Oma blogiluettelo

perjantai 25. syyskuuta 2020

QTH:n sijainnilla on kotimaan kisassa merkitystä



Marraskuun aamua 2010
Sisältöä
Kesäkisan 2020  ssb-osan tarkastelua
OH-asemien DXCC tuloksia listannut Pekka OH1TV


Kesäkisan 2020 tuloksien UBN listauksista  kiinnostavia havaintoja ssb osasta

Kotimaan kilpailussa menestyminen vaati myös 40m alueella yhteyksiä, mitä tasaisemmin yhteydet oli jakautuneet 40m ja 80m alueen kesken sijoitus oli taatusti hyvä. Tämä korostui etenkin 100w luokassa, toisaalta ison tehon luokassa oli vain muutama osallistuja joten maantieteelliset erot heidän välillään eivät olleet kovin isoja, tästä johtuen keskinäiset erot ei ollut vertailukelpoinen 100w luokkaan, jossa 40 ja 80 yhteydet jakautumat kärjessä oli melkein 50% luokkaa.

40m kotimaankelit on sellaiset että ihan lähelle naapuriin yhteyden saaminen on helppoa, jos niitä lähiasemia on. Muutaman sata tai parisataa kilometriä on jo taistelua ja toistelua. Eli ruukasuomen keskinäiset yhteydet on kiven alla. Sopivalta etäisyydelta suorastaan helpoja, esimerkiksi OH8 ja OH1,OH2,OH3 välissä oli suorastaan putki, sopiva etäisyys.

Olin mukana 100w luokassa kutsulla OH5R. OH8 asemat tuli tänne kaakkoon + 20-30db, muutamaan OH1, 100w luokassa en kuullut olenkaan, isontehon asema OH1 nosti mittaria. Tältä välilta kaikki muut asemat OH2 ja OH3, asemat yritin toistoilla saada lokiin, OH6  asemia tuli muutama ihan helposti luettavissa. Nämä kaikki 40m alueella.

80m kotimaan yhteyksien saaminen vaatii sopivaa etäisyytä ruuhkasuomen yhteys kattilaan. Täällä keskinäiset yhteydet onnistuivat, tavalliseen tapaan. Jopa niin että 100w luokassa OH2CV Päijät-Hämeestä ajoi muutaman yhteyden enemmän kuin ison teholuokan asemat 80m.Tietystä täältä etelästä OH9 piirin asemat pihinässä, jos niitä yleensä on tarjolla.

Nämä OH kelit 40m alueella ovat olleet tälläiset pilkkuminimin aikana, ei tämä ole mikään uusi ja outo tilanne ole. Kaikki sen OH- kisoihin osallistuneet ovat havainneet.

Kesäkisan 2020 SSB tulokset


Olen päivittänyt OH-asemien virallisia DXCC-tuloksia kategorioissa:  Honor Roll,  Challenge ja Digital. Osoite entinen
http://www.kolumbus.fi/pekka.ketonen/DXCC/OH-HR-Challenge.htm

73,
Pekka, OH1TV

73 Pertti OH5TQ






torstai 24. syyskuuta 2020

Uusi IOTA ryhmä tulossa ääneen 29.10-05.11.2020

 Pitkästä aikaa on tulossa uusi IOTA ääneen


French Polynesia
Picture



TX0T


Tatakoto Atoll (OC-298)

29 OCT - 5 NOV
https://tx0t.weebly.com/

73 Pertti OH5TQ

ex UN1 Karelo-Finnis Republic synnytys


Pitää välillä sukeltaa historiaan

Tällä NKP kokouksen päätöksellä syntyi uusi dxcc maa, UN1 Karelo-Finnis Republic





ISBN 5-8392-0217-7


Näin se poistui DXCC-maiden joukosta.
Prefix Entity                                       Cont  ITU  CQ Entiny Code   
                               
UN1(39)     Karelo-Finnish Republic  EU    19    16    128

http://www.arrl.org/files/file/DXCC/2019_DXCC_Deleted_June.pdf

Täältä löytyy deled dxcc UN1 qsl korteja eri vuosilta.
http://hamgallery.com/qsl/deleted/Karelo_Finnish/

Tässä historiaa wikipedian mukaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Karelo-Finnish_Soviet_Socialist_Republic

Wanhoja QSL kortteja myynnissä Antikvaraatti
https://www.antikvariaatti.net/pienpainatteet/dx-yhteyskortit-radioamat%C3%B6%C3%B6rien-yhteyskortit?q.type=5&q.category=2646&q.seller=&q.language=&q=&sort=newest&offset=20

73 Pertti OH5TQ

perjantai 11. syyskuuta 2020

Toivotaan että Korona rokote toimii ja palataan uuteen normaaliin

NG3K HomeADXOContestDXCCCIS-Pfx

Announced DX Operations: 2020

[About ADXO] [ADXO Text Version] [Abbreviationsrss icon
[Submit a Dxpedition]
[iCal DXCAL link]

Active/UpcomingExpiredPrevious Years
Expired Contest and Special Operations (1996+)
Last updated: Friday, 11-Sep-2020 00:10:00 EDT
[Currently Active Operations]
[Spots provided courtesy of DX Watch]
Start
Date
End
Date
DXCC
Entity
CallQSL
via
Reported
by
Info

September
2020 Sep042020 Sep18Malta9H3TI
[spots]
DL2AAZTDDX
20200713
By DL2AAZ fm San Lawrenze (JM75cb); 40-6m; SSB CW; holiday style operation; QSL B/d
2020 Sep082020 Oct02LiechtensteinHB0
[spots]
Home CallTDDX
20200713
By DL5YM as HB0/DL5YM, DL5YL likewise fm Masescha; 160-6m; CW, some SSB RTTY
2020 Sep112020 Sep13Monaco3A
[spots]
IW1RBI425DXN
20200828
By IW1RBI as 3A/IW1RBI; 80-6m; SSB RTTY FT8
2020 Sep122020 Sep24DodecaneseSV5
NEW (Sep08)
LoTWTDDX
20200908
By HB9OAU as SV5/HB9OAU fm Karpathos; 80-10m; SSB RTTY; QSL via HB9OAU (B/d) or eQSL
2020 Sep142020 Sep17St BarthelemyTO0Z
NEW (Sep08)
IZ1MHY DirectTDDX
20200908
By FG4ST, FS4WBS and FS5GL; HF
2020 Sep152020 Sep23Faroe IsOYLoTWTDDX
2019123
By DL2AQI as OY/DL2AQI and DL4APJ as OY/DL4APJ; 80-10m; SSB + digital; QSL also OK via DL4APJ (B/d)
2020 Sep242020 Sep27SvalbardJWLoTWDXNews
20200710
By LB1QI as JW/LB1QI fm IOTA-EU026; 160-6m; CW SSB; @JW5E; QSL via LB1QI, Club Log OQRS
CQ WW DX Contest, RTTY (Sep 26-27, 2020) Check here for pericontest activity too.

October
2020 Oct032020 Oct06OgasawaraJD1BLYJI5RPTJI5RPT
20200804
By JI5RPT fm Chichijima I (IOTA AS-031); 630-6m, mainly JT9 on 630m; FT8 CW SSB; dates tentative
2020 Oct072020 Oct15PalauT88UWLoTWDXNews
20200214
By JH7IPR fm Koror I (IOTA OC-009); 160-6m; CW SSB RTTY FT8 JT9 JT65 AM; QSL also OK via Club Log OQRS and JH7IOR
2020 Oct152020 Oct18LuxembourgLX
NEW (Sep08)
LoTWTDDX
20200908
By PA0PIW PA2LO PA3EYC PA3GRM PD0GP PE1KWH as LX/home_call; 160-10m; CW SSB FT8 FT4 RTTY; QSL via Club Log OQRS or PA3EYC
2020 Oct192020 Oct28KosovoZ66DXLoTWDL2AWG
20191213
By DM2AUJ DL2AWG + 4 others; 160-10m (no 60m); CW SSB RTTY FT8; 2 stns, 24/7; 14 days during this period
2020 Oct192020 Oct28Sable ICY0Club Log OQRSWA4DAN
20190513
By WA4DAN N2IEN K5DHY K5YY K4UEE WW2DX AA4NC N8AA N2TU W4DKS K4ZLE as TBA; 160-6m; CW SSB FT8 + EME, satellite; QSL also OK via WA4DAN
CQ WW DX Contest, SSB (Oct 24-25, 2020) Check here for pericontest activity too.
https://www.ng3k.com/misc/adxo.html

Kotimaisten kilpailujen tuloksia eri paikoista
https://oh7ab.fi/kalakukkokilpailu-2020/ssb-vahvistetuttulokset/
https://oh7ab.fi/kalakukkokilpailu-2020/cw-vahvistetuttulokset/
Sainio cw,ssb ja rtty tulokset 2020
Kesäkisa cw,ssb  ja rtty tulokset 2020
Viitosten Syysottelu cw, ssb ja rtty tuloksia 2019
CCF Joulu sprint cw, ssb ja rtty tuloksia 2019 
http://contestclubfinland.com/CCF-Joulu-Sprint.php
Nämä kaikki löytyy täältä:
https://ua9qcq.com/en/resultdb.php?lang=en
Mielelläni nämä kaikki haluaisin nähdä myös Radioamatööri lehdessä, kun siellä nyt näyttää löytyvän sivujakin 76 kpl.

Olin jo vähän huolissani
Huhtikuun alun jälkeen ei ole tullut uusia iota ryhmiä lokiin. Piti tilata aika kuulo tutkimukseen, jos sieltä löytyisi syy. Löytyihän sieltä se vanha kuoppa joka maalikon katselussa oli entisestään syventynyt. Tosin tämäkin kuului vuosittaiseen huoltoon. Alkaa tämä Lapin sodan aikaisista tarvikkeista tehty keho kaipaa paikkailua, muutakin kuin laastaria.

Itse ongelman syy löytyy Koronasta, ei ole edes dx-clusterissa näkynyt minulta puuttuvia iota ryhmiä äänessä, kaikki aikanaan ilmoitetut retket on siirretty ainakin 2021 saakka. Kesä on mennyt hyvin vähillä yhteyksillä, muutama perjantai-illan 160 m aktivointi löytyy lokista. Kesäkisan ssb osaa lukuunottamatta.

Uuden 20 kV siirtolinjan uusimista odotan mielenkiinnolla, jos kuivan ilman rutinat häviäisi tai edes pienenisi. Ilmoituksen mukaan linja pitäisi olla valmis 11/2020 linja kulkee tuossa yksityistien toisella laidalla, pieni tontti rajoittuu tuohon tiehen.

73 Pertti OH5TQ


lauantai 5. syyskuuta 2020

AATON MUKANA MAAILMALLA, OSA 87 TURKS- JA CAICOSSAARET (VP5)


Majakka saaren pohjoispäässä pystytettiin vuonna 1852


Tähän kohteeseen saavuttuamme minulle selvisi, ettemme olleetkaan Karibian merellä, kuten matkaa varatessani luulin. Olimme nimittäin saariryhmässä, jota ympäröi Atlannin valtameri. Tällä seikalla ei 
periaatteessa ollut väliä, sillä lämpötila oli riittävä, mittarin näyttäessä +35 C.
Saaristo käsittää yli 40 saarta, joista 8 on asuttuja, ja risteilysatama sijaitsee Grand Turk-saarella, jossa on myös pääkaupunki Cockburn Town 
( n. 3700 asukasta).

Itäisen Karibian suosittu kohde

saa vierailijansa etupäässä risteilyalusten tuomana, sillä laiturissa pistäytyy päiväseltään ainakin 6. eri varustamon laivoja. Niitä saapuu tämän hetkisen tiedon mukaan 2021 yhteensä 221, joista ylivoimaisesti eniten matkustajia tuo maailman suurin varustamo Carnival Cruise, sillä niiden 8 laivaa käyvät satamassa 137 kertaa. Kyseinen varustamo myös omistaa satamaterminaalin. Vihjeeksi kerron, että ennen kuin suoritat varauksen, tutustu laivojen satamassa viipymisaikoihin, sillä se vaihtelee eri yhtiöiden välillä 6-12 tuntiin.

Uimarantoja

riittää ja ensimmäinen on jo laivalaiturin edessä, joten ranta täyttyy heti miten laivan saavuttua. Seuraava ranta on Governors , jonne on noin puolen tunnin kävely. Seuraavat English point, Clockburn Town ja Pillory rannat. Saaren suosio perustuukin juuri rantaelämään ja sukelluksen harrastamiseen, johon innoittaa maailman kolmanneksi suurin koralliriutta. Houkuttimena on luvattu 350 aurinkoista päivää vuodessa. Ilouutinen saarella lomansa viettäville on tieto julkisten rantojen maksuttomasta käytöstä. Myös Wi-fi on monessa paikassa ilmainen. Vuotuinen kävijämäärä on yli miljoona, joka kielii asiakkaiden tyytyväisyydestä.

Helppokulkuinen maasto 

mahdollistaa polkupyöräilyn tällä pienellä saarella ( 11 x 1,5 km). Mutta päätös pyörän vuokraamisesta kannattaa tehdä vasta paikan päällä, kun toteaa sääolosuhteet, lähinnä ilman lämpötilan ja kosteuden.
Varsinaisia nähtävyyksiä Grand Turk - saarella on vähänlaisesti, joista kaukaisin on saaren toisessa päässä sijaitseva majakka, joka kuljetettiin laivalla palasina Iso-Britanniasta vuonna 1852 ( samana vuonna paloi Vanha Vaasa). Majakan lähettyvillä liikkui vapaana hevosia,jotka ovat muistona ajalta, kun suolan tuotanto oli tärkeä vientituote. Hevosten lisäksi myös aasit käyskentelevät eri puolella saarta. Muut nähtävyydet löytyvät pääkaupunki Clockburn Town’sta, jonne satamaterminaalista on viitisen kilometriä.

Hintataso 

Turks- ja Caicossaarten hintataso on aika korkea, sillä esim Seawaylla tehtävä 2 tunnin mittainen kiertoajelu maksaa 100 usd. Takseissa ei ole mittareita, vaan maksu perustuu vyöhykkeisiin, mutta taksin perusmaksu on korkea. Hinnasta etukäteen sopiminen on aina viisasta. Hintojen Kalleus perustuu siihen tosiasiaan, että lähes kaikki elintarvikkeet tuodaan ulkomailta. Onneksi olut on kuitenkin paikallista. Jos hintatasoa verrataan Suomeen, niin eläminen on saarilla 61 % kalliimpaa kuin Suomessa. Perusruoka, vaikkapa peruna, on järjettömän kallista, sillä sen kilohinta on lähes 4 euroa ( 283% kalliimpi). Lähde expatistan.

Taustatietoa

Vuonna 1982 oli saarten tarkoitus irtaantua emämaasta Iso-Britanniasta, mutta poliittinen vastustus voitti ja saaret pysyivät merentakaisena alueena.
Iso-Britanniaa edustaa guvernööri ja pääministerinä toimii ehkä saarten tunnetuin naishenkilö Sharlene Cartwrigh Robinsson, joka toimii pää- että myös sijoitus- ja kauppaministerinä. Tämä salkku on merkittävä, sillä saarille on rekisteröity tuhansia ulkomaalaisia yrityksiä.

Omat suunnitelmat

Tänä vuonna matkailu on vaikeutunut pandemian vuoksi lähes tulkoon mahdottomaksi, eikä edes ensi vuoden matkoja uskalla varata. Vuoden 2020 alkupuoliskolla ehdimme tehdä vain yhden Lähi-idän matkan. Eniten tässä tapahtumassa harmittaa mielenkiintoisen kohteen peruuntuminen, sillä tarkoituksemme oli syyskuussa matkustaa Itä-Kanadan rannikolle, jossa oli kohteena Newfoundland sekä Ranskalle kuuluva St. Pierre ett Miquelon saari (FP). Taloudellisia menetyksiä ei tiettävästi peruuntuneesta matkasta koitunut, sillä ennakkomaksu on luvattu palauttaa. Montrealista etukäteen varatut hotellimaksut on palautettu myös (yli 400 euroa).

Matkailuhistoriaani

Kaikki alkoi kesällä 1961 laivamatkalla Tukholmaan. Näiden 59 vuoden aikana vain 5 vuotena ei passeistani löydy leimaa. Passileimoja ja viisumeita löytyy yhteensä 481 kpl. Ensimmäinen leima Pohjoismaiden ulkopuolelta on Mallorca 13.9.63. Matkailuhistoriani aikana olen istunut lentokoneissa yli 1.3 milj. km,  risteilylaivoissa olen yöpynyt yht 473 yötä, vieraillut 6 mantereella, 30 eri merellä (esim, Arafuran merellä) ja viettänyt aikaani 151:ssä satamakaupungissa/ satamassa.
Olen myös käynyt Etelämantereen edustalla ja ihaillut maisemia laivasta käsin.
Elän toivossa, että matkailu vielä avautuisi turvalliseksi meille kaikille innokkaille matkailijoille. Olen näiden vuosikymmenien aikana ollut etuoikeutettu, kun olen voinut tavata henkilökohtaisesti radioamatöörejä ja ipalaisia ympäri maailmaa.



Kohteen nimi ei jää epäselväksi



Hevoset ja aasit liikkuvat Grand Turk saarella vapaasti




Suola muistuttaa ajasta, kun se oli merkittävä vientituote



Vanhoja postimerkkejä



Tämä ravintola eroaa rannan muista ravintoloista kokonsa puolesta




Takseissa ei ole mittareita, joten maksut ovat kiinteät




Laituria vastapäätä oleva SunRay Beach täyttyy hetimiten laivan saavuttua



Paikallinen olut marketissa maksaa 3 usd/0,5 ltr, tuontiolut saman verran, mutta pullo on vain 0,33 ltr


Teksti ja kuvat Aatto, oh6pn@sral.fi, IPA-Botnia 


73, Pertti OH5TQ



sunnuntai 23. elokuuta 2020

Kesäkisa 2020 tulokset


Corona on tehnyt harvinaisiin dxcc maihin mahdottomaksi
saati sitte tänne
http://www.amsatnet.com/p5.html


Kesäkisa 2020  tulokset
Ei yllätyksiä,100w luokassa SSB,  OH8 piirin alueelta oltiin todella vahvoilla 40m alueen kelien ansiosta. Isossa teholuokassa jäätiin jopa 100w luokan yhteys määristä kärjen osalta.
Täällä etelässä 40m  oli etelän keskinäiset yhteydet oli tuskaa ja hikeä, niitä tankattiin sitkeästi toistamalla, vaikka "arvattavaa" oli vain juokseva numero. Varmaan muutama yhteys jäi vajaaksi se näkyy UBN listauksissa, joita voit tarkastella jokaisesta lähetystä  lokista, klikkaamalla palkkia.

Yllättävän moni oli jättänyt lokin lähettämättä, kyllä se cabrillon vääntäminen sekä lokin lähettämin robotille on selvä kynnys, joka on säännöissä syytä mainita selvästi niin tulee ne vaadittavat yhteydet pidettyä, ilman loki pakkoa ja vasta-aseman piste menetystä.

Tosin siinä yhteyden pito vaiheessa ei kukaan tiedä oliko vasta-asemalla tarkoituskaan lähettää lokia, joka on vaatimus yhteyden hyväksymiseen. Eli pidä reilusti yli sen vaaditun yhteys määrän ettet tule diskattujen listalle UBN listauksessa. OH kilpailuissa ei ole koskaan liikaa asemia.

SSB osa
https://ua9qcq.com/en/results.php?lang=en&testid=198&db_yr=2020&db_mo=0

CW  osa
https://ua9qcq.com/en/results.php?lang=en&testid=199&db_yr=2020&db_mo=0

RTTY osa
https://ua9qcq.com/en/results.php?lang=en&testid=200&db_yr=2020&db_mo=0

SAC 2020 päivitetyt säännöt
Poistettu "turhia" luokkia
CW: 19-20 September
SSB: 10-11 October
https://www.sactest.net/blog/rules/

73 Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi

tiistai 4. elokuuta 2020

Uusi normaali, ennen toista aaltoa?


En ole kyllästynyt katselemaan päivittäin säätilan mukana vaihtuvaa järveä, siksi olen täällä

Myönteistä on tapahtunut kuluneiden kesäkuukausien aikana - v
ain kiinnostavat vasta-asemat puuttuu! 

Auringossa on pilkkuja, joten kannattaa kuunnella jopa 10m aluetta, siellä saattaa avautua, muitakin kuin tyypillistä kesäistä EU es-keliä.

NCDXF ketjun majakat naputtaa cw alenevilla tehoportailla.Taajuudet ovat 14100, 18110, 21150, 28200 ja 24930 taajuuksilla ketju antaa eri puolilla palloamme olevat asemat cw:llä.

Each beacon transmits once on each band once every three minutes, 24 hours a day.

A transmission consists of the callsign of the beacon sent at 22 words per minute followed by four one-second dashes.

The callsign and the first dash are sent at 100 watts. The remaining dashes are sent at 10 watts, 1 watt and 100 milliwatts.

At the end of each 10 second transmission, the beacon steps to the next higher band and the next beacon in the sequence begins transmitting.


Yksi hyvä apulainen NCDXF majakoiden kuunteluun VE3NEA faros ohjelma.

Lähes kaikki IOTA ja DX harvinaisuudet ovat siirtäneet retkiään syksyyn 2020 tai jopa tulevalle 2021 vuodelle. Siitä hyvä osoitus oli viime IOTA kisa jossa yhtään uutta saariryhmää ainakaan dx-clusteri vihjeiden perusteella ei minulle ollut edes tarjolla, tosin en edes sitä odottanut.

Tässä yhden dx-vihje tarjoajan listaa

Nyt se on vihdoin avattu

73, Pertti OH5TQ
oh5tq@sral.fi