Radioamatööri harrasteessa olen jo yli 60 vuotta ollut mukana Lue ainakin kerran. Workkimisen Arvomaailma http://www.sral.fi/files/arvomaailma.pdf. Myös maailman matkaaja Aatto OH6PN julkaiseen matkakertomuksiaan kuvien kera blogissani.
Oma blogiluettelo
tiistai 3. elokuuta 2010
EA8 luvattu huomena revontulia
EA8 Kanarialle luvattu huomiseksi revontulia, mahtaa olla harvinaista herkkua jos siellä saakka näkyy. On silloin syytä täälläkin koksit ja maajohtokin irrottaa ja etsiä tarpeellinen määrä paksua folioita, siihen ei se ohut kelpaa ja kääriä se herne sinne ja jättää vai silmille pienet aukot.
Onkohan Kanariallakin uutisista puutetta, vai kesätoimittaja löytänyt vahingossa, aktiivisesta auringosta kertovan nettisivun.
*****
Kaakonkulmalla oli aktiviteettia, Pyhtään Kaunissaaresta oli OH1K ja Haminan Kuorsalosta OG5A IOTA kisassa mukana, harvoin on näin hyvää tarjontaa EU-140. Kaunissaaren radio hiljaisuutta olenkin jo joskus ihmetellyt, koska kymmenen vuotta Kotkassa asuneena olen hyvin tietoinen sinne kesäisin olevista hyvistä yhteyksistä, ja mökkien vuokraamisen mahdollisuuksista. Olen päivän retkillä saaressa kyllä käynyt. Itse en vain ole tuota radion kanssa retkeilevää tyyppiä, joskus nuorempana kyllä tuli kertausharjoituksissa käytyä, ihan oma hf-radio mukana – Kirkonmaallakin
http://www.qrz.com/db/OH1K/1280778250
50MHz - Suomessa -50MHz in Finland
(ja vähän muuallakin)
http://www.tamrinki.fi/6m/mresults.php
Linkki
Saksassa vastaisku keskittyvälle vähittäiskaupalle - MTV3.fi - Uutiset - Talous
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2010/08/1165116
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Mustikassa on käyty
7P8JK Lesothosta kuuntelin 14225, tuli illansuussa hyvin ja otti rauhalliseen tahtiin 14220, pitkään homma pelasi kunnes, todennäköisesti sstv lähetettä tuli taajuudelle. En ainakaan kuullut kysymystä sstv asemalta oliko taajuus vapaa, siihen vaan kylmiltään tuli, reviiriä puolustetaan lähes eläimellisin keinoin. Ei tainnut sstv asemakaan saada vasta-asemaa kun siinä aikansa siritteli ja luovutti, tulihan taajuudelle häiriötä.
*****
Kesäkisaan oli aikomus osallistua, aamulla nostin järveen tippuneen 80 m dipolinpään, antenni jota en ollut vuosikausiin käyttänyt. Huomasin että yksi koksin jatkoliitintä vain puuttui, yhden olisin korvannut sammahtaneella vaihtokytkimillä jossa vielä joku asento toimi, että olisin saanut dipolin käyttöön nykyisessä radiotilassa. En viitsinyt nykyisiä liitoksia purkaa, että olisin päässyt testaamaan toimiiko vielä tämä aikanaan väliaikaiseksi järven päälle, rantapuiden oksille rakennettu 80 m dipoli. Aikanaan se oli hyvä kotimaan antenni kyseisellä bandilla, todennäköinen syy oli korkea lähtökulma.
******
Näin jälkikäteen helteiden jo hellittäessä, suorastaan ihmettelen miten voidaan asua kerrostalossa joka on huputettu erilaisten julkisivuremonttien vuoksi tiiviiksi paketiksi. Ainoa henkireikä on porraskäytävä, johon normaalissa tilanteessa, suorastaan kielletään tuulettamasta huoneistoa.
Tiedän jos hiekkapuhallusta käytetään työmenetelmänä, kaikki ikkunat ja ovet vielä erikseen tiivistetään ja kielletään niiden avaaminen ja koneellinen ilmastointi saatetaan ottaa pois käytöstä, tai ainakin rajoittaa sen käyttöä.
Linkki
Ympäristökeskus: Pienpuhdistamo ei ainoa jätevesivaihtoehto - Asuminen - Ilta-Sanomat
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/uutinen.asp?id=2227246
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Entisiä ja nykyisiä pakkotiloja
ZS8M - Marion Island.
Kuuntele päivittäin 14240 - 14245 kello 1130-1400 utc ,ainakin parempi keli silloin tänne, kuin aamun 06.00 utc 7140
Vuoden 2010 lopulla tulevia ja tiedossa olevia retkiä
Syyskuu T31UR ja T31X: Central Kiribati
07/10-22/10 H40KJ ja H40BQ: Pigeon Island (OC-065), Temotu
08/10-18/10 PJ2/K8ND: Curacao
10/10-23/10 5V7TT: Togo
10-10-2010 Karibialta tulee uusia DXCC maita, sieltä varmaan tulee useita asemia ääneen tässä vasta nopeimmat ilmoitukset.
10/10-20/10 PJ7: Sint Maarten * by W8GEX, K9CT
10/10-20/10 PJ7: Sint Maarten * by K1XM
22/10-31/10 AA4VK/CY0 ja AI5P/CY0: Sable Island (NA-063)
22/10-31/10 N0TG/CY0 ja WA4DAN/CY0: Sable Island (NA-063)
01/11-15/11 YJ0HA: Vanuatu,Efate (OC-035)
17/11-01/12 KH5: Jarvis Island (OC-081)
19/11-05/12 ZL8X: Kermadec Islands (OC-039)
Ja vuoden 2011 alun tiedossa olevia
06/01-24/01/11 DX0DX: Spratly Islands (AS-051)
27/01-08/02/11 VP8: South Orkney Islands (AN-008)
*****
Täällä vanha legendaarinen CQ serenade, ajalta jolloin meillä oli erilaisia pakollisia pakkotiloja, kuten cw- ja liiton jäsenyys ja pressana Kekkonen, Kekkonen ja Kekkonen. Nyt vain vapaaehtoisia pakkotiloja, kuten erään jäsenen vastustaminen - riippumatta asiasta.
http://www.zerobeat.net/cq_serenade_en.mp3
Linkit
Kreikan virkamieslaskenta valmistui Taloussanomat
Jo pelkkä uutisen otsikko on lähinnä huvittava, sisällöstä puhumattakaan joka meillekin tuli / tulee kalliiksi.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2010/07/30/kreikka-sai-selville-virkamiestensa-maaran/201010555/12
Venäläisviranomainen kritisoi suomalaisia elintarvikeyrityksiä - HS.fi - Talous
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Ven%C3%A4l%C3%A4isviranomainen+kritisoi+suomalaisyrityksi%C3%A4/1135258957044?ref=rss
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Keliä on - vain vasta-asema puuttuu
ZS8M Marion näyttää ajavan aamuisin jenkkilää 7140, täällä keli Marionille on poikki tällä bandilla, aurinko jo liian paljon yli horisontin. Kesäkuun alussa se vielä samoihin aikoihin pihisi ja lokiin pääsi, varmaan taas elokuun lopussa, jos workkimis aikataulu pysyy samana.
Dx-clusteri antaa käskyllä sh/muf zs8m tuloksen 14 – 24 Mhz . Kaikki bandit 10 – 28 Mhz olisi periaatteessa sinne auki. Vahinko ettei siellä ole cw moden workkimis haluja. Toivoa vain sopii että nuo yläbanditkin tulevat aktiivisuuden kohteeksi, kysyntää varmasti on.
*****
Täältä löytyy uudet vuoden alusta voimaan tulleet Venäjän prefiksit niin EU kun Asian puolelta
QRZ.COM Callsign RW2L
http://www.qrz.com/db/rw2l
Linkit
Uusien ikkunoiden tuloilman kierrätystä
Taloyhtiö - Rakentaminen - Remontointi - Isännöinti ja Hallinta
http://www.omataloyhtio.fi/
Suomen lämpötilat ja sateet
http://testbed.fmi.fi/Current_weather.en.html
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
torstai 29. heinäkuuta 2010
Kesäkisa 80 ja 40 m bandeilla tulevana sunnuntaina
9X0TL on vielä muutaman päivän äänessä. Osaa ne jenkkilän operaattoritkin sekoilla, aikaisin aamulla utc aikaan 14007 oli sellaisen mekkala ettei uskoisi.
9X0TL – Rwanda DX-World http://dx-world.net/2010/9x0tl/
*****
WB6OJB, Arnold, tulee ääneen 30 pv heinäkuutta kutsulla 7P8JK Lesotosta, 6 pv elokuu saakka, mode on ssb. WARC-bandeja ei ole ohjelmassa.
*****
KL7RRC joukkue siirtyy iota NA-235 , 29 heinäkuuta iota NA-019 jossa ovat muutaman päivän.
*****
Kotimaankisoista Kesäkisa on tulevana sunnuntaina 1.8.2010
http://www.sral.fi/kilpailut/saannot/kesa2010.pdf
CW: Sunnuntaina 01.08.2010 klo 10:00 – 11:00 SA (1 tunti)
SSB: Sunnuntaina 01.08.2010 klo 11:30–12:30 SA (1 tunti)
CW: 3510–3550 kHz ja 7010–7040 kHz
Phone: 3600–3750 kHz ja 7040–7150 kHz
Saman aseman saa työskennellä kerran kummallakin taajuusalueella, jaksoja ei ole.
A) Yleisluokka > 100 W
B) Yleisluokka max. 100 W
C) Perusluokka
D) Kerhoasemaluokka
E) QRP- ja mobileluokka (mobileaseman on kyettävä vapaasti liikkumaan)
F) Vierailijaluokka max. 100 W
Tämä ohjelma taipuu ainakin qsoiluun, pisteiden laskun kanssa voi olla vähän vaikeuksia, mutta järjestäjä kuitenkin laskee pisteesi uusiksi.
http://tr4w.com/configurationfiles/
*****
Lentomuurahaiset taas liikkeellä, sopivan tyyni ja lämminkeli. Nyt selvästi isompia yksilöitä likkeellä. Ja selvää hiekkapintaa suosivat laskeutumiseen ja nopeasti tiputtivat siipensä. Vuosi sitten vastaavaa yksilöt selvästi pienempiä ja olivat ronkelimpia laskeutumispaikasta, autoteltan katto vain kelpasi siihen tarkoitukseen, vielä seuraavana päivä joillakin siivet mukana.
Ilmatieteilijät lupaavat Venäjän metsäpaloista tännekin hiukkas päästöjä, tuulet kääntyvät taas sopivasti. Kyllä tyyninä aamuina järven pinnalla on silmin hyvin havaittavaa nokea, mistä sitä on tullut siitä ei tietoa. Selvästi vähentynyt kun Voikkaan pitkät piiput sammuneet, jokunen vuosi sitten.
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
maanantai 26. heinäkuuta 2010
IOTA viikonlopussa vain viisi uutta
IOTA kisa oli ja meni, osan aikaa pystyin seuraamaan dx-clusteria, uusien saarien saalis jäi nihkeäksi, viisi uutta. Lähinnä ne joista oli etukäteisinfoa, oli varmemmin hallussa ja rx-clusterin hälytys jo kutsun perusteella listalla, ja olin kuuloetäisyydellä rigeistä. Tuo tontin alalaidan järvi veti niin hyvin puoleensa, että lapsenlapsetkin hyvin siellä viihtyivät, isommista puhumattakaan.
KL7RRC/P iota NA - 235 tuli jo ennen kisaa, hyvin oli 20 m bandilla kuultavissa. Näytttää ja kuuluu olevan vieläkin hyvin tarjolla.
Ja itse kisassa, YE0A iota OC -177, BD2RJ/2 nyt oli iota AS -151 ja 9M2CQC/P iota AS-072. Ja heti kisan jälkeen JA1YUC/6 iota AS - 067 . Kisaan osalllistuin vain mahdollisten uusien IOTA saarien vuoksi ja joten taisin pitää vain viisi yhteyttä.
ZS8M Marionin loki ja qsl ohjeet löytyy . Log Searches
http://dx.qsl.net/logs/
Linkki
Taloyhtiöidenkin syytä katsoa peiliin
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Mielipiteet/taloyhti%C3%B6idenkin__syyt%C3%A4_katsoa_peiliin_6366082.html
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Keliä on yli perinteisen MUF - ehkä se onkin väärä laskentatapa tähän etenemiseen?
KL7RRC/P iota NA-235 on äänessä, hyvin kulkee yhteydet ainakin cw:llä, lyhyttä ja ytimekästä ja operointia. Torstaintaina illansuussaa eräs 4Z asema piti samalla taajuudella ja tyylillä pileuppia kun RRC/P piti huoltotaukoa. 4Z asema kyllä antoi omaa koolia hyvin usein joten joka malttoi vaan kuunnella ei pitänyt olla erehtymisen mahdollisuutta. Vihjeitä vaan tuli edelleen KL7RRC/P. Kun RRC/P tuli taas ääneen lopetti 4Z nöyrästi ja antoi taajuuden RRC/P käyttöön.
Perjantaina aamulla taas oli KL7RRC/P 14025 ja myöhemmin siirtyi 14262, josta lukeminen täällä oli selvästi vaikeampaa. Tyypillinen cw ja ssb ero lukemisessa, vaikka pilkut oli eilisestä lisääntyneet, nyt 38. Siinä 06.00 utc maissa signaali oli taas hyvä 14025 mittarissa jopa S7-8.
Perinteisen clusterin käyttämän MUF laskennan mukaan JA – suuntaan, on nyt 23 Mhz ja 50 Mhz tuli japanista vihjeitä OH / SM-asemista, vahinko ettei tuo 10 m antenni ole nyt käytettävissä, voisi vähän verrata tilannetta kyseille bandilla.
Jotain outoa noissa 50 Mhz keleissä ainakin minulle on, ei perinteiset HF- MUF laskenta menetelmät niitä tunne. Saattaahan olla että näille 50 Mhz erikoisen hyville keleille on löydetty selityksiä, mutta minä en vain ole niitä sattunut lukemaan, koska en ole aktivisti kyseisellä bandilla.
6V7W - Senegal 24 –31.heinäkuuta 2010
http://6v7w.dxciting.com/
Jokohan Kosovo pääsee dxcc –maa listalle, vain vieläkö joku tökkiin esteenä.
http://www.arrl.org/country-lists-prefixes
Verkkouutiset - Kansainvälinen oikeus hyväksyi Kosovon itsenäistymisen
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?
option=com_content&view=article&id=34801:kansainvaelinen-oikeus-hyvaeksyi-kosovon-itsenaeistymisen&catid=35:ulkomaat&Itemid=6
Linkit
Aina valmiina, vaikka tuplatestiin - Talouselämä
http://www.talouselama.fi/uutiset/article476462.ece?s=u&wtm=te-22072010
Miksi huippupomot eivät halua tänne? Taloussanomat
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/07/23/miksi-huippupomot-eivat-halua-tanne/201010146/139
Pertin päiväkirja
pertti.oh5tq@gmail.com
http://personal.inet.fi/koti/oh5tq/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)