Oma blogiluettelo

perjantai 28. syyskuuta 2012

Conway 3D2C on hyvin OHsta saatu auki

Sukupolvelta toiselle siirtynyt puuvartinen Fiskarsin edeltäjä tuli tiensä päähän, ja ulkotyöosasto joutuu nyt uuden hankintaan, nyt tuli tuhottua museoitava työkalu - valitan tapahtunutta


Seurasin pitkään torstaina illalla 40m cw:tä taajuudella 7005, jossa Conway 3D2C piti tarjontaa.Kyllä oli säälittävää kuunnella sitä taajuudella cq hakkaavaa asemaa, muutama hertziä veti välillä taajuutta sivuun, sama meno vain jatkuin pitkään ainakin 20minuuttia.

Lopulta cq antaja väsyi ja luovutti, täällä hänen signaali oli heikko, 3D3C lukemisessa ei ollut mitään vaikeuksia , samaan aikaan OHta meni läpi. Mutta mikä oli hänen motiivinsa, muuta kuin yritys häiritä Conwayn lukemista ja yhteyksien pitämistä. Conwayn yhteyteen  ei hänen signaali riittänyt, ainakaan täällä kuullun perusteella, tässä alku pileupeissa. Siitä löytyy turhautuneisuuteen syy – ehkä.

Kerrankin annan kiitosta  bandipoliiseille, siitä että olivat hiljaa, ainekset isoon EU mellakkaan oli olemassa.

Meille monille varttuneille dx-workkijlille on Conway vain bandipuutteiden paikkaamista, toivon mukaan monille se olisi ihan uusi dxcc-maa. Kyllä signaalia on ollut, joten mahdollisuudet on.

Mielestäni siellä on pileuppi työskentelyä osaavat operaattorit. Pitkienkutsujen antajat saavat jo vastauksen, kun omaa kutsusarjaa vielä antavat. Minulle ainakin kävi niin vaikka vain kaksi kertaa annoin kutsuni, en kuullut kenelle se vastaus tuli, meitä OH5 oli useita siinä kutsumassa.

Antti OH5TB  tunnettuna bittien erikoisasiantuntijana on rakentanut toimivan remote aseman ja liittynyt muutama vuoden QRT kauden jälkeen taas aktiiviseksi dx-workkijaksi. Tämän se lähestyvä pilkkumaximi tekee, taudin oireet uusiutuu.
kiaLast QSO in the LOG: 27.09.2012. 21:44

3D2C lokia on siirretty nettiin, ainakin OH aukkoja oli lähinnä eilisissä aamun yhteyksissä.. OH local annoista päätellen. Jotka saat luettavaksi taannehtivasti sh/ann komenolla, 20 viimeistä
http://www.yt1ad.info/3d2c/log.html

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut


 

 

 

 

torstai 27. syyskuuta 2012

Aamulla Conwaylta 3D2C hyvää OH keliä

                              Aurinko nousee samasta suunnasta kuin 3D2C tulee lyhyttätietä
 
Selvästi keli-ideksit nousussa, nyt keskityn omien 3D2C puutteiden paikkaamiseen. Ensimmäinen mahdollisuus tuli heti torstaina aamusta, olin valmiiksi 12m cw taajudella kuuntelulla,linukka ei ollut vielä lämmin, luin aamun sähköpostia kun taajuudelle ilmestyi elämää.

3D2C tuli 24895, mittarissa S7 ja OH kelpasi erittäin hyvin, Japanilaisten välissä. Suorastaan merkille pantavaa oli ettei yhtään vihjettä tullut useaan minuuttiin, saimme kaikessa rauhassa lämmitellä linukoita, joilla sellainen ominaisuus oli. Ja keskittyä OH –pilepissa läpimenemiseen. Vain muutama OH LOCAL anno jossa kerrottiin , että asema on äänessä ja OH-kelpaa upista tietyllä taajuudella.

Eka vihje oli tämä, tässä vaiheessa, asema oli ollut jo 10 minuuttia taajuudella.
24895.0  3D2C        27-Sep-2012 0453Z  up 5-8                      <JA7DDK>

Ja merkille pantavaa oli että siellä (3D2C) oli cw operaattori joka ei kaivannut kutsujien antamaa toistoa omasta kutsusta, vaan keralla meni kutsu läpi. Minäkin aivan turhaan annoin kaksi kertaa kutsuni ja sieltä tuli jo vastaus. Kun täysbreikkiä minulla ei ole piti uudelleen varmistaa että  minulle se yhteys tuli.

 To LOCAL de OH2BV: täähän onkin suomi - japani maaottelu
To LOCAL de OH5TQ: OH2BV: Hyvin vaan ollaan siinäkin pärjätty

Tässä alla hyvä esimerkki OH-aseman tiedon jaosta OH2J dx-clusterilla, tämä on syy miksi juuri OH2J telnet dx-clusteria pidän suuressa arvossa, voidaan laittaa LOCAL tiedotteita.

 To LOCAL de OH5RF: 3d2c 28495 ylös 5kc, OH kelpaa hyvin

Tämä on tietysti selvää kotiinpäin vetoa, se on avoin kaikille netin käyttäjille, joilla on halua ja mahdollisuus liittyä OH2J telnet dx-clusteriin ja saada samat infot. Korvaa hyvin takavuosien 2m fm-dx kanavan, jolla kuitenkin oli kovin paikallinen merkitys. Täällä OH5 en sitä kuullut kuin harvoin. Ja siitä syystä harvoin sitä fm-kanavaa tuli edes kuunneltua, kohina salpa piti olla herkällä, ellei halunut kohinaa kuunnella.

CW yhteyden jälkeen siirryin saman bandin ssb taajuudelle 24950 jolle ilmestyi hyvin tulevia FM-asemia, kieli oli minulle tuntematon. Myöhemmin 3D2C ilmestyi taajuudelle hyvällä signaalilla, Japanilaiset oli silloin vahvoilla, myöhemmin alkoi EU ottaminen ja silloin kelpasi hyvin OHtkin.
 
Tässä OH2J LOCAL annoista hyviä näytteitä.

27Sep2012@06:17:12 OH1XT -> LOCAL vaihtuiko tossa 3D 24/ssb operaattori vai workinko jonkun UA slimin??
27Sep2012@06:18:01 OH2BV -> * Kyllä siinä operaattori minusta vaihtui. Huomasin itse saman, vaihtoivat lennosta.
27Sep2012@06:18:42 OH1XT -> LOCAL mun mielestä oli itä aksenttia ja nyt yhtäkkiä länsi :)

Tuli heti kyselyjä, mikä on se telnet komenta jolla LOCAL toiminta saadaan. Se on pelkkä A kirjain ja tekstiä perään. Ja jakelu on vain OH2J dx-clusterille kirjautuneet, ja ne taas saat selville komennolla sh/c

Hyvin tuli tämäkin jo tähän aikaan, ja täälläkin oli hyvä OH pileuppia

21020.0  3D2C        27-Sep-2012 0414Z  up10                          <R3RR>

 
14250.0  KH8/N6XT    27-Sep-2012 0422Z  How about a zero here and th <K0ISL>
IOTA saariin keskittyvää dx-infoa
http://www.southgatearc.org/iota/2012/darc/september_20.htm

Linkki
http://www.suomenlaki.com/juristikirje/jos+uudessa+asunnossa+ei+kuulu+kannykka+asunnossa+on+virhe/a2143711

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut
http://tupala.mine.nu/oh5tq/

 

 

 

 

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Aaton mukana maailmalla​, osa 9 SERBIASSA

 
Joet Sava (945 km) ja Tonava (2860 km ) yhtyvät Belgraden kaupungissa.
 


Taksien huijaukset Belgradessa puhuttavat. Kuva on otettu Belrade insigt-lehdestä 29.6.2012.

Belgraden linnoituksen portti.
 
Heinäkussa vallitsi Balkkanin yllä jatkuva 35-38 asteen lämpötila. Belgraden keskustaan ajettiin vesitankkiautoja joista janoiset saivat raikasta vettä.


 
Serbian Radioamtööriliiton toimisto sijaitsee aivan ydinkeskustassa. Rakennuksen edessä Prinssi Mihailon ratsastajapatsas. Patsas on valmistunut vuonna 1882 ja sen teki kuvanveistäjä Enrico Pzzi Italiasta.

Puistojen BELGRAD.

Heinäkuussa oli tarkoituksemme osallistua seuramatkalle Valko-Venäjälle, mutta kuten hyvin usein ennenkin matkatoimisto peruutti matkan vähäisen kiinnostuksen vuoksi. En suinkaan lannistunut tästä vastoinkäymisestä, vaan ryhdyin ponnekkaasti etsimään lento- + hotellipakettia. Vaihtoehdoista valitsin neljän* ZIRA- hotellin. ( www.zirahotels.com ) Belgraden lentokentällä ( Nikola Tesla) menimme matkalaukut saatuamme taksipalvelu-tiskille ja varasimme kuljetuksen hotelliimme. Virkailija saattoi meidät ulos ja ohjasi meidät luotettavan taksin viereen. Nyt jäljestäpäin olemme tyytyväisiä tästä järjestelystä, sillä pari päivää myöhemmin tulimme huijatuksi. Kerron yksityiskohdat tässä samantien. Hotellin virkailija soitti meille taksin jolla hurautimme parin kilometrin matkan keskustaan. Maksu oli asiallinen eli 320 dinaaria. Mutta poistullessa samaa reittiä oli hinta yli kolminkertainen. Ennen autoon astumista kysyimme matkan hintaa ja kuljettajan todetessa, ettei hän osaa sitä tarkasti sanoa, mutta autossa on taksamittari. Me sinisilmäiset turistit luulimme asian olevan kunnossa, joten yllätys hotellin edessä oli melkoinen. Mittari näytti yli 1000 dinaaria. Luonnolliseti pidimme melkoisen porun, mutta maksettava oli.

Hotelli Zira osottautui erinomaiseksi majoituspaikaksi. Aluksi kerroskäytävän hämyisyys tosin häiritsi, mutta pian siihen silmät tottui. Sisään kirjottautuessa koimme miellyttävän yllätyksen. Huoneenhintaan kuului aamiainen, mutta saimme lisäksi jokaiselle päivälle lipukkeet päivällistä varten. Molemmat ateriat nautittiin erittäin runsaasta noutopöydästä. Samassa rakennuksessa oli myös ostoskeskus supermarketteineen. Totesimme heti edullisen hintatason. Noudimme kaupasta mm vettä , viiden litran astia maksoi yhden euron, litra LAV- merkkistä olutta 0.83 e litra. Yksi euro oli 114 dinaaria.

Radioamatöörien tapaaminen.

Minulla oli jälleen ilo tavata paikallisia hameja. Olin sopinut face to face- tapaamisesta Serbian Radioamatööriliiton lehden päätoimittajan, Sreckon " Fex ", YU1DX, kanssa . Sovittuna aikana menin liiton toimistoon, kuusikerroksisen rakennuksen ylimpään kerrokseen. Paikalla oli myös liiton sihteeri Colja, YT1WA ja osa-aikaisesti työssä oleva kanslisti yl Slavica, YU1RS-088. Tapaamisen lopuksi sain kassillisen erilaista kamaa kotiin viemiseksi.

73 de Aatto, OH6PN oh6pn@sral.fi

www.tob.co.rs

www.serbia.travel

www.yu1dx.webs.com



73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut
http://tupala.mine.nu/oh5tq/


Conway 3D2C on äänessä

Sonnanjoen vanha kivisilta kesällä 2011
 

3D2C Conway on tullut ääneen 10 ssb ja 20m cw.llä ainakin asema.

Tämä myös viikonloppuna
http://www.cqwwrtty.com/
 
Azoreilla aktiviteettia ja arvontaa, alkaen 29 syyskuu (1200 UTC) syyskuu 30 (1200 UTC).

Joitakin toimintoja tulee alkaa jo perjantaina syyskuu 28.
CU1ARM (Ilha de Santa Maria, EU-003, DIP AZ-001, WLOTA 2978)
CU2ARA (Ilha Sao Miguel, EU-003, DIP AZ-002, PIP AC-002, WLOTA 2016)
CU3URA (Ilha Terceira, EU-175, DIP AZ-003, PIP AC-003, WLOTA 0524)
CU4ARG (Ilha Graciosa, EU-175, DIP AZ-004, PIP AC-004, WLOTA 0113)
CU5AM (Ilha de Sao Jorge EU-175, DIP AZ-005, PIP AC-005, WLOTA 1004)
CU6GRP (Ilha do Pico, EU-175, DIP AZ-006, WLOTA 1321)
CU7CRA (Ilha do Faial, EU-175, DIP AZ-007, WLOTA 1830)
CU8ARF (Ilha das Flores, EU-089, DIP AZ-008, PIP AC-008, WLOTA 0947)
CU9AC (Ilha do Corvo, EU-089, DIP AZ-009, WLOTA 0707)
Seuraavat taajuudet 
CW: 7000-7015 kHz, 18080-18090 kHz, 14050-14065 kHz
SSB: 7175-7195 kHz, 18120-18135 kHz, 14250-14275 kHz

Worki viisi saarten asemaa, olet mukana Azorien matkan arvonnassa.
http://azores-islands-hunt.com

Kulttuuria - kulttuurisivulta


Kirja aiheesta, tämän sotaisan Kymijokivarren paikallista sotilashistoriaa 1400 –2000 luvulle.

 

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut

 


maanantai 24. syyskuuta 2012

NCDXF majakka ketjun monitorointia by OH8GKP

Ei ole uimassa tungosta,  vesi oli +11c
 
 
Heikki OH8GKP kirjoittaa:

Tässä hieman tietoa  Faros systeemistäni:

Siinä ei ole mikään super- antenni vaan, hyvin yksinkertainen Dipoli, 30m
pitkä on lievässä noin 30 asteen " L " asennossa vaakatasossa ja 6m
korkealla.

Tämä antenni siitä syystä, kun keskimääräisesti radioamatööreillä on
vastaava antenni... ja näin ollen Faroksen antama info on lähempänä totuutta
heille, ja mitkä mahdollisuudet keskiverto antenneilla varustetuilla
asemilla on kuulla signaaleja, ko. maanosista, jotka näkyvät Faroksen
tuottamassa infossa.

Vastaavasti suunta antenneilla varustetuilla asemilla, on huomattavasti
paremmat mahdollisuudet saada yhteys Faroksen infon pohjalta ko. maanosiin.

Ei ole järkevää laittaa Faroksen käyttöön, Super antenneita ja RX:ää koska
se vääristäisi keli informaation suurimalle osaa ra. harrastajia.

Faroksen käytössä on Flex Radio 1500(kahvi paketti) joka on osoittautunut
yllättävänkin hyväksi RX:n suhteen. Ainut ongelma ko. laitteen äänikortin
"latency" on suhteettoman suuri, viive jopa 180 ms. Tämä ongelma ei vaikuta
millään tavalla normaalissa RA. työskentelyssä SSB / CW / Digi.Modet jne.

Alla linkki ko. laite valmistajalle:
http://www.flex-radio.com/Products.aspx?topic=F1.5k_features

Laitteen äänikortin "hidastelusta" johtuen on tarkoitus saada ns.
"aikaleima" Faros:lle GPS satelliitti järjestelmältä, jolloin Faroksen
kalibrointi on varma, ja sen antama info kuullun signaalin "polusta",
tuleeko se ns. pitkää tietä vai lyhyttä tietä on totuudenmukaisempi.

Jos Faros sivun kävijä määrä nousee, on ajatukseni kehittää antenni
järjestelmä kahdelle antennille jolloin Faros kuuntelee vuorotellen, 15min.
aikajaksoin, GP:llä ja Dipolilla.

Se miksi siinä on se 15 minuutin aikajakso johtuu siitä kun faros käy läpi 5 bandia
ja niillä olevat radiomajakat 15 minuutissa. Jokaisen yksittäisen bandin
läpikäynti kestää 3 minuuttia ja kun se kerrotaan viidellä on lopputulos 15
minuuttia.

Nyt Faroksen sivulla kävijä määrä on niin pieni, ettei sen pyörittäminen
vastaa periaatteessa tarkoitustaan, kun olen siihen sitonut suhteettoman
suuret resurssit osaltani, mutta pitää katsella vielä jonkin aikaa
miten alan harrastajat löytää ko. sivun.

Toki, en aja alas kokonaan Farosta, vaan tulen pyörittämään sitä silloin
tällöin, kun en itse työskentele tuolla piensignaali puolella elikkä WSPR
johon Flex Radio on erittäin hyvä laite, tehon säätö mahdollisuuksiensa
myötä.

Kun olen seurannut Faroksen tuottamaa infoa, on todettava että MUF:ja on
todella paljon vuorokaudessa, lyhyitä 2min - 20min jolloin kaukaisemmatkin
beaconit tulee todella vahvana SNR suhteella, jopa +25 - +35dB

Viimeiset 2vrk on ollut yön aikana todella hyvää keliä Pohjois-Amerikan ja
Etelä-Amerikan suuntaan... olet varmaankin huomannut sen kovana DX miehenä.

73 Heikki / oh8gkp

Täällä on Heikin kaikkien NCDXF ketjun majakoiden monitoroinen tuloksia

Näyttää päivälläkin olevan 10m keliä KH6 Hawaii tulee pitkää kautta (LP)
 
28460.0  KH7Y        24-Sep-2012 0917Z  lsn up LP s9 SP s4 TNX B4    <HA3UU>
28460.0  KH7Y        24-Sep-2012 0918Z  55 lp                         <OH5C>
 
Toivotaan että keliä kestää, 3D2C Conwayn ääneen tulon jälkeenkin.
 

73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut

 


Conway Reef 3D2C tulee ääneen 26.9 ja jatkuu 5.10. saakka


Kuvan geologinen kuvaus: Ilvesvuoren kohdalla Jaalan – Iitin sarvivälkerapakivi on hyvin näkyvillä. Esiintymä on rapakivialueella harvinainen, sillä se on syntynyt seosmagmasta, kun emäksinen ja hapan magma ovat sekoittuneet ja lopulta jähmettyneet kiveksi. Lähellä sarvivälkerapakiveä on myös porfyyristä rapakiveä, jonka kontakti edelliseen on hyvin jyrkkä. Näkyy hyvin kuvan oikeassa reunassa maalikollekin.
 
 
3D2C Conway Reef

The Team expects to arrive at Conway Reef and become active on September 26th. We will complete our Dxpedition on October 5th.


24945.0  T8XX        21-Sep-2012 1355Z  QSX 24950.20                 <YU7BW>
http://dx-world.net/2011/t88ue-t8xx-palau/

14009.9  3D2OX       22-Sep-2012 1130Z  cq up2  tnx via UA4HOX       <UA0IT>
http://dxing.at-communication.com/en/3d2ox_fiji-islands/
Jos ei tuossa muuta infoa, niin pari komeeta värikuvaa.

14020.0  3D2MR       23-Sep-2012 0534Z  cq                           <DK1BN>
 
21260.0  H44RK       22-Sep-2012 1147Z  TNX  RALPH 73 ENJOY THE PILE<MW0YVK>
http://dx-world.net/2012/h44rk-liapari-island-oc-149/

CQ WW DX -KILPAILU 2012
Säännöt suomeksi, uusia selvennyksiä säännöissä
SSB: 27. - 28. lokakuuta 2012, CW: 24. - 25. marraskuuta 2012
Alkaa: 00:00:00 UTC lauantaina, Päättyy: 23:59:59 UTC sunnuntaina

http://cqww.com/rules.php?lang=Finnish
 
11. Kaukokäytetyt vastaanottimet säännön III.3 määrittelemän alueen ulkopuolella ovat kiellettyjä. Ainoa poikkeus ovat julkiset Skimmer-typpiset järjestelyt, jotka on sallittu Multi-Operator-, Assisted- ja Xtreme kilpailuluokille.
 
Jos minuuttia ennen kisaa avaa oman skimmerin ip avoimeksi, ja ei ole Reverse beacon networkiin kytkeytynyt onko se on julkinen skimmeri  - onhan tietysti , vaikka harva kisailija sen löytää. Kiitos Jukka OH6Li kääntämisestä
 
Päivän annos kulttuuria, tai ainakin kulttuuri sivulta.


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii
pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut
http://tupala.mine.nu/oh5tq/

 

 

 

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kosovossa kiistellään - 3D2C Conway Reef tulee 24.9.2012

Syksyn tuntua Verlasssa

Kosovon ja prefiksin Z60K käytön oikeudesta ja mahdollisesta asemasta dxcc - awardissa ja siihen johtaneista tapahtumista on kehittynyt aikamoinen soppa. Kovia mielipiteitä lentelee, vanhat kaunat nousevat esiin.  Muutama asiakirja on ollut esillä, mutta ei kaikki, vain eikö muita vielä ole? Minulla ei ole edes asiaan tarvittavaa perustietoa – joten olkoon koko asia. Käsittääkseni DXCC-awardilla on selvät säännöt, mikä kelpaa ja mikä ei, ja muutama ennnakkotapaus päälle.

Kaikki bandit 15,17, 20, 30 ja 40m ja modet, 17m ssb lukuunottamatta, on workittu ja heidän lokissaan. Se onko niillä käyttöä, on ihan erijuttu.

Tämä lisäys on ilmestynyt clublog sivuille

Provisionally The Republic of Kosovo - pending news from ARRL


”Mien en tiiä mittään miä vaan kelaan”, sanoin alokas puhelinlinjan vedossa maastossa. Tarkastavalle upseerille, kun yksikköä kyseli.

Vielä muutama päivä niin 3D2C  Conway Reef tulee 24.9.2012

24898.0  VK9CS       21-Sep-2012 0945Z  Cocos Is for Diamond DXCC   <JP1NWZ>

14076.0  3D2MP       20-Sep-2012 0532Z  tnx QSO 73!   JT65            <RG3R>
Näyttää viihtyvän 20m digibandilla aamuisin paikallista aikaa.

14002.0  FK8DD/M     20-Sep-2012 0536Z  UP 1.3  Tnx QSO!            <UA4ATL>

Jokohan meidän dx-mobile workkija Hannu OH1LWZ/m pitänyt tänne yhteyden, aamuisin ainakin 20m on keliä.

73, Pertti OH5TQhttp://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimiipertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut





torstai 20. syyskuuta 2012

3D2C Conway Reef tulossa

Näkymä Jaalan Ilvesvuorelta etelään Pyhäjärvelle, täälllä on vhf- ja uhf kisoja workittu paikallisten toimesta


Kosovon ITU ja DXCC projektin kokonaistilanne ja uutiset

Z60K operaattori sanoi sen myös bandilla joka näkyy heidän lokisivuiltaa 15,17,20,30 ja 40m ovat bandit joita heillä workitaan. Ja 80m on kiellettyjen listalla, luvankin saaneilla. Loki päivitykset tulee kerran vuorokaudessa netiin. Muilla bandeilla on vain piraatteja. ja  se bandi ole takuu, ettei ole workinut piraattia.

Keskiviikkona kuuntelin dx.clusterin ilmoittamaa 17m cw taajuutta siinä oli kaksi Z60K asemaa samaan aikaan. Kyllä siinä olisi pitänyt taajuudella huomata, että nyt on jotain outoa. Se piraatti siinä oli noin 10 minuuttia ja piti yhteyksiä samaan samaa vauhti kuin oikea asema. Kun oikea asema piti taukoa, jatkoi piraatti siitä yhteyksiä pitäen.

Myöhemmin oikea asema tuli ääneen, ja antoi oman kutsunsa suffiksi osan TXF, (G3TXF joka kuulun ryhmään) joka varmisti aseman oikeellisuuden. 100w ja 80m dipoli riitti, kysyntä jo laimeampaa ja hyvä EU keli.

Piratoiminen on ssb:llä on vaikeaa, aina joku tuntee ilmoitetuista operaattoreista jonkun äänestä, kuten eilen illalla Martti OH2BH oli 20m ssb, ei siinä voi erehtyä.


3D2/CR, Conway Reef, OC-112 Alkaen 24 syyskuu ja päättyy 5 lokakuu.
OQRS, ClubLog.


Z8, Etelä-Sudan Kaksi ensimmäistä Z8 lisenssejä
Z81A: James Pratt, K7QI, QSL via K7GSE
Z81D: Diya Al Sadi, YI1DZ, QSL via OM3JW

Iota AS-194, JA6, Senkaku Islands (Japani) On hyvin todennäköistä, että tämä on loppuun
suunnitellaan aktivointia, kiistellylle saarelle. Toivotaan että peditio onnistuu ilman vastoinkäymisiä. Kuumana sielläkin ollaan, etenkin Kiinan salliva hallinto ihmetyttää, että mielenosoituksia siellä saa yleensä järjestää, ehkä sisäpoliittiset paineet on jo sielläkin kovat. Verraten aikaisempiin tukahduttamis toimiin.

l
73, Pertti OH5TQhttp://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimiipertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kosovon kerhoasemaa Z60K paljon piratoitu


Kanervaa ja Callunaa

Kosovolaisen kerhoaseman Z60K tulo ääneen, aiheutti dx-clusterilla annojen ryöpyn ja vihjeiden tulvan, joissa kyseltiin mikä tämä piraatti on. Sekä selvästi tuotiin esille ne poliittiset ongelmat joita Kosovon valtioksi pyrkimisessä on ollut, joita on yritetty ratkoa.

Myös erilainen kiusanteko, on ollut jatkuvaa pileuppi asemalle. Nyt olemme saaneet täällä pohjolan perillä, havaintoesityksen mikä on erilaisuuden sietoa Balkanilla, jos asiat ei mene kuin minä / meillä halutaan.

To ALL : Serbian operators, please stop pirating Z60K call! Don't mix radio and politics!

Vaikuttaa että Kosovo yrittää samaa polkua päästä dxcc-maaksi kuin aikanaan E4 Palestiina. Peditio jatkuu toistaiseksi. 

Myös 1S Spartlyn operaatioita on mielestäni häiritty tahallisesta, paikka on myös poliittisesti ja maantieteellisesti osittain ei kenenkään maata, tai ainakaan kaikki osapuolet ei tunnusta samoja rajoja.

Z60K loki löytyy täältä, voita tarkistaa oletko workkinut oikean aseman, piraatteja harvinaisen paljon liikkeellä. Kolme Z60K asema oli parhaimmillaan pileuppi taajuudella, joista yksi vain oikea. Operaatio jatkuu toistaiseksi.


Myös meiltä kotosuomesta jopa harrasteemme sisältä löytyy erilaisuuden sietokyvyssä suuri eroja, yksi paikka jossa se on erittäin alhaalla on #ham.fi kanava. Siellä on muutama kuumakalle, jotka pilaa koko kanavan maineen. On bannaamisista ja kanavalta potkimista.

HAM vinkit vko 38 de OH2KIF
digiä tulossa:
26.9-5.10           Conway Reef  3D2C                   By YT1AD K3LP UA4HOX N6PSE PY5EG RW4NW WD5COV EA1IR AA4NN AH6HY AD6E I2VGW and K6SRZ; 160-10m, incl 60m (5.4035 MHz); CW SSB RTTY SSTV PSK31; QSL OK via Buro or direct                                                                 http://www.yt1ad.info/3d2c/frq.html

 huippukoneita digille (jos fyrkkaa rutosti)
 http://aobauer.home.xs4all.nl/ Saksan militääritekniikkaa

Keräilytalouden kaikki säilytyspaikat ovat täynnä, omenapuiden ja metsän ansioista. Metsään jäi paljon mustikkaa, puolukkaa ja sieniä.


73, Pertti OH5TQhttp://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimiipertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut



tiistai 18. syyskuuta 2012

Kosovo äänessä kutsulla Z60K

Kosovo on äänessä, kansainvälinen ryhmä jossa vahva OH – edustus, ainakin Martti OH2BH ja Pekka OH2TA. Kuten  edellisessä arvelin, tuon ITUn kautta pyritään ääneen. Ja nyt näyttää että oma prefiksi on saatu. 17.9.2012 illalla paikallista aikaa on tarjonta alkanut.  Ja 20 ssb,17ssb,15ssb ja 30m bandeilla ovat jo olleet. Nyt tiistaina aamulla 40m cw:llä, 30m ja 20m cw:llä, joten tuli uusi dxcc- korkattua cw:llä.Operaation pituudesta ei tietoa.

On September 17, shortly after 17z, international and local ops started operating as Z60K from near Pristina, Kosovo on both 20 and 17m SSB. Operators included 9A9A, MD0CCE, OH2BH and OH2TA. Local TV recorded the moment live on air. QSL via G3TXF.

http://dx-world.net/2012/the-republic-of-kosovo-soon-on-air/

Illalla piti vähän rajoittaa radionvierellä istumista, oli46 hääpäivän ilta.

17Sep2012@22:19:31 Z60DX -> ALL 4 z60k team members have been raped and killed
 14034.0  Z60K        18-Sep-2012 0517Z  pirate statin from serbia    <YU1RP
Koville se ottaa, koskahan alkaa tavallinen häirintä, toivotaan ettei.

 

Swains on saanut hyvin nukkuneita operaattoria ääneen. Kyllä noissa olosuhteissa vaatii hyvää fysiikkaa ja hyvää henkistä turnaus kestävyyttä.
14004.0  KH8S/NA6M   17-Sep-2012 0831Z  up + 1                       <EA1DR>

21285.0  5W0QQ       17-Sep-2012 0830Z  5/9 UP 5-10                 <IZ8EJB>

73, Pertti OH5TQhttp://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimiipertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut

maanantai 17. syyskuuta 2012

Swains NH8S tilipäätöksen paikka

10m ja 12m OH yhteydet

80 ja 160m OH yhteydet



NH8S Swainsin  logi päiväyksellä

Last QSO in database: 2012-09-16 04:01:01

             
Top 100 band/slots in FINLAND [First Past the Post]*
1
21
41
8
61
7
81
5
2
22
42
8
62
7
82
5
3
23
43
8
63
7
83
5
4
24
44
8
64
7
84
5
5
25
45
8
65
7
85
5
6
26
46
8
66
7
86
5
7
27
47
8
67
7
87
5
8
28
48
8
68
7
88
5
9
29
49
8
69
6
89
5
10
30
9
50
7
70
6
90
5
11
31
9
51
7
71
6
91
5
12
32
9
52
7
72
6
92
5
13
33
9
53
7
73
6
93
5
14
34
9
54
7
74
6
94
5
15
35
9
55
7
75
6
95
5
16
36
9
56
7
76
6
96
5
17
37
8
57
7
77
6
97
5
18
38
8
58
7
78
6
98
5
19
39
8
59
7
79
6
99
5
20
40
8
60
7
80
5
100
5
'First Past the Post' leaderboard: Order takes into consideration how soon NH8S is worked on the LAST band slot. Dupes allowed but discouraged. The red number

10 m bandilla oli OH yhteyksiä 11 kpl.
80 m bandilla oli OH yhteyksiä 6 kpl.
160m  bandilla oli OH yhteyksiä 3 kpl.
Muilla bandeilla useita kymmeniä ja joillakin useita satoja OH yhteyksiä.

Omat yhteydet voit tästä tarkastaa.
Siitä alapuolelta tilata omista yhteyksistä kortti/kortit kotiin – helppoa.


73, Pertti OH5TQ
http://perttioh5tq.blogspot.com/
omakutsu toimii

pertti.oh5tq@gmail.com
skype on
Kotisivut