Oma blogiluettelo

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Poliisi toimia, tiedon jakoa useilla kielillä vai molempia



Jäitä hattuun jos sulake on nopea
Sisällys:
Tapaus K6VVA/KL7 NA-004
DX calenderi

K6VVA/KL7 Iota NA-004 16-19.7.2019
Rick K6VVA on ahkera iota ryhmien aktivoiva, hänellä on omat säännöt miten hänen kanssaan pitää toimia. Jos kaikki ei mene hänen ilmoittamaan tapaan , tulee sännöllisesti dx-clusterilla erimielisyyttä. Etenkin tilanteessa jos signaali on EU:ssa hyvin kaikkien luettavissa. Liian moni lukee asemaa hyvin ja toimii,  lukematta Rickin ohjeita hänen kanssaan tavasta toimia. Ohjeet on ihan hyviä, mutta niiden noudattaminen on EU:ssa on vaikeaa, sen olemme valitettavasti isojen Dx-retkien kanssa myös havainneet. 

Jos Rickin signaali on pihinätasolla, ei tälläisiä ongelmia ole ollut, tai ainakaan en ole niitä havainnut. Onko pihinätason EU:n työskentelijät valveutuneempia työskentelijöitä ja lukeneet Rickin ohjeet ja ymmärtäneet ne. 

Se mikä tässä bandi käyttäytymisessä ei minulle avaudu, on poliisitoimien kaltaiset pitkät ooverit, joilla yritetään saada pileuppiasemat ruotuun ohjeiden mukaisesti. Valitettavasti se ei näytä aina onnistuvan.

Olen vuosien varrella kuunnellut paljon eri operaattorien tapaa hoitaa tehokasta  vastaanottoa. Siellä kaivetaan vasta asema, vaikka usealla kysymyksellä esiin, ilman että hermostumisen merkkiä olisi työskentelyssä, kun se ei kiukuttelulla parane.

Yleensä he ovat kansainvälissä kilpailuissa menestyneitä operaattoreita jotka ovat tottuneet kaivamaa esiin kovan kilpailu QRM seasta vasta-aseman. Ei siinä poliisi toimiin ole aikaa. Toisilla on vain hitaampi sulake kuin toisilla. Tämäkään harraste toimi aina vanhanliiton mukaisten sääntöjen mukaan, eihän meidän pidä niitä väheksyä, koska sujuva työskently on kaikkien etu. Pileupin pitäjä on mestari taajuudella, kaikesta huolimatta. Ikävää jos retkellä aika kuluu poliisitoimiin, joka on pois tehokkaasta työskentely ajasta. 

K6VVA IOTA MISSION 
It is Very Important to understand my K6VVA IOTA MISSION on-air procedures. 

http://www.k6vva.com/iota/


Date / TimeHamcallSpotterRemarksFrequency
2019-07-19 06:40:05K6VVA/KL7K6VVAEU Ham Criminal is going down14040.0 kHz
2019-07-19 06:39:20K6VVA/KL7K6VVAFraud posts willgo to INTERPOL14040.0 kHz
2019-07-19 06:21:51K6VVA/KL7ES3ROGup tnx!14040.0 kHz
2019-07-19 06:17:05K6VVA/KL7EA7TVUP1,5 TNX ERIC 599 X 89214040.0 kHz
2019-07-19 06:07:09K6VVA/KL7K6VVAEU LIDS LSN LSN LSN LSN LSN14040.0 kHz
2019-07-19 06:04:45K6VVA/KL7K6VVAIdiota exp.14040.0 kHz
2019-07-19 06:03:44K6VVA/KL7G4NXG/MI am HRAL ATNI!14040.0 kHz
2019-07-19 05:55:16K6VVA/KL7OE3SGARick,EU ham spirit sri !14040.0 kHz
2019-07-19 05:54:11K6VVA/KL7K6VVAMy Idiota e14040.0 kHz
2019-07-19 05:52:10K6VVA/KL7OH3DDis good for disciplin14040.0 kHz
2019-07-19 05:49:59K6VVA/KL7UA3RFtotal discrimination14040.0 kHz
2019-07-19 05:48:16K6VVA/KL7EU0Mfu*k you 1D1OT14040.0 kHz
2019-07-19 05:48:03K6VVA/KL7SM4EMOMaking a fool of himself14040.0 kHz
2019-07-19 05:46:11K6VVA/KL7K6VVAEU Anarchist LIDS QRT-QRT14040.0 kHz
2019-07-19 05:44:53K6VVA/KL7EU0MK6VVA slaphead !14040.0 kHz
2019-07-19 05:43:50K6VVA/KL7SM4EMO"Mission" impossible!14040.0 kHz
2019-07-19 05:42:59K6VVA/KL7K6VVAk6vva.com/iota/mission14040.0 kHz
2019-07-19 05:42:16K6VVA/KL7SM4EMOWhat a git!14040.0 kHz
2019-07-19 05:39:52K6VVA/KL7K6VVAEU LIDS My Expd, My Rules.14040.0 kHz
2019-07-19 05:23:17K6VVA/KL7K6VVAQSX ONLY HRAL ATNi KN14040.0 kHz
2019-07-19 04:59:53K6VVA/KL7OE3SGAgreat chance for little pistol14040.0 kHz
2019-07-19 04:49:42K6VVA/KL7SM4EMOWhat's he up to?14040.0 kHz
2019-07-19 04:44:45K6VVA/KL7K7ABVwants EU..559 rst in MT14040.0 kHz
2019-07-19 04:41:13K6VVA/KL7UY5BCIOTA K0HB see K6VVA.com14040.0 kHz
2019-07-19 04:38:15K6VVA/KL7K0HBNot "HRAL" told me QRT14040.0 kHz

https://www.qrzcq.com/call/K6VVA/KL7





https://dx-world.net/the-free-dx-world-weekly-bulletin-309/

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi



lauantai 13. heinäkuuta 2019

Uusia IOTA ryhmiä - Uusi Digi kisa


Pacifikin suuntaan tämä avautuu


Sisällys

Iota AS 206 asemia tulossa, uudesta ryhmästä

Tässä kuussa DX-asemia tarjolla
Iota kisa 27-28.7.2019 -  saariryhmiä tarjolla
OH-Kesäkisa  sunnuntaina 4.8.2019
Maailmanlaajuinen Digi DX -kilpailu 31.7-1.8.2019
Kotimaan liikennettä 7060 puolilta päivin

Iota AS-206 aseman kutsu dx-clusterilla


 14260.0  JR7DXE/7    29-Jun-2019 0752Z  AS-206 Now QRT             


Tulevia Iota AS-206 ryhmän asemia





IOTARSGBAsemakutsutHuomautusQRV (GMT)JLYQSL
Ei.Luottoalkaenjotta13141516171819202122
2019
JLY
AS-206p0,0%JQ1SUO / 0, JF1CCH / 0*1314
AS-206p0,0%JO1CRA / 7*1315
AS-206p0,0%JA7ZRY / 7*1415
AS-206p0,0%JH2RMU / 2, JI2NRI / 2*1516

1619
AS-206p0,0%JG7PSJ / 7*1921
AS-206p0,0%JI3CEY / 0*2022H / C

http://www7b.biglobe.ne.jp/~ja1qxy/sub17.html

Tässä kuussa DX-asemia tarjolla

https://dxnews.com/calendar/

To promote contacts between stations in IOTA island groups and the rest of the world, and to encourage expeditions to IOTA islands.

27th - 28th July 2019
12:00 - 12:00 UTC

https://www.rsgbcc.org/hf/rules/2019/riota.shtml

OH kesäkisa 2019
Vuoden 2019 kesäkisa pidetään sunnuntaina 4.8.2019 ja sen järjestää OH2T. Kisa on osa SRAL:n HF-kilpailujen SM-sarjaa.

Kilpailusarjat

Osakilpailussa on SRAL:n HF-kilpailujen SM-sarjan mukaisten kolmen luokan lisäksi myös mobile-luokka. Luokat ovat:

Yli 100 W
Max. 100W
QRP, max. 5W
Mobile luokka (aseman on kyettävä liikkumaan, eli ei kiinteää antennia tai verkkosähköä)

https://sral.info/2019/07/10/kesakisa-2019/

Maailmanlaajuinen Digi DX -kilpailu 2019

Alkaa: lauantai 31. elokuuta 12:00:00 UTC 
päättyy: sunnuntaina 1. syyskuuta 11:59:59 UTC

World Wide Radio Operators Foundation ("WWROF") ilmoittaa yhteistyössä Slovenian kilpailuklubin ("SCC") kanssa ensimmäisen vuotuisen World Wide Digi DX -kilpailun ("WW Digi"). Uusi kilpailu koskettaa Joe Taylor K1JT: n ja WSJT-X-kehitysryhmän uusien digitaalisten tilojen tuottamaa jännitystä. Kilpailu järjestetään 24 tunnin aikana 31. elokuuta ja 1. syyskuuta 2019 käyttäen FT4- ja FT8-tiloja 160, 80, 40, 20, 15 ja 10 metrin kaistoilla.

WW Digi hyödyntää etäpohjaista pisteytysjärjestelmää mittaamaan operaattoreiden kykyjä tehdä DX-yhteyksiä 6 HF: n amatööri-radiotaajuusalueella. Yhteystiedot ansaitsevat pisteitä kahden aseman ruudukon keskusten välisen etäisyyden perusteella. Tämä kannustaa operaattoreita etsimään pitkän matkan heikot signaalikontaktit, jotka korostavat uusien digitaalisten tilojen teknisiä etuja.

Kilpailu on suunniteltu mahdollistamaan yhteystietojen hyödyntäminen käyttämällä standardia WSJT-X-ohjelmistokäyttäytymistä, mikä helpottaa muiden kuin kilpailijoiden osallistumista. Samalla kilpailu tukee joitakin uusia tekniikoita, jotka kannustavat toimivan innovaation, kuten asemien sallimisen toimia jopa kolmella "QSO-virralla" bändillä kerralla. Robottioperaatio on erityisesti kielletty, jotta ihmisen elementti voidaan pitää osana peliä.

Vakavat kilpailijat ja rennot osallistujat voivat tehdä ham-radiohistorian ja pitää hauskaa harrastuksen edelläkävijänä digitaalisen viestinnän jännittävässä maailmassa. WWROF toivoo, että WW Digi DX -kilpailu houkuttelee uusia digitaalisia toimijoita kilpailuun.

Täydelliset säännöt linkissä:

Kotimaan liikennettä 7060 puolilta päivin

OH2NIN/MM ollut viime päivinä Norjan rannikolla.

https://ww-digi.com/

73 Pertti OH5TQ
oh5tq at sral.fi


sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

DX-tarjontaa on - Uusia FT8 ja FT4 WW-tason kisa tulossa




IOTA Uutisia

JLY
EU-1920,0%SF2CW13SM3DMP
NA-0049,0%K6VVA / KL71619
AS-2060,0%JI3CEY / 0 (UUSI IOTA)2022H / C
NA-03829,3%VX2A112330VE2STN
EU-1920,0%OJ9ABWN 2429OH2BH
AS-0636,4%R63RRC*2630OQRS / R7AA
AF-1180,0%5C9A (uusi IOTA)*2530
NA-17614,2%VA7XW / VE2251-AugOQRS tai H / C 
elokuu
AS-15212,3%RQ73QQ*13OQRS / R7AA
NA-12512,4%VE7ACN / VE239OQRS tai H / C 
NA-06824,5%VE7ACN / VE91118OQRS tai H / C 
NA-09023,7%XF \ 3LL1718XE3N
NA-07716,7%VE7ACN / VE22131OQRS tai H / C 
NA-2104,1%KL7RRC / P*253-syyskuuOQRS / N7RO

AS-206 Oli äänessä 29.6.2019 JR7DXE/7 toimesta 15 ja 20m ssb:llä.

EU-192 

Heinäkuun 24-29, 2019, Radio Arcala, OH8X-ryhmä OH8NC: ssä, Juha, OH2BH, Martti, OH1MA, Jaakko, OH2MM, Ville, OH2GEK, Niko, OH9RJ, Arno ja OH9VC, Jouko aktivoi kaksi harvinaisinta Pohjois-Euroopan IOTAa laskurit samanaikaisesti kaikissa HF-kaistoissa, mukaan lukien IOTA-kilpailu Multi-2-luokassa molemmissa paikoissa seuraavasti;
  • OJ9A : Kataja / Inakari Island EU-192 QSL OH2BH : n kautta.
  • OH9A : Lappi Province -ryhmä EU-126 QSL OH1NOA : n kautta.

http://www7b.biglobe.ne.jp/~ja1qxy/sub17.html


Maailmanlaajuinen Digi DX -kilpailu FT4 ja FT8 tiloilla 2019

Suorastaan olen ihmetellyt miksi kukaan edistyksellinen kilpailuorganisation ole ottanut koppia FT8 tai FT4 liikenteestä. Jolla olisi myös hartiota hoitaa ensimmäinen WW-tason kisa järjestetyksi. Nyt sellainen on tulossa.

Myös kotimaassa FT8 ja FT4 harrastajista saisi kotimaan kisoihin uusia osallistujia. Onkohan täällä näin suureen muutokseen halua. Kotimaan kisoihin pitää saada uusia osallistujia, tässä on yksi käyttökelpoinen mahdollisuus vain meistä tämä kiinni mitä halutaan, minä suorastaan ihmettelen ellei meilläkin herättäisi vihdoin tähän mahdollisuuteen.

Ei me niin kalkkiksia olla - eihän!

En ole yhtään FT8 tai FT4 qsoa vielä pitänyt, pieni ongelma FT-1000MP Mark-V Fiel ja läppäri on jo vakavan seurustelun vaiheessa, vanhan liiton mukaisessa niin sanotussa kihloissa vaiheessa. CATia lukee ja lähetys näytössä toimii, mutta ei wattiakaan lähde ulos. Kuulemma tx ei ole lähetys tilassa USB modessa, pitäisi jotain vielä FT-1000 asetuksissa olla toisin. Vielä on aikaa puuhastella, kiitos kaikille tähän mennessä avusta. Olen tälläinen myöhännäis herännäinen, näissä digiasioissa, ja sen huomaa.

Maailmanlaajuinen Digi DX -kilpailu FT4 ja FT8 tiloilla 2019

Alkaa: lauantai 31. elokuuta 12:00:00 UTC 

päättyy: sunnuntaina 1. syyskuuta 11:59:59 UTC

World Wide Radio Operators Foundation ("WWROF") ilmoittaa yhteistyössä Slovenian kilpailuklubin ("SCC") kanssa ensimmäisen vuosittaisen Digi DX -kilpailun ("WW Digi"). Uusi kilpailu koskettaa Joe Taylor K1JT: n ja WSJT-X-kehitysryhmän uusien digitaalisten tilojen tuottamaa jännitystä. Kilpailu järjestetään 24 tuntia 31. elokuuta ja 1. syyskuuta 2019 käyttäen FT4- ja FT8-tiloja 160, 80, 40, 20, 15 ja 10 metrin kaistoilla.

https://ww-digi.com/

73 Pertti OH5TQ
oh5tq (at) sral.fi