Oma blogiluettelo

torstai 4. toukokuuta 2017

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 63 QATAR (A7)

Ratsupoliisi partioimassa Dohan keskustassa

Suuria urheilutapahtumia

Lähi-Idässä, Persianlahteen työntyvässä niemessä, sijaitseva 11.437 km2 kokoinen öljyllä rikastunut Qatar on rynninyt maailman kartalle järjestämällä urheilun arvokisoja, kuten esim. maantiepyöräilyn MM-kisat vuonna 2016. Lähivuosina on odotettavissa lisää vastaavia tapahtumia, sillä jo vuonna 2019 pidetään yleisurheilun MM- kisat sekä vuonna 2022 pelataan jalkapallon MM- kisat. Loppuottelu tultaneen pelaamaan Lusailin monitoimistadionilla, jonne mahtuu 80.000 katsojaa. Stadium sijaitsee 23 km päässä pääkaupunki Dohan keskustasta pohjoiseen.

Runsaasti siirtotyöläisiä

Qatarin asukasmäärä on noin pari miljoonaa, mutta kantaväestöä on vain alle 300.000, joten siirtotyöläisten määrä on huomattava. He tulevat etupäässä Intiasta, Nepalista, Pakistanista, Sri Lankasta ja Filippiineiltä. Qatarissa puhutaan 120 eri kieltä. (Vaasassa yli 100 kieltä) Edellä mainittujen urheilutapahtumien johdosta joudutaan rakentamaan runsaasti uusia suorituspaikkoja, ja niinpä rakennustöissä on sattunut luvattoman paljon onnettomuuksia. On puhuttu jopa 1400 siirtotyöläisen saaneen surmansa. (Lähde:rakennusalan kans.väl.järj. BWI) Heidän asema on ollut monessa mielessä huono, mutta oppaamme mukaan on työolosuhteissa saatu parannuksia aikaan.


Larissa ja Elias

toimivat kiertoajelumme oppaana ja autonkujettajana. Larissa niminen nuorehko naishenkilö oli lukenut läksynsä tunnollisesti, sillä informaatiota saimme runsain mitoin. Kuljettajana toimi Elias Keniasta. Hän yllättyi, kun kerron hänelle käyneeni hänen kotimaassaan jo vuosikymmeniä sitten. Olin saanut kutsukirjeen saapua maan itsenäisyyspäivänä pidettävään juhlaan. Juhlaan saapui myös maan presidentti Jomo Kenyatta MB 600 avoautollaan, ja hän tervehti juhlavieraita hevosen jouhista tehdyllä huiskulla.

Kataran kulttuurikylä

Yksi "must see" nähtävyys Dohassa on Kataran kulttuurikylä, joka valmistui vuonna 2008. Tämä 3275 m2 suuruinen alue tarjoaa  mm. valkoisesta marmorista rakennetun ainutlaatuisen amfiteatterin. Siellä pidetään suuria maailmanluokan tapahtumia, istumapaikkoja on 5.000 katsojalle.  https://en.wikipedia.org/wiki/Katara_(cultural_village) 

Huikea Pearl Qatar

Dohan kupeessa sijaitsee osterin muotoinen Pearl Qatar, joka on huippuhieno 400 hehtaarin kokoinen keinotekoinen kaupunginosa. Valmistuttuaan vuonna 2018 Doha saa uutta rantaviivaa yli 32 km, ja uusia asuntoja noin 19.000, joissa tulee asumaan 45.000 asukasta. (lähde:MSC varustamo) Saarella sijaitsevat loistoluokan ravintolat, maailman tunnetuimpien vaatenerkkien ja autojen merkkimyymälät.


http://www.seascanner.com/port-h502-k103842-doha (vieritä karttaa ylöspäin, nähdäksesi Pearl Qatar)

Perinteinen Souq Waqif

Turistien suosikkikohde suuri basaarialue kapeine kujineen eroaa tavanomaisten tuotteiden, kullan, mausteiden, lemmikkieläinten jne. lisäksi siellä olevasta haukkoja myyvästä liikkeestä. Hinnat vaihtelevat 10.000-60.000 dinaariin eli 2.500- 15.000 euroon. Alueella on myös Falcon hospital sairastuneille haukoille.


Ratsupoliisit työssään

Tutustuessamme Dohan basaariin, tuli yllättäen eteemme kahden miehen muodostama ratsupoliisipartio. Ratsuina heillä oli täysveriset valkoiset Arabian hevoset. Poliisimiehet olivat pukeutuneet perinteiseen valkoiseen asuun ja mustaan vyöhön. Hevosten päällä oli kirjava loimi, joissa värit puainen,musta,keltainen ja valkoinen. Hevosten perässä kulki kaupungin puhtaanapidon työntekijä, joka varmisti, ettei hevosten mahdolliset jätökset jääneet kadulle.


Suorat lennot

Veikkaan, että suomalaisten osuus Dohan katukuvassa tulee voimakkaasti lisääntymään, sillä suora lento Helsingistä Dohaan kestää noin 6.5 tuntia, yhtiö on Qatar Airways. Toinen mahdollisuus  Dohassa käyntiin on täysin ilmainen, sillä ostaessasi lennon esim. Kauko-Itään Dohan kautta, on tällöin mahdollisuus osallistua yhtiön järjestämään kiertoajeluun maksutta, ja vieläpä he hoitavat viisuminkin puolestasi.

Aatto kiittää

Toukokuun 7. päivä tulee täyteen viisi vuotta siitä, kun Pertin päiväkirjassa julkaistiin 1. osa Aaton mukana maailmalla. Tämän johdosta haluan kiittää Perttiä, OH5TQ, hänen suuresta panoksestaan juttujen esille tuomisessa. Samoin kiitoksen paikka on Tallinan suuntaan, jossa Lauri puolestaan hoitaa juttuni IPAn sivuille. Toivon yhteistyön edelleen jatkuvan hami/ipa-hengessä.

https://perttioh5tq.blogspot.fi/2012/05/matkustelua-ilman-radioita-aatto-oh6pn.html







Dohan pilvenpiirtäjät esittelyssä


Simpukka on avannut kuorensa, kuka saa helmen?


Dohan kulttuurikeskus http://www.binzaid.gov.qa/


Taiteellisia luomuksia


Haukkojen hinnat olivat 2.500 - 15.000 euroa, oletko valmis maksamaan?



Islamic Arts museorakennus nousee vedestä

Teksti ja kuvat: Aatto oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

DX Calendar May 2017


Sisälmys:

Dx Calender May 2017

Tulevan kesän merkkiä
Asenteesta on kysymys
DX Calendar May 2017
01020304050607080910111213141516171819202122232425262728293031
D44TUOJ0WVU7KPPJ5/PH2M
9M2/IK2PFLVP9PJ6/PH2M
JD1BMHDU9/SP5APW Siargao IslandPJ7/PH2MVQ5D
OX/5P1KZXT8VE
FO/JI1JKWT88MZ
ZF2ABT8KA
A25UKE31A E39DI
V4/W1CDC Saint Kitts IslandE51LYC
8Q7EJTR8CR
V51/HB9JABHR9/AD8J
DL1YAF/VK9LHC8/LW9EOC
S79J
XV9G
V31OK
H44MS
3W9DQ
PY0NY
E51BAS
3W9FU
E51DLD
S79H
TG9BBV
A7/MW0BRO
TG9/VE7VZ
FS/K9EL
D44TWO
https://www.dxmaps.com/dxcalendar.html

Tulevan kesän merkkiä

Rantakäärme pihalla, Kuikan kutsuhuuto järvellä 2.5.2017

Asenteesta on kysymys

Jos näkee jokaisen esteen elämän loppuna, kengännauhojen sitomisestakin tulee stressaava projekti. Se on suomalainen asenne. Fuck that.

Kirjoittaja Tommi Laiho on markkinointitoimisto Folkin toimitusjohtaja.

http://www.marmai.fi/blogit/laihon_klinikka/ainoastaan-sisaiseen-jakeluun-6645515?utm_source=Marmai_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Marmai_Uutiskirje

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

tiistai 2. toukokuuta 2017

VOACAP Online Point-to-Point (P2P) User Manual (May 1, 2017 Edition)


Kauas jäät karkaavat 2.5.2017 aamulla

Sisälmys:

VOACAP Online Point-to-Point (P2P) User Manual (May 1, 2017 Edition)
H44MS vihje ja IT9RYH 3795
IT9RYH melskasi myös 14195
Käytännössä 14195 oli varattu, QRM liikenteelle
Bouvet 3Y0Z,2018 keliennusteet
DXCC Most Wanted List
Vapun perinteitä vaalien


VOACAP Online Point-to-Point (P2P) User Manual (May 1, 2017 Edition
Vapun kunniaksi kirjoitin VOACAP Online Point-to-Point -palvelun käyttöohjeen uusiksi - tosin Lontoon kielellä. Aiempi käyttöohje oli auttamattomasti vanhentunut ja palveluun on viime aikoina tullut paljon uutta toiminnallisuutta - siksi uusi käyttöohjekin on tarpeen. Ohjeen huolellinen sisäluku toivottavasti avaa palvelun sielunelämää tarpeellisen määrän :)

URL: http://voacap.blogspot.fi/2017/05/voacap-online-point-to-point-p2p-user.html

73 Jari OH6BG

_______________________________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/listinfo/ohdxf

H44MS vihje ja IT9RYH 3795

Kuuntelin pitkästä aikaa 3795 taajuutta jolle menin H44MS vihjeen perässä, no siinähän IT9RYH Nino piti omaa tyypillistä messuaan, pääasia oli että taajuus oli hänen hallussaan.  H44MS en tietysti kuullut, tuskin oli edes taajuudella mutta oli siinä asemia jotka oli ainakin pitävinään yhteyden H44MS kanssa. Tämän tulkitsen jalostuneeksi versiosta ajaa pois IT9RYH taajuudelta, tai ainakin häiritä hänen mahdollista omaa yhteyden pitoa.

En tiedä miten tilanne tässä taajuudella oli alkanut, olenko oikeassa tapahtumien kulusta.

Muistan aikoja jolloin IT9RYH melskasi 14195

Silloin aina joku ilmoitti että samalla taajuudella on joku suhteellisen harvinainen dx-asema, ja tämän varjolla IT9RYH alettiin ajamaan pois taajuudelta, sehän vain innosti IT9RYH puolustamaan omaa taajuutta. Aina joku asema löytyi vasta-asemaksi, useita minuuttia pitkien CQ jälkeen, jos ei muuten niin saksaksi CQ kutsumalla.

DX-clusterilla pyöri vihje ryöppy IT9RYH taajuudella, dx-asemia aina vaan uudella eri kutsuilla, tällä tavalla saatiin uusia kuuntelijoita, joilla kaikilla oli asiana pyytää IT9RYH siirtymään taajuudelta. Myös IT9RYH lähetteestä tehtiin taltiointia joita ajettiin tälle samalle taajuudelle, vaikka kyseista asemaa ei ollut siinä edes äänessä. Niin tuli suosituksi Ninon tapa kutsua CQ DX.

https://www.dxfuncluster.com/search.php?pag=4&authors2=&s=IT9RYH&author=

Siitä oli etua että 14195 oli varattu, QRM liikenteelle

Muutamat dx-retkikunnat oli jo etukäteis taajuuksissa ilmoittanut 20m ssb taajuuden muuksi kuin perinteisen 14195.

Bouvet 3Y0Z 
2018 keliennusteet

http://www.bouvetdx.org/propagation/

DXCC Most Wanted List

The information generated in this report is derived from QSOs uploaded to Club Log. To improve quality, only QSOs that have QSLs confirmed are considered to be worked. The most wanted charts are rebuilt once per month, on average. This page was built at Mon, 01 May 2017 05:57:16 +0000.
https://secure.clublog.org/mostwanted.php

Vapun perinteitä vaalien

Katselin Yle 1 TV uutisia. Museon johtaja kertoi Vappu perinteesta joka on maassamme aika lyhyt ja hyvin kaupunkimaisen kulttuurin tulosta.

Täällä maalla kerrotaan yleisesti, jos peltohommia voitiin tehdä niin siellä silloin työskenneltiin. Asikkalassa isännillä kuulemma on Vappu perinteisesti lannanlevitys päivä. Joten taidan minäkin lähteä fiskarssin kirveen kanssa, kaadettua ja pätkittyä kuusta pilkkomaan, kun ei vielä hyttyset hätistele. Ja kun ei ole peltoa mihin levittäisi 8000m3 säiliöön menevät, enkä asu Asikkalassa.

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



maanantai 1. toukokuuta 2017

VOACAP P2P -yhteysväliennustepalvelussa saatavana kerralla koko vuoden kattavat HF-ennusteet

1.5.2017 Aamulla jää tilanne, lämmin päivä, illalla varmaan jäät vähissä

VOACAP P2P -yhteysväliennustepalvelussa saatavana kerralla
 koko vuoden kattavat HF-ennusteet


Yleisön pyynnöstä tein VOACAP Onlinen yhteysväliennustepalveluun
(http://www.voacap.com/p2p/index.html) lisätoiminnon, jonka avulla
pystyy yhdellä painalluksella laskemaan tietylle yhteysvälille ennusteet
koko vuoden ajalle eli tammikuusta joulukuuhun. Vuosiluku luetaan Google
Maps -kartan alla olevasta kalenterista.

Ennustetulokset esitetään taulukkomuodossa samalla tavalla kuin VOACAP
DX Charteissa (www.voacap.com/dx.html) 80 metristä 10 metriin.
Tulossivun ylä- ja alareunassa on väriasteikko, josta näkee, mikä väri
vastaa mitäkin yhteystodennäköisyyttä. Nämä ennustetaulukot ovat
vuorovaikutteisia siinä mielessä, että viemällä hiiren mihin hyvänsä
taulukon solun päälle, esiin tulee tuon kyseisen ajan/taajuuden
yhteystodennäköisyys ja signaalinvoimakkuus VOACAP:n SDBW- eli
signaalitehoarvona. Erityistä taulukoissa on, että värilliset ruudut
ilmoittavat yhteyden todennäköisyyden ja harmaat ruudut sen, että
todennäköisyys on nolla, mutta signaaliteho saattaisi olla juuri ja
juuri kohinassa tai sen yläpuolella. Näitä harmaita ruutuja on
tyypillisesti alemmilla taajuuksilla, joilla VOACAP:n REL-ennusteet ovat
melko konservatiivisia.

Taulukon kaksi viimeistä riviä, jotka on merkitty "TX" ja "RX,"
näyttävät kyseisen paikkakunnan päivän ja yön määrän. Harmaa alue on
yötä ja valkoinen päivää. Viemällä hiiren TX- ja RX-tekstien päälle,
esiin tulevat tarkemmat Auringon nousu- (SR) ja laskuajat (SS). Ajat on
laskettu joka kuukauden 15. päivälle.

Yhteysväliennustepalvelun kaikkia syötearvoja voi muuten käyttää paitsi
itseannettavaa auringonpilkkulukua (SSN). Auringonpilkkuluku asetetaan
NOAA:n ennusteiden mukaisesti automaattisesti kullekin kuukaudelle erikseen.

Tämän lisätoiminnon myötä yhteysväliennustepalvelussa on näin neljä eri
tapaa tutkia ennusteita: ensiksi syötesivulla on yhteystodennäköisyyttä
kuvaava 24 tunnin ennustekello, toisaalta tarkemman valitun kuukauden
yhteystodennäköisyys- ja signaalivoimakkuusgraafin saa, kun painetaan
painiketta "1-month prediction". Kolmantena ovat nämä uudet koko vuoden
kattavat yhteysväliennustetaulukot ("All-year prediction"), joissa
yhdistyvät yhteystodennäköisyydet, signaalitehot ja Auringon nousu- ja
laskutiedot. Neljäntenä ovat yhteysvälin koko vuoden grayline-ennusteet

("All-year grayline").

73 Jari OH6BG

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

VOACAP ennusteita lähipäivien ja aikojen peditioille

1.5.2017 Aamulla jäänreuna pakenee

Päivitin VOACAP DX Charts -sivun (www.voacap.com/dx.html) ja sieltä löytyy ennusteet seuraaville peditioneille:

-TG7/KC0W Guatemala <https://www.qrz.com/db/kc0w>, Apr 17 - May 8, 2017
-5V7P Togo <http://www.cdxp.cz/?page_id=735>, Apr 21-28, 2017

-A25UK Botswana <http://www.a25uk.com>, Apr 25 - May 5, 2017

- 9M8RC Satang Besar Isl OC-165, Apr 29 - May 1, 2017

-8R1/KC0W Guyana <https://www.qrz.com/db/kc0w>, May 10 - Jun 8, 2017

- HR9/AD8J Honduras, May 13-27, 2017

- VU7KP Lakshadweep Isl, May 15-19, 2017

- TX5EG (FO Ahe), Jun 11-19, 2017

- TX5EG (FO Huahine), Jun 29 - Jul 17, 2017

- TX5EG (FO/A Marquesas), Jul 29 - Aug 6, 2017

- TX5EG (FO Moorea), Aug 15 - Sep 5, 2017

- A25AL Botswana, Sep 7-15, 2017

- H40GC Temotu, Oct 2017

- 3B7 Saint Brandon, Oct 2017

- S9CQ Sao Tome & Principe, Oct 12-21, 2017


73 Jari OH6BG

_______________________________________________
OHDXF mailing list
ohdxf@sral.fi
https://www.sral.fi/mailman/listinfo/ohdxf