Oma blogiluettelo

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 71 BELIZE (V3)


   
                                                                                                                                                                                                  
Charles Lindbergin lennon muistoksi on Belizeen pystytetty Spirit of St. Louis- nimisen lentokoneen jäljennös pienennettynä




Belize sijaitsee Väli-Amerikassa, Guatemalan ja Hondurasin välissä.
Valtion päämiehenä on toiminut jo vuodesta 1981 lähtien kuningatar Elisabet II.
Pääkaupunki Belmopan sijaitsee maan sisäosassa. Se ei kuitenkaan ole maan
suurin kaupunki, vaan entinen Belize City on sitä väestö rikkaampi.
Muutos tapahtui vuonna 1970.  Kolmen vuoden jälkeen vaihdettiin myös
British Honduras nimeä käyttänyt valtio Belize nimiseksi.
Täyden itsenäisyyden se sai vuonna 1981.


Belizen valliriutta      


Liitettiin UNESCO’n maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Valliriutta sijaitsee
Jukatanin niemimaan edustalla ja se on pituudeltaan noin 350 km koostuen n. 450 pienestä
hiekkasaaresta sekä kolmesta atollista.
Valliriutalla on tavattu 500 eri kalalajia ja erittäin uhanalaisia merieläimiä, kuten manaatteja.


Valitettavasti riutasta jo 40% on jo vahingoittunut vuoden 1998 jälkeen. Syitä on useitakin,
esim. pohjatroolauksen käyttö kalastuksessa, joka on ollutkin kiellettyä jo 7 vuoden ajan
sekä hirmumyrskyt ja ilmaston lämpeneminen.


Töppäys ja narutus


Vierailin Belizessä ensikertaa useita vuosia sitten, jolloin asuimme edellä mainitun
valliriutan ( on maailman toiseksi suurin) Caye Caulker saarella sijaitsevassa hotellissa.
Illalla ennen nukkumaanmenoa halusin vielä nauttia alkuillan lempeästä
lämmöstä parvekkeellani, mutta olin huolimaton, enkä sulkenut ovea perässäni.
Aamulla jalkani olivat punaisina hyttysen puremista ja paukamista.


Pidän itseäni kokeneena matkailijana, mutta kuitenkin taksinkuljettaja pääsi minua
naruttamaan muutama viikko sitten Belize Cityssä.
Laivaterminaalissa tuli puheillemme mieshenkilö, joka esitteli 1,5 h kiertoajelua
taksilla ja sovimme hinnaksi 35 usd. Oletimme hänen toimivan itse kuskina,
mutta pian autolle saapuikin toinen kuski. Miehet keskustelivat hetken ja sitten
lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Kuljettaja puhui hyvää englantia ja esitteli auliisti  kohteita,
mutta kaikki hyvä päättyikin puolessa tunnissa ja jouduimme ulos autosta.
Kierroksen kohteista jäi mieleeni parhaiten lentäjä Charles Lindbergin käyttämän
Spirit of St.Louis -nimisen lentokoneen muistomerkki.


Yksinlento New York - Pariisi


Lentäjä Charles Lindberg tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi lennettyään yksin vuonna 1927
New Yorkista Pariisiin. Lennon jälkeen hänelle sateli kutsuja saapua kertomaan
kokemuksistaan. Silloisen Brittiläisen Hondurasin kuvernööri ryhtyi toimeen saadakseen
lentäjän vieraakseen. Hän onnistui ja Lindberg saapui koneellaan Meksikon ja Guatemalan kautta maahan.  
Lentokone rakennettiin San Diegossa, mutta nimensä se tai St.Louisin kaupungin mukaan,
koska se osallistui koneen rakennuskustannuksiin ( Lähde: Wikipedia).
Alkuperäinen lentokone on tätä nykyä nähtävillä Washingtonissa sijaitsevassa museossa.


Maya kulttuuri  


Valliriutan sukellus mahdollisuuden lisäksi on Belizessä tilaisuus tutustua myös Maya
kulttuuriin, sillä sademetsä kätkee sisäänsä pyramideja ja temppeleitä. Useat rakennelmat
ovat korkeita, joten huipulle kipuaminen vaatii hyvää fysiikkaa. Näillä retkillä on kuitenkin
varauduttava siihen, ettei pyramidin valloitus tule välttämättä onnistumaan, sillä jyrkät
portaat saattavat olla joku päivä niin liukkaat, ettei opas anna lupaa kipuamiseen.




Belizestä puhuttaessa on valitettavasti todettava, että siellä tapahtuu turistikohteissa paljon
murhia ja se on toisella tilalla Jamaikan jälkeen (lähde: Daily Mail). Tämä ei suinkaan tarkoita
sitä, etteikö sinne voisi matkustaa ja nauttia suuremmoisesta luonnosta ja nähtävyyksistä,
lämpöä on n. +29 C.




Liikenneympyrässä on esillä monta eri asiaa, jotka viittaavat maan nähtävyyksiin



  Belize Cityn satamaterminaali on saavutettu 20 min. kestävän yhteysvene-kuljetuksen jälkeen. 



Omakotitalo Belize Cityn keskustassa


Paikallinen huurteinen maistui taksinkuljettajan puijauksen jälkeen


Kuningatar Elisabet II kuva on useiden kymmenien valtioiden rahoissa, näin myös Belizen rahassa. http://www.pjsymes.com.au/qe2/

Toivotan kaikille matkailurikasta Uutta Vuotta 2018.

Teksti ja kuvat Aatto, oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi
   
                                                                                                                                                                                                    

tiistai 2. tammikuuta 2018

P2P lisätty VOACAP palveluun


kuva 1.1.2018
Tuohon isompaa kiveen joskus suunnittelin 42m maston haruksen kiinnitystä, silloin arvelin sen olevan keväisin jäiden lähdön aikana olevan liian lähellä jäätynyttä järvenpintaa ja vaarallinen. Nyt näyttää tämä uhka toteutuvan.


Hyvää DX-pitoista uutta vuotta 2018!

Uuden vuoden kunniaksi olen lisännyt VOACAP Onlinen P2P (point-to-point) -ennustepalveluun ( www.voacap.com/p2p ) uuden toiminnallisuuden, joka määrittää ohjelmallisesti kunkin tunnin parhaimman työskentelytaajuuden valitulla yhteysvälillä.

Ennustepalvelun etusivulla (suurinpiirtein yläoikealla graafien alapuolella) on uusi painike nimeltä "Best FREQ", jota painamalla laskelmat tehdään. Laskelman tuloksena saadaan parhaimman työskentelytaajuuden (FREQ-sarake) lisäksi myös signaaliteho (SDBW), yhteyden onnistumisen todennäköisyys (REL), signaali-kohinasuhde (mediaani, SNR) ja todennäköisyys että työskentelytaajuus on MUF-taajuuden alapuolella (MUFday). Tämän lisäksi lasketaan FOT, MUF ja HPF eli "optimaalisin" työskentelytaajuus (FOT, frequency of optimum traffic), yhteysvälin MUF:n mediaani (MUF) ja korkein mahdollinen työskentelytaajuus (HPF, highest prossible frequency), eli aladesiili (90%), mediaani (50%) ja ylädesiili (10%).

FOT- ja HPF-taajuuksien (aladesiili- ja ylädesiiitaajuuksien) käytännön merkitys on siinä, että niiden määrittämältä taajuusalueelta pitäisi löytyä 80% korkeammista käyttökelpoisimmista taajuuksista eli MOF-taajuuksista (MOF, maximum observed frequency) kyseisellä tunnilla.

Nämä FOT-, MUF- ja HPF-taajuudet eivät kuitenkaan kerro mitään siitä, kuinka hyvin signaali kulkee eli näitä taajuuksia ei voida käyttää kelien ennustamiseen sinänsä, vaan tarkempaan kelin ennustamiseen tarvitaan SDBW-, REL- ja SNR-arvoja. Näiden kolmen arvon perusteella määritetään sitten tulossarakkeista viimeisin eli paras työskentelytaajuus (FREQ) kyseisellä tunnilla.

Kannattaa huomata, että "paras" tyoskentelytaajuus lasketaan aina joka tapauksessa, vaikka käytännössä ennuste sanoisi, ettei keliä ko. tunnilla olisikaan! Tuolloin FREQ-taajuuden perässä on joko tähti (*) tai plussa (+) ilmoittamassa, ettei keliennuste lupaa hyvää.

73 Jari OH6BG

_______________________________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/listinfo/ohdxf


Laskin tuolla p2p ohjelmalla oman qth ja Bouvetin välille, päivälle 15.1.2018 ennusteen.




The best operating frequencies (FREQ) by hour

UTC    SDBW    REL     SNR    MUFday   FOT     MUF     HPF    FREQ

01     -117    0.88     48    0.78     9.2    11.6    13.6    10.1
02     -118    0.86     46    0.7      9.1    10.8    13.4    10.1
03     -121    0.83     44    0.64     9.0    10.5    13.2    10.1
04     -128    0.72     36    0.55     8.2    10.3    12.4    10.1
05     -127    0.74     37    0.75     9.3    11.0    12.4    10.1
06     -132    0.75     38    0.51    12.0    14.1    16.0    14.1
07     -126    0.87     48    0.64    16.1    18.9    21.4    18.1
08     -131    0.81     42    0.61    15.1    18.9    22.1    18.1
09     -136    0.74     37    0.63    15.3    19.1    22.3    18.1
10     -126    0.85     46    0.82    17.1    20.8    24.3    18.1
11     -122    0.88     49    0.84    17.3    21.0    24.6    18.1
12     -122    0.99     48    0.99    20.7    23.8    26.5    18.1
13     -131    0.83     44    0.85    20.6    23.2    25.8    21.1
14     -124    0.9      51    0.72    19.8    22.2    24.6    21.1
15     -122    0.9      50    0.87    17.9    20.1    22.3    18.1
16     -130    0.77     37    0.97    15.0    16.8    18.7    14.1
17     -135    0.67     33    0.45    10.6    13.8    17.0    14.1
18     -130    0.65     32    0.82     9.3    12.1    14.9    10.1
19     -124    0.76     38    0.78     9.0    11.7    14.4    10.1
20     -121    0.82     42    0.76     8.9    11.6    14.3    10.1
21     -117    0.86     46    0.78     9.2    11.4    14.0    10.1
22     -116    0.87     48    0.78     9.3    11.4    14.1    10.1
23     -116    0.89     49    0.84     9.6    11.8    14.5    10.1
24     -115    0.89     50    0.88     9.9    12.3    15.1    10.1



73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

maanantai 1. tammikuuta 2018

Tammikuu 2018 DXCC retkeläiset


Tässä on tyyliä retki asemalla A70X Iota AS-088 


Asema on äänessä dx-clusterin mukaan.



Paikallinen Sonnanjoen Myllykoski 1.1.2017
vedet alhaalla




31.12.2017 Myllykoski kuohuu
vedet vähän normaalin yläpuolella



73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



lauantai 30. joulukuuta 2017

Vuosi 2018 hyvää dx-retki tarjontaa odotettavissa


A70X Iota AS-088

Sisällys:
A70X Iota AS-088  1.1-7.1.2018 pitäisi olla helppo!
VOACAP kelikartta tuleville dx-retkille

A70X Iota AS-088  1.1-7.1.2018
The following update from Juma A71EM via DX World;
“Very glad to announce that Qatar Amateur Radio Society (QARS) will be active starting from 01-7 January 2017 from Al-Safliyah Island AS-088 on all bands as A70X using SSB, Digi and CW.
QSL Manager for this event is M0OXO.
The official website will be live soon as it’s not yet ready but we will keep you updated from time to time.”
 QSL via M0OXO OQRS or Direct Post Mail.
http://www.m0oxo.com/1189-a70x-as-088.html

VOACAP DX Charts

Make your HF propagation predictions for DXpeditions

Just enter your Maidenhead grid locator below, and short-path and long-path HF propagation predictions will be calculated to the DX sites below. Read the short introduction to VOACAP DX Charts.
Your grid locator 

DX Sites

- 6O6O Somalia, Jan 3-16, 2018
- 3Y0Z Bouvet, Jan-Feb 2018
- 3D2EU Rotuma, Feb 23 - Mar 16, 2018
- 4B4B Revillagigedo, Mar 1-15, 2018
- XR0YD Easter Isl, Mar 2-15, 2018
- TY Benin, Mar 7-18, 2018
- XX9B Macao, Mar 9-17, 2018
- 9M0W Spratly Isl, Mar 10-20, 2018
- 3B7A Saint Brandon, Apr 2018
- C8T Mozambique, May 2-15, 2018
- KH1/KH7Z Baker, July 2018
- CY9C St. Paul Isl, Aug 1-9, 2018
- VP6D Ducie Isl, Oct 20 - Nov 3, 2018




© 2010-2017 Jari Perkiömäki (OH6BG), James Watson (HZ1JW) and Juho Juopperi (OH8GLV). Questions or suggestions? Write to our Helpdesk.


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi


maanantai 25. joulukuuta 2017

Bouvet Island 2018 kutsulla 3Y0Z



Lumista aamua 25.12.2017 





Bouvetin FT8 taajuudet täällä

http://www.bouvetdx.org/band-plan-frequencies/


Etikettiä FT8-työskentelyyn – se nopea tapa työskennellä peditio 

FT8- lähetemuoto alkaa yleistyä myös DX-peditioilla. Tony, 3D2AG; antaa QRZ.com sivullaan ohjeita, https://www.qrz.com/db/3D2AG#FT8 Etiquette
miten kusomäärä saadaan tehokkaaksi:

1. Kutsu aina splittinä

2. Lähetä raportti jo kutsuessasi DX:ää

 Lyhennetty yhteys, 75 sekuntia
 CQ 3D2AG RH91 
3D2AG W1AW -17
 W1AW 3D2AG R-20 
W1AW 3D2AG RR73
 3D2AG W1AW 73

 Pitkä yhteys, 105 sekuntia:
 CQ 3D2AG RH91 
3D2AG N6TE DM12 
N6TE 3D2AG -20
3D2AG N6TE R-15
N6TE 3D2AG RRR
3D2AG N6TE 73
N6TE 3D2AG 73

3. DX työskentelee siinä järjestyksessä missä vasta-asemien tunnukset ovat tulleet tietokoneen näytölle.
Ole kärsivällinen ja odota vuoroasi.
Kovasti epäilen että riittääkö kaikilla tähän kärsivällisyys, alkaa häiriköiminen.
Siihen riittää varmasti aikaa. Olenkohan liian pessimisti?

 4. Jotta kusonpito olisi nopeampaa, ”RRR” ja ”73” yleensä yhdistetään muotoon ”RR73” 

5. Kun olet pitänyt yhteyden, älä jää taajuudellesi kutsumaan CQ:ta.
http://www.oh3ac.fi/OH3AC_Kerhokirje_2017-14.pdf

FT8-ohje nyt kokonaisena suomennettuna 

Muutama OH3AC Kerhokirje sitten kerroimme Penan, OH3BK; kertomasta tavasta saada FT8-ohjelman käyttöohje luettavaksi Googlen kääntäjällä. Valitettavasti ohje loppui kappaleeseen 8.4. Tässä ohje, miten koko käyttöoppaan saa käännettyä kokonaisena: 
- Käynnistä Google Chrome, ja avaa käyttöopas:

https://physics.princeton.edu/pulsar/k1jt/wsjtx-doc/wsjtx-main-1.8.0.html- 

Klikkaa dokumenttia hiiren oikealla napilla. Valitse alasvetovalikosta "Käännä suomeksi". Käännös kestää jokusen minuutin. Kieliasukin on parempi kuin Googlen web-kääntäjällä. 
Tnx Pena OH3BK 
http://www.oh3ac.fi/OH3AC_Kerhokirje_2017-14.pdf

Nyt ollaan FT8 modella tekemässä historiaa 3Y0Z Bouvetilla on uusi mode käytössä ja todella suuressa testissä. Kyllä muutkin modet täyttävät taajuusalueet kun tosi harvinainen Bouvet tulee ääneen. 


http://www.voacap.com/dx.html

Omat Bouvet yhteydet löytyvät lokistani

10m cw ja ssb
15m ssb
20m ssb


73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi