-Häme,  PK Pohjois-Karjala
PO Pohjanmaa, PP Pohjois-Pohjanmaa, PS Pohjois-Savo, PM Pirkanmaa,
SA Satakunta, UU Uusimaa, VA Varsinais-Suomi
Yhteyspisteet:
Jokaisesta täydellisestä yhteydestä saa 10 pistettä. Jos sanomassa on yksi tai useampia virhe, yhteyden arvo on 5 pistettä. Virhe kutsumerkissä mitätöi yhteyden. Duplikaattiyhteyden arvo on 0 pistettä. Vasta-aseman lokin puuttumisesta ei sakoteta eikä lähettämättömiä lokeja julkaista.
Hyvityspisteet:
Jokaisesta työskennellystä maakunnasta – paitsi omasta – kummallakin taajuusalueella, saa 40 p. Hyvityspisteiden maksimimäärä on siis 18 x 2 x 40 p = 1520 p.Tulos:
Lopullinen tulos on yhteyspisteiden ja hyvityspisteiden summa.
Palkinnot:
Luokkavoittajien kesken arvotaan kalakukko kullakin modella. Jokaisen sarjan 3 parasta saa kunniakirjan.
Lokin palautus:
Lokien viimeinen lähetyspäivä on viisi päivää kilpailun jälkeen eli lauantai 7.4.2018. Paperilokit toivotaan postitettavan kuitenkin heti kilpailun jälkeen, jotta ne ehtisivät joustavasti tarkastukseen.
Lokit sähköpostilla osoitteeseen:
kalakukko@oh7ab.fi
tai
Pohjois-Karjalan Radiokerho ry.
PL 73
80101 JOENSUU
Paperilokit kelpaavat, kunhan niistä löytyy kaikki oleellinen tieto. Kilpailun järjestäjä toki suosittelee sähköisen lokin käyttöä tuloslaskennan nopeuttamiseksi ja syöttövirheiden minimoimiseksi. Sähköisen lokin olisi hyvä olla jonkin yleisen lokiformaatin mukainen (Cabrillo, ADIF). Jos näitä ei pysty tekemään, niin sitten excel- tai .txt-muodossa.
Osallistuminen ja yhteyksien pitäminen ei kuitenkaan edellytä lokien lähettämistä eikä vasta-asemia sakoteta siitä, ettei lokia ole lähetetty.
Tarkistuslokit ovat tervetulleita !
Yleistä:
Kilpailijoilta edellytetään rehtiä ja reipasta kilpailuhenkeä ja hyvää ”Ham Spiritiä.” Lopullisista tuloksista vastaa kilpailun järjestäjä. ”Skimmereiden” ym. sähköisten välineiden käyttö on sallittua kaikissa luokissa.
Kilpailun tuloksien julkistaminen ja huomautukset tulosluetteloon:
Järjestäjät pyrkivät tarkkaan laskentaan, sekä varmistamaan, että jokaisen osanottajan tulos on oikea ja sijoitus tulosluettelossa kilpailusuoritusta oikeudenmukaisesti vastaava. Kilpailun järjestäjät julkaisevat ensin ennakkotulokset sivulla www.oh7ab.fi , jonka jälkeen on viikko aikaa tehdä huomautuksia niihin tai pyytää korjausta. Mahdolliset sääntötulkinnat, kilpailuun liittyvät eettiset kysymykset ym. ratkaisee tarvittaessa järjestäjien nimeämä kilpailutoimikunta.
http://oh7ab.fi/kalakukko2018

Tässä kilpailussa on luokkia selvästi yli SM-sarjojen. Milloinkahan FT8 mode saadaan mukaan kotimaisiin kisoihin. FT8 ohjelmassa näyttää olevan uusia päivityksiä, joilla pileuppia dx-retkillä työskennellään sujuvammin, ilman niitä pakollisia turhia viiveitä kuten oman lokaattorin antoa.


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi