Oma blogiluettelo

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Juha OH4TQ/OH3NHF tilittää 4A4A kuuntelu kokemuksia




Minä ole yrittänyt sitä kuulostella vähän joka bandilla, mutta oikeita
antenneja ei ole kuin 15m, 20m ja 10m bandeille (4 ele KT-34A, n. 14 m
korkealla), joista tuo viimeksi mainittu taitaa joka tapauksessa olla
päiväunta vaikka kelit viimein nousussa ovatkin. Enpä vaan ole kuullut
pihauksen pihausta millään bandilla. Ehkä olen koko ajan väärään aikaan
väärässä paikassa, kun töissäkin pitää käydä ja nukkua, jotta niitä jaksaa
tehdä.

Itsellä on viimeiset XF4 peditiot menneet sivu suun syystä jos toisesta. Nyt
kun olisi mahdollisuus se workkia, niin ei näytä kelit oikein suosivan. Ei
tässä muuta, mutta kun se olisi toiseksi viimeinen puuttuva maa, niin tässä
alkaa frustraation taso nousta eksponentiaalisesti, hi.

73s de Juha
OH4TQ / OH3NHF



Mutta, juuri kun pääsin sanomasta, että en ole pihauksen pihausta kuullut, niin viime yönä se sitten tapahtui. 4A4A tuli juuri ja juuri luettavasti ssb:llä 21275 kHz:llä torstain ja perjantain välisenä yönä n. 23:00 - 23:30 UTC välisenä aikana. Workki jenkkejä ja japseja, yritinpä minäkiin sinne sekaan vaikka tiesinkin mahdollisuuteni olevan infinidesimaalisen pienet, ja niin ne olivatkin - en saanut QSOa. Kuulin myös OH1LEG:n kutsuvan, mutta en usko hänenkään QSO sinne saaneen. Muita OH-asemia en kuullut. Heräsin vielä uudestaan 02:00 UTC kuuntelemaan bandeja, mutta eipä siletä mitään kuulunut kuin kohinaa. Ja aamulla eikun töihin pirteänä kuin peipponen...

DX de Juha
OH4TQ / OH3NHF



73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/

Kotisivut

OH yhteydet 4A4A lokissa 11.3.2011 03:46 utc



4A4A loki päiväyksellä 11.3.2011 03:46 utc

TOP 100 in DXCC OH - Finland
#
CALLSIGN
QSOs

1
5
2
4
3
4
4
3
5
3
6
3
7
3
8
2
9
2
10
2
11
2
12
1
13
1
14
1
15
1
16
1
17
1
18
1
19
1
20
1
21
1
22
1
23
1
24
1
25
1
#
CALLSIGN
QSOs

26
1
27
1
28
1
29
1
30
1
31
1
32
1
33
1
34
1
35
1
36
1
37
1
38
1
39
1
#
CALLSIGN
QSOs


#
CALLSIGN
QSOs




Klikkaa kutsua, niin saat bandin tai bandit joilla yhteys on ollut.


Viisi viimeistä OHta oli taas onnistunut pääsemään viimeksi heidän lokiin, edellisestä loki päivityksestä. Heillä näyttää olevan kerran vuorokaudessa lokin päivitys, hyvä näin jää ne haamu, piraatti tai tässä tapauksessa väärin vihjeiden perusteella workitut Ja vain uutta yritystä.


4A4A ilmoittaa olevansa saarella 20.3.2011 saakka, näissä peditioissa ei nämä päivämäärät ole kiveen hakattuja, joten itse suhtaudun niihin aina ainakin pienellä varauksella. Mitä enemmän ollaan säiden armoilla, sitä enemmän vippaa mahdolliset ilmoitetut päivät.



73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/

Kotisivut

Helppo sanoa, oikeaan aikaan oikealla bandilla - vasta-asemakin

                                                   Kuva Antti, OH5TB



Tässä yksi tapa seurata 4A4A edesottamuksia bandeilla skimmeri asemien avulla.


Torstaina oli herkällä 4A4A vihjeen anto, 21305 CO6LC oli ja tuli todella hyvin, vihjeenä oli kuitenkin 4A4A,.Sama ilmiö 24904 jossa J5UAP piti jenkkilän vastaanottoa, vihjeissä annettiin 4A4A,. Kyseessä on Markun OH8OR mainitsema hirvihorkka, kun kohde kuuluu heikosti ja cw vauhtia on ja pileupin pito taitoa löytyy on tietysti kyseessä on 4A4A. Osassa kyllä epäilen tahallista hienovaraisempaa kiusantekoa, kuin taajuudella häiriköinti.


Kyllä täältä XF4 pedittioihin, on ollut aina hankalaa päästä, vaikka olivat ajaneet lähes 17 000 yhteyttä. Vuoden 1989 XF4L lokissa on vain kaksi OH:ta, OH2BU ja OH2BLD

Hyvin karkea sääntöä, lyhyentien kelien piikit on Revillan suuntaan on, aamulla paikallisen auringonnousun aikana tai vähän ennen 160- 40 ja 30 pitkin aamupäivää. Iltapäivällä taas ennen auringonlaskua 20-10 jos ovat tullakseen. Suuri etu edes  kuulemiseen on ollut useampi elementtinen suunta-antenni.

Minullakin 30m vain kääntyvä dipoli, en sillä ole edes kunnolla kuullut, 40m on 3 elmenttinen olen sillä bandilla ssb yhteyden sinne pitänyt. Myös linukasta on suurta apua, näissä huutokuoroissa.

Myös pitkäätietä on 40m käytetty illansuussa ja yöllä on täältä ajettu lyhyttätietä ainakin  17 ja 20m bandilla.

I 
NCDXF Majakka ketjun monitorointi asemien raportit. OH8KGP asemalla uusi antenni. Raportit kertto onko ollut pitkäntien- vain lyhyentien keliä

Tosi hyvä eiliseltä illalta NAC 6m vihje.. J

DX de XV2RZ:     50092.7  OH6WD                                       1824Z




73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
Kotisivut

torstai 10. maaliskuuta 2011

Toivotaan pilkkujen viihtyvän seurassamme

                                                        Kuva:  Antti, OH5TB

Keskiviikkoisessa 4A4A 15m cw  EU workinnassa, pääsi muutama OHkin läpi, lokissa on nyt 34. Illansuussa taisi John OH5NZ ajaa sen 40m ssb pitkää tietä, vihjeestä päätellen.

Keskiviikkona illansuussa 14195 ilmestyi asema kutsulla 3Y8XSA aiheutti kyselyn onko tämä. 3Y/B Bouvet Isl. tai peräti 3Y/P Peter Isl. Ei ollut vaan pelkkä Antartica
Selvästi huomasi että asemia oli kovasti kuulolla, ehkä juuri 4A4A vuoksi. ja tällekin riitti  kutsujia.



ZS8M  Marionin lokissa 8312 QSO loki on ajalta 1-Feb-2010 1328Z ja  6-Mar-2011 1805Z väliseltä ajalta


Vähän on väsy iskenyt Revillan kuunteluun, täytyy olla iskupaikalla vain puutteessa olevan bandin kelipiikkiin ja toivoa että mode olisi oikea. 12m  ja etenkin cw:llä uskoisin että olisi teoriassa mahdollisuuksia täältäkin, jos vain pilkut pysyy tällä tasolla. Nyt jo vähän notkakahtaneet.

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
Kotisivut