Oma blogiluettelo

perjantai 10. elokuuta 2012

DX-Summitin mukaan 9M4SLL on West Malaysia

Elokuun alun kauniita päiviä Verlassa

DX-Summitin mukaan 9M4SLL on  West Malaysia

Tässä DX - Summitin tarjontaa 25 viimeistä vihjettä 9M4SLL asemasta jonka on dxcc – maa on Spratly jota ei  DX-Summit  tunne vaan väittää West Malaysiaksi. Vain yksi vihje täyttää tarpeellisen infon, jos vain DX-summitin palveluja käyttää ja ei seuraa mitään muuta dx-info tarjontaa. Tämä ei palvele aloittelevaa tai satunnaista dx-workkijaa, antaa suorastaan väärää tietoa.

Silloin kun DX - Summit oli vielä kehittäjiensä hallinnassa sinne syötettiin erikseen nämä ”ongelma” prefiksit oikeana DXCC-maalistan mukaisesti.  Ikävää ettei tämä palvelu enää toimi.

DX-Summit on monen ainoa tietolähde johon on helppo kytkeytyä, ja käyttäjiä tuhansia. Josta myös YLE tekstitv saa tietonsa, tosin siellä ei rivin pituus riitä mahdolliseen virheelliseen dxcc-maa osuuteen, jotain hyvää siitäkin seuraa. Mutta  tekstitv  vihjeet on aina 10 minuuttia myöhässä, linukat on saatu lämpimäksi ja kutsujien muuri pystyssä ja viimeiset virittäjät on taajuudella tunaroimassa. Tässä yhtälössä 100w ja keppi on heikoilla, tieto tietysti hyvä, että kyseinen asema on yleensä äänessä.

YB6NE          21295.0 9M4SLL       God Bless Jhon&Steve               0313 10 Aug   West Malaysia
RA9UGU-@       21295.0 9M4SLL       tnx QSO                            0301 10 Aug   West Malaysia
PA5CW          10107.6 9M4SLL       QSX 10109.80                       2103 09 Aug   West Malaysia
DS3HWS-@       10107.0 9M4SLL       pes pes pes qso                    2047 09 Aug   West Malaysia
OK1AMF         10107.6 9M4SLL       up                                 2033 09 Aug   West Malaysia
OM3SX          10107.7 9M4SLL       up2                                2032 09 Aug   West Malaysia
OK2PAY         10107.8 9M4SLL       UP...                              2005 09 Aug   West Malaysia
IZ8GNR          7053.0 9M4SLL       try 051, 053 interferences         1950 09 Aug   West Malaysia
SB6A            7053.0 9M4SLL       5/9 TANKS                          1940 09 Aug   West Malaysia
G3UML-@         7053.0 9M4SLL       QSX 7065, good signal London       1930 09 Aug   West Malaysia
DS4NYE          7053.0 9M4SLL       qrz eu QSX 7065.0                  1930 09 Aug   West Malaysia
UT7XU          14008.8 9M4SLL       up2.3 TNX QSO!                     1923 09 Aug   West Malaysia
EI4KF           7053.0 9M4SLL       wkd 7069                           1920 09 Aug   West Malaysia
F5BZB           7058.0 9M4SLL       QSX 7069.0                         1914 09 Aug   West Malaysia
N6ML           14008.8 9M4SLL       up 2.3                             1911 09 Aug   West Malaysia
DL8QS           7058.0 9M4SLL       lsn 7066                           1905 09 Aug   West Malaysia
LY2FN           7058.0 9M4SLL       QSX 7069.00                        1856 09 Aug   West Malaysia
OK1AMF         14008.7 9M4SLL       up tnx                             1856 09 Aug   West Malaysia
G4PLY-@        14008.8 9M4SLL       tnx,up 3.9                         1852 09 Aug   West Malaysia
W3LPL          14008.8 9M4SLL                                          1851 09 Aug   West Malaysia
IK8IOZ          7058.0 9M4SLL       Tnx , 73 ( 5 up )                  1840 09 Aug   West Malaysia
GM4XQJ         14008.8 9M4SLL       IOTA AS-051 Spratly Island gro     1839 09 Aug   West Malaysia
JA1WLO          7058.0 9M4SLL       qsx 7063                           1834 09 Aug   West Malaysia
PA1CC           7058.0 9M4SLL       big sig up5                        1828 09 Aug   West Malaysia
W7OO-@         14008.8 9M4SLL       up 4.8 wkd him                     1824 09 Aug   West Malaysia

 http://www.dxsummit.fi/DxSpots.aspx
http://www.yle.fi/tekstitv/html/P590_10.html
YLEn Teksti TV sivut alkaa 590 ja vihjeet 10 alasivulta.
 
73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq










 






 

D64K tulee hyvin, paitsi 10m bandilla


Punertaa marjat pihlajan

Tässä olisi ollut ihan uusi IOTA minulle , mutta ei oikein riittänyt signaali tänne, ajoittain luki.  Mutta venäläisten paikallis qso14244  haittasi niin pahoin ettei 100% lukemisesta tullut mitään.
14245.0  JA6TNY/0     8-Aug-2012 1402Z  AS-117                        <AD6W>Myöhemmin taajuudelle tuli tämä mestari, joten se sitten siitä
14245.0  FR4NT        8-Aug-2012 1441Z  cq ja , pacifc               <FR4NT>


D64K tulee tietysti hyvin muilla bandeilla paitsi 10m vain pihinää, eivät vielä ole  olleet 80 ja 160m käsittääkseni.

Torstaina aamupäivällä oli 12m cw:llä, ei riittänyt potku eteläisten EU talousongelma maiden ohittamiseen, iltakelillä ssb:llä ei ollut ongelmaa menemisessä
24945.0  D64K         9-Aug-2012 1645Z                                <OG1A>
10m cw D64K vain pihisi  silloin kun iltasella siellä oli, OH kutsujia riitti, en tiedä menikö läpi. Itse en  edes kutsunut niin oli hintelä signaali.
DX de OG1A:      28027.0  D64K         Tnx 5,8 up                     1721ZEi täälläkään vakuuttavasti tullut silloin kun kuulin, vaikka kutsuin – pitihän edes yrittää

Not knowing the stability of the internet in our location, we don’t want to promise frequent uploads or fast updating of the log during our activity.
If we find a stable connection, we will install realtime log, otherwise we will update periodically.
Ensimmäinen ja viimeinen päivitys tätä kirjoittaessa

 SR/SS: 03:20Z / 15:03Z   Last QSO in database: 2012-08-09 16:09:17  @D64K

 Lounaiskulmasta täältä katsoen on nuo 10m yhteydet on pidetty, kutsuilla OH1XT ja OH2ZZ. Ja OG1A tuon päityksen jälkeen.


Tulossa 13.8.2012 alkaen
VU7 DXCC: 221 ITU: 41 CQ: 22 LL: 10 0 N 70 0 E (VU7, Laccadive-Is-VU7/L)
http://www.qrz.com/db/VU7M

 
73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq








keskiviikko 8. elokuuta 2012

9M4SLL Spratly äänessä - samoin D64K Comoro

                                              http://www.d64k.net/
Ja täälläkin on tultu ääneen
 21026.4  D64K         8-Aug-2012 1651Z  up 7                         <OM3SX>

21007.8  9M4SLL       8-Aug-2012 0612Z  up 1.8 loud in W6             <N6ML>
9M4SLL - SPRATLY LAYANG LAYANG ISLAND


You may QSL using:
OQRS (Direct €2 or Bureau - Click 9M4SLL OQRS)
DIRECT (with SAE + $2 or 1 new IRC)
LoTW  (logs will be uploaded to Logbook of The World as soon as possible after the end of the operation, within a few days)
or via the RSGB Bureau (all bureau cards MUST be marked “via M0URX”).

Please remember it does not matter if you work 1 or 20 band slots the costs above remain the same.
Please note there will be NO online log during the DXpedition itself. If you are not certain of any QSO you are welcome to work 9M4SLL again for an ‘insurance’ contact.

FREQUENCIES
Band               CW          SSB       RTTY
80m               3517        3803           -
40m               7017        7058        7042
30m              10117          -          10135
20m              14007       14180     14092
17m              18087       18165     18107
15m              21007       21295     21092
12m              24907       24985     24927
10m              28007       28495     28092

http://www.m0urx.com/9m4sll.html


Keliä näyttää olevan, koska ihan mittaria nostaa, Jimin signaali  on yleensä pihinän rajoilla.
14254.0  E51JD        7-Aug-2012 0602Z  RadioScout Jim Raratonga    <IK7BPV>http://qrzcq.com/call/E51JD

14190.0  VK9C         6-Aug-2012 0941Z  COCOS KEELING                <YB7XO>
28400.0  V73/KJ6BBP   8-Aug-2012 0422Z  DM12NU<>RJ38UR 51            <N6SIX>

ITU Assigns New Prefix for Niue: E6A-E6Z,  alkaen 3 pv elokuuta 2012
http://www.arrl.org/news/itu-assigns-new-prefix-for-niue-e6a-e6z
http://www.itu.int/online/mms/glad/cga_callsign.sh?lng=E
DX –clusterille ei yhtään vihjettä tuolla uudella E6 prefiksillä ole annettu  7.8.2012  klo 6.00 utc mennessä.

HAM vinkit vko 32 de OH2KIF
OH6X vapaasti seisova 36m masto sai tänä kesänä komeen yagin 40-10m+warcithttp://www.oh6x.fi/mastoprojekti.htm

 digiä – menossa ja tulossa:
  -19.8                   SV9                     Kreeta               By SV1GSU as SV9/SV1GSU fm EU-015; 40 20 15m; SSB PSK CW

10-12.8              JW                       Karhusaari       By LA6VJA as JW6VJA and LA6TMA as JW6TMA fm Longyearbyen (EU-026, WLOTA 0125); CW SSB + digital

http://jimmyauw.com/  käyttökelpoinen saitti, saa uusia idiksiä omaankiin toimintaan
http://www.amalgamate2000.com/radio-hobbies/radio/ne567_tone_decoder_as_am_fm___de.htm
 parempi äänenlaatu raatioon tällä (IF <> AF väliin)

http://www.huuto.net/kohteet/synchronous-detector-se-3/229761335
 tästä lähdin kuukkeloimaan…  http://www.google.com/search?hl=en&q=AM+synchronous+detecto
http://www.sherweng.com/indepth.html
http://www.409shop.com/409shop_product.php?id=108673
  tämmösellä saa koko 400MHz bandin sekaisin… eihän siinä oo ees näyttöä, kokeile sit kaikkia 99 kanavaa…
http://www.dxatlas.com/CwSkimmer/
 
Linkit

Eristeet ja RF eteneminen.
http://www.spu.fi/files/spu/Ohjekortit/SPU_RF_infokortti.pdf

Jussi OH5C kävi Imatran ajoissa
http://users.kymp.net/p203306a/Muistojen_Imatran_ajo_2012/

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq








tiistai 7. elokuuta 2012

Aaton mukana maailmalla, osa 6 Samoalla


                     Arkkitehti on onnistunut luomaan silmiä hivelevän rakennuksen.

Lyhyt tietoisku SAMOALTA:
- Samoa oli ensimmäinen saariryhmä Polunesissa, joka sai itsenäisyyden. Tänä vuonna on juhlittu maan 50 v. synttäreitä.
- Ennen itsenäisyyttä isännöi Saksa ja Uusi Seelanti.
- Lähihistoriasta löytyy päivämäärä 30.12.2011. Tätä päiväystä ei kuitenkaan ole Samoalla koskaan käytetty. Kansainvälistä päivämäärärajaa muutettiin viime vuoden vaihteessa.
- Saarilla liikuttaessa on huomioitava, että monet uimarannat ovat yksityisessä omistuksessa joten varaudu maksamaan tietty maksu. ( Naku- eikä yläosattomissa ei sovi oleskella rannalla).
- Rahayksikkö on TALA ( 0.35 e ) jota ei saa tuoda maahan.
- Purjeveneellä matkassa olevien tulee ilmottautua kaksi päivää ennen saapumistaan.
- Samoan päänähtävyys, kauniin luonnon jälkeen, on tiettävästi skottilaisen kirjailijan Robert Louis Stevensonin kotitalo, nyttemmin museo. Varaudu suureen vierailijamäärään.
- Samoalla ilmestyy TALAMALA- niminen sanomalehti. Tässä esimerkki paikallisuutisista: Pastorin rouva ( nimikin mainittiin) on tuomittu kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan. Syytteitä oli kaikkiaan 44, nimikkeinä varkaus ja väärennös.


Yhtäläisyyksiä nimissä
On vaikea uskoa todeksi seuraavia yhteensattumia; Samoalla on APIAN satama, Le VASA resort ja VAISALA beach hotel. Suomesta vastaavat nimet ovat: APIANLAHTI ( Valkeakoskella), VASA camping ja VAISALAN tehdas (Vantaalla). Muita suomalaisen suuhun sopivia sanoja ovat Le PUPU-Pue ( kansallispuisto) ja NAMUA ( yksi Samoan saarista). Etunimi KAINO on myös käytössä ( tällä hetkellä Lontoossa kilpailijana on Kaino Thomsen, lajina on Tackwondo ( korealainen itsepuolustuslaji).


www.robert-louis-stevenson.org/samoa-valima
www.samoa.travel
www.samoascenictours.ws
www.talamua.com




 Päivän tärkeät tiedot oli syytä lukea aamuisin laivalehdestä. Esimerkiksi UV-säteilyindeksi on syytä huomioida. Samoassa se oli 11 joka luokitellaan erityisen korkeaksi.


 
 
 
                                                    Kiertoajelun oppaat .


                      Samoan vanha parlamenttitalo. Nykyisin talo oikeusasiamiehen toimisto.


                          Tanssiesitys laivamme jääessä kaupungin.

Aatto OH6PN, oh6pn@sral.fi


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq








Taas ollaan radion äärellä




Harmaasieppon jälkeläiset parituntia ennen pesästä poistumista


9M4SLL - SPRATLY LAYANG LAYANG ISLAND
7 – 13 August 2012
http://www.m0urx.com/9m4sll.html

D64K  DXCC: 31 ITU: 53 CQ: 39 LL: 11 48 S 43 42 E (D6, Comoros-D6)
8.8.20121 klo 18.00 utc alkaen
http://www.d64k.net

South Shetland Is.
1826.5  RI1ANF       6-Aug-2012 0143Z  tnx, now 6 band qso :-)       <LY2J>http://www.hrdlog.net/ViewLogbook.aspx?user=RI1ANF

DX de K5EK/4:     3514.9  HR9/WQ7R                                    0051Z FM03Ei oikein dipoliin tullut, auringon nousuun vielä aikaa
Location                              dd/mm/yyyy  Rise     Set      Azim   Elev
OH5TQ  Kouvola                07/08/2012  02:03Z 18:34Z   38.4   -6.3

Linkki

Ainutlaatuinen maaseutuseikkailu! Kouvolan Ravirata 25-26.8.2012
Lapset usein kysyvät: Mistä maito tulee? Mitä on valkoiset pallot tien varrella? Onko kuu juustoa? Kasvaako lampaasta villalankaa? Onko traktori kaikkein voimakkain? Näytetään se heille!
Samaan aikaan raviradalla järjestetään myös ponikuninkuusravit sekä valtakunnallinen varsanäyttely joten kokemista ja näkemistä riittää varmasti jokaiselle!
http://www.kymenlaaksonmessut.fi/maaseutu/index.html

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq








 

torstai 2. elokuuta 2012

CY9M St Paul Isl. loki on netissä

Tykkimäen uusin laite

CY9M , St-Paul-Is loki on nyt netissä, olettamuksella että kaikki yhteydet ovat jo siellä. OH-asemien osalta tilanne mielestäni näyttää aika huonolta. Syitä on varmasti useita, CY9M puuttteet ovat meillä vähissä,  tai ääribandeilla 10, 12 ja 80 tai 160 ei ollut keliä tänne. Tosin en koskaan edes kuunnellut 80 tai 160 m keliä siihen aikaan milloin olisi  keliä tänne. vaikka puutoksessa olisi olleet. Tai lokien päivitys kerran vain pedion jälkeen ei synnyttänyt kilpailutilannetta OH –maan herruudesta Leanderboard listassa, ja latisti ehkä bandien kuuntelua.

Joka tapauksessa 6, 10 ja 12m ei yhtään OH - asemaa löytynyt lokista, 15m oli 32 OHta, 17m 74 OHta, 20m 84 OHta, 30m 32 OHta, 40m 14 OHta, ja 80m 1 (OH6MW), ja 160m 1 (OH1XX)

10 ja 12m päivystin päivälläkin ja iltaisin erityisesti, paikallisen auringonlaskun molemmin puolin, ei mitään. Vaikka eteläinen EU sitä workki, keli ei vain noussut tänne.

Katselin myös lähinaapureita
LA 10m 2 yhteyttä
LA 12m 1yhteys
SM 10m 2 yhteyttä
SM 12m 3 yhteyttä
ES 10m nolla
ES 12m nolla
UA1- ei saa erikseen joten UA3 joita löytyy meitä paljon etelämmästä, varmasti vahvoilla tuossa listassa.
UA1-3 10 m 6 yhteyttä
UA1-3 12m 15 yhteyttä

Kaikille pidetyille yhteyksille oli yhteistä 10m bandilla sama tunti 13.00 UTC ja 12m yhteydet oli selvästi jakautuneet useammalla tunnin, kuitenkin ennen kyseisen maan paikallista auringonlaskua. Päivähän ei tuosta listauksesta selviä.

Linkki


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq











keskiviikko 1. elokuuta 2012

CY9M loppui, TO2D ja FP/XXxx jatkuu ja D64K tulossa


Tässä meikäläisen joulukuusi 42m mastoa ja 6m putki, neljään suuntaan harustettu, johtuen tontin pienestä koosta. Pelkkiä monobandeireita 10-40m, 30m vain kääntyvä dipoli.

7024.1  FP/VE3DZ    31-Jul-2012 0324Z  up1                          <UY5ZZ>
http://www.qrz.com/db/FP/VE3DZ
100w ei rittänyt EU pileupin seassa, linukalla meni ekalla OH5, perille ja loput seuraavalla vuorolla. Hyvää cw-pileuppia, siinä ei tahkoajat menestyneet, vain kerta omaa kutsua ja siitä yhteys syntyi.

14225.0  A25JK       31-Jul-2012 0557Z  CQ CQ CQ                     <ZS2XD>Joka päivä sitkeästi workkii EU:ta 20m ssb bandilla.

14260.0  RI0K        31-Jul-2012 0727Z  ratmanova as61 qsl to rw3rn  <I2YBC>Tästä SSB-asemasta ei mitään havaintoa
14040.0  RI0K        31-Jul-2012 0808Z  IOTA AS-061 Ratmanova Island<JN6RZM>Tuli pihisten lokiin 0838 utc, vaikuttaa että KL7RCC/P vuorokauden oleskelua tässä paikataan, hyvä koska se jäi väliin. Silloin IOTA kisa oli perinteisiä bandeja sotkemassa.

Saint Barthelemy Dxpedition TO2D is now the official callsign of the expedition. The start date is July 22 and finish August 04 2012http://www.qrz.com/db/TO2D

R1812SM from Russia will celebrate the 200th anniversary of “the
Patriotic War of 1812,” when the French invaded Russia.  This one
will be August 1-31 from various battlefields in the Smolensk region.
http://smolradio.ru/index/gerojam_1812/0-344

Mainilan laukausten kunniaksi meilläkin voisi olla aktiviteettia, erikois prefiksillä. Awardi sopisi sarjaan ”Miten aloitetaan sotilaallinen naapurimaan valloitus” kaikki neljän OH-sotilasläänien alueella oleva asemaa pitäisi workkia. OI-prefikseista saisi lisä pisteitä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mainilan_laukaukset

24919.9  CY9M        31-Jul-2012 1737Z  CY9M  shut down due to Bad W <KC0CF>CY9M loki, ei ainakaan 31.7.2012 klo 04.00 utc ei siellä mitään ollut.
No säästyvät ainakin valituksilta, ettei yhteyttä löydy tai isotpojat ajaa kaikilla bandeilla modeilla. OH kärjellä on 20 yhteyttä ja minä pikkutykki taistelen sen ensimmäisen kanssa.
http://www.cy9m.com/
https://twitter.com/#!/ CY9M Twitter,
http://www.facebook.com/CY9M.2012
Jos haluat perinteisen QSL korttin, QSL via M0URX
http://www.m0urx.com/oqrs/

Kyllä tuon dx-workkimisen perustiedot on opettelematta jos tullaan CY9M taajuudella, kutsumaan ensin kolme kertaa CY9M ja sama omaa kutsua. Ja CY9M tietysti otti vain upista.Näin teki useaan kertaan ON5xx asema. Ei muuten syntynyt cw yhteyttä tiistai ehtoona 20m cw:llä.

Elokuuun 2012 TOP on ilmestynyt
http://www.425dxn.org/awards/toplist/index.html

IOTA 2012 OJ0R  kuvakertomus
http://www.g3txf.com/dxtrip/OJ0R-July-12/OJ0R.html

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
skype  on
omakutsu toimii
Kotisivut http://tupala.mine.nu/oh5tq